Joka kolmas liukastuu - keski-ikäiset loukkaantuvat liukastumalla
Joka kolmas liukastumisgallupiin vastanneista on kaatunut liukastumalla ulkona viime vuoden aikana. Liukastumisten määrä ei ole muuttunut viidessä vuodessa, sillä edellisen kerran tehdyssä kyselyssä vuonna 2008 vastaajat kertoivat liukastuneensa ulkona yhtä usein kuin vastaajat syksyllä 2013.
Enemmän loukkaantumisia
Vaikka suurin osa liukastuneista ei satuttanut itseään tilanteessa, oli loukkaantuneita enemmän kuin vuonna 2008. Viisi vuotta sitten noin joka kolmas liukastunut satutti itseänsä, nyt 43 prosenttia vastasi loukkaantuneensa. Lääkärin tai terveydenhoitajan käyntiä tarvitsi vastaajista 12 prosenttia (vuonna 2008 7 prosenttia) ja kuusi prosenttia (vuonna 2008 4 prosenttia) liukastuneista joutui olemaan töistä tai koulusta pois.
Eniten liukastumisista aiheutuneita loukkaantumisia tapahtui 50–64 -vuotiaille. Lähes puolet keski-ikäisistä liukastuneista loukkasi itsensä ja joka viides kertoi käyneensä lääkärissä tai terveydenhoitajalla.
Useimmiten liukastuminen tapahtui katu- tai tiealueella ja vapaa-ajalla.
Vastaajista 72 prosenttia kertoi, ettei koskaan käytä liukkailla keleillä liukuesteitä. Joskus liukuesteet asentaa 19 prosenttia vastaajista.
Liukastumisia ja liukkaan kelin vaikutuksia jalankulkijan käyttäytymiseen kerättiin internetpaneelilla marras-joulukuussa 2013. Gallupiin vastasi 1677 henkilöä. TNS Gallup Oy toteutti tutkimuksen Liikenneturvan toimeksiannosta.
Lisätietoja:
www.kotitapaturma.fi/pysy-pystyssa-kampanja/
Pysy pystyssä -kampanja edistää talvijalankulun turvallisuutta. Kampanjan taustalla ovat Kotitapaturmien ehkäisykampanjan toimijat: Finanssialan Keskusliitto, Maanpuolustuskoulutus, Suomen Punainen Risti, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Ilmatieteen laitos, Liikenneturva ja Taitavat suutarit.
Vuoden 2008 liukastumisgallupin tulokset http://www.slideshare.net/Kotitapaturmat/miten-pysyisimme-pystyss-pysy-pystyss-kampanjan-liukastumistietoa
eritysasiantuntija Kaarina Tamminiemi, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Kotitapaturmien ehkäisykampanjan puheenjohtaja
puh. 040 577 4614
viestintäpäällikkö Maija-Reetta Mannismäki, Finanssialan Keskusliitto
puh. 020 793 4279
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
020 701 2178http://www.kotitapaturma.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotitapaturmien ehkäisykampanja / Kampanjen mot hemolycksfall
Kaksi kolmesta liukastuu vapaa-ajalla11.1.2016 09:39:10 EET | Tiedote
Valtaosa liukastumisista sattuu vapaa-ajalla. Liukkauteen varautuminen voi unohtua esimerkiksi lenkille lähdettäessä ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Talvella jalkineiden pitävyyteen on syytä kiinnittää huomiota myös vapaa-ajan liikkumisessa.
Två av tre halkar under fritiden11.1.2016 09:39:09 EET | Tiedote
Majoriteten av halkolyckorna inträffar under fritiden. Man kan glömma att utrusta sig t.ex. när man går ut på länk och följderna kan vara ödesdigra. Det är skäl att uppmärksamma skornas grepp också då man rör sig under fritiden.
Ikääntyneen väestön turvallisuus huolettaa ammattilaisia15.12.2015 08:55:00 EET | Tiedote
Tapaturmien ehkäisytyötä tekevät ammattilaiset ovat huolissaan päihteiden aiheuttamista tapaturmista sekä ikääntyneiden turvallisuudesta kodeissa. Ammattilaiset kokevat paikallisen tapaturmien ehkäisytyön heikommaksi kuin aiemmin. Järjestöt ja viranomaiset etsivät yhdessä keinoja, joilla parantaa suomalaisten asenteita omaa turvallisuuttaan kohtaan.
Pysy pystyssä: Liukastumisista kipua ja kustannuksia14.12.2015 14:44:34 EET | Tiedote
Viime talvena toteutetun kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Joka toinen kertoi myös loukanneensa itsensä kaatuessaan. Mustelmien ja ruhjeiden lisäksi vuosittain lähes viisi tuhatta potilasta joutuu sairaalahoitoon liukastumisen takia.
Mummomaine sitkeässä - liukastumiset eivät ole kuitenkaan vanhojen kansantauti27.2.2015 09:00:00 EET | Tiedote
Kevättalvi on otollista aikaa tapaturmille, joita aiheutuu liukastumisten ja kaatumisten seurauksena. Ajatuksissa istuu sitkeästi myytti siitä, että erityisesti vanhukset satuttavat itsensä liukastumisten seurauksena, koska tasapainoaisti on heikentynyt ja luut ovat hauraat. Liukastumiset eivät kuitenkaan ole vain vanhojen kansantauti. Eniten liukastumisvammoja sattuu työikäisille ja nimenomaan talviaikaan. Omalla toiminnalla tapaturmat on ehkäistävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme