Suomen Yrittäjien Järventauksen viesti kehysriiheen: Pienet yrittäjät ansaitsevat verokannusteen
Hallitus on pyrkinyt harjoittamaan kasvuun kannustavaa veropolitiikkaa ja toteuttanut merkittävän yhteisö- ja osinkoverouudistuksen. Parannusten ulkopuolelle on jäänyt kuitenkin noin puolet yrittäjistä eli ne, joilla on toiminimi tai henkilöyhtiö.
– Työllisyyden ja kasvun kannalta on tärkeää, että veropolitiikassa otetaan huomioon myös nämä noin 130 000 yrittäjää, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoi Lapin Yrittäjien yrittäjäjuhlassa Oloksella lauantaina.
Siksi Suomen Yrittäjät esittää toiminimiyrittäjien ja henkilöyhtiöiden verotukseen ns. yrittäjävähennystä: pienyrittäjien tulosta verotettaisiin täyden sadan prosentin sijasta noin 95 prosenttia.
– Se merkitsisi hyvin maltillista, noin kahden prosenttiyksikön kevennystä pienyrittäjien verotukseen. Näin toiminimiyrittäjien ja henkilöyhtiöiden verotus seuraisi osakeyhtiöiden verotuksen kehitystä, Järventaus perusteli.
Vaikka verotuksessa on kiristämispaineita, tämä veromuutos kannattaa Järventauksen mukaan tehdä.
– Se parantaa yrittäjien mahdollisuuksia työllistää ja kasvattaa yrityksiään. On myös oikeudenmukaista, että pienimmät, työllisyydestä hyvin huolehtineet yrittäjät otetaan huomioon verokehityksessä.
Talouden rakennemuutoksen seurauksena työllistämisen vastuu on siirtynyt pienille ja keskisuurille yrityksille. Alle 10 henkilön mikroyritykset ovat lisänneet työvoimaansa 2000-luvulla kaikkein eniten, noin 45 000:lla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Järventaustoimitusjohtaja
Puh:050 336 0015jussi.jarventaus@yrittajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Toimittaja, tarvitsetko tietoa puoliväliriihen vaikutuksista yrityksiin? Suomen Yrittäjät vastaa24.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kuinka Orpon hallituksen puoliväliriihen ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti yrittäjiin, yrityksiin ja työllisyyteen? Mitä tapahtuu verotukselle ja taloudelle? Sisältävätkö päätökset vaikuttavia uudistuksia? Suomen Yrittäjät on median käytettävissä ja tavoitettavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme