Stefan Lindfors valitsee Fotofinlandian voittajan

Jaa
Fotofinlandia 2014 -kilpailun voittaja julkistetaan Kuva & Kamera -messuilla perjantaina 7.3. klo 11.30 Messukeskuksessa. Kilpailun 20 000 euron arvoisen pääpalkinnon voittajan valitsee 20 finalistin joukosta taiteilija Stefan Lindfors.

Lindfors (s.1962) on sisustusarkkitehti, muotoilija, kuvanveistäjä ja ohjaaja, joka vaikuttaa vahvasti monella taiteen ja teollisen muotoilun alalla. Lindfors on toteuttanut useita kansainvälisiä projekteja, työskennellyt opettajana taidekorkeakouluissa ja toiminut kymmenissä kilpailujyryissä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Fotofinlandia-näyttely on esillä Kuva & Kamera -messuilla. Näyttelyssä ovat esillä kaikki finaaliin päässeet teokset.

Fotofinlandia-kilpailun järjestää Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry. Avoimen kilpailun tavoitteena on nostaa esiin suomalaisen valokuvataiteen ja käyttökuvan tuoreita ilmiöitä. Kilpailun pääpalkinto 20 000 euroa rahoitetaan Kopiosto ry:n valokopiointikorvauksista saaduilla varoilla.

Kuva&Kamera-messut 7.-9.3.2014 Messukeskuksessa. Samaan aikaan liikunnallisen vapaa-ajan GoExpo-messukokonaisuus, jossa ovat mukana Fillari, Kunto, Golf, Retki, Kalastus, Metsästys ja Ball Sports sekä 8.-9.3. Helsinki Horse Fair. Liput 16/10 €. Yleisö pääsee kaikkiin tapahtumiin samalla lipulla.

Lisätiedot Fotofinlandia-kilpailusta: Toiminnanjohtaja Mikko Säteri, Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto, 045-137 3540, toimisto@finnfoto.fi www.fotofinlandia.fi

Lisätiedot Kuva & Kamera -messuista: Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com

Uutiskuvia aiemmista messuista vapaasti toimitusten käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com/ Valitse kansio: Tapahtumat 2013 / Kuva&Kamera / Tapahtumakuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Helsingin Kirjamessut perustettiin 25 vuotta sitten kirja-alan toiveesta - nyt tapahtuma on suurempi kuin koskaan28.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Ensimmäiset Helsingin Kirjamessut järjestettiin vuonna 2001. Tapahtuman taustalla on vahva kirja-alan toivomus saada kirjamessut Helsinkiin. Ensimmäisillä Helsingin Kirjamessuilla vieraili 30 000 kirjallisuuden ystävää. Tänä vuonna Helsingin Kirjamessut järjestetään 25. kertaa ja viime vuonna kävijöitä oli lähes 98 000. Helsingin Kirjamessujen entiset ohjelmajohtajat muistelevat tapahtumarikkaita vuosiaan nyt julkaistussa verkkohistoriikissa, josta löytyy kirjamessujen syntytarina ja poimintoja kirjamessuvuosien varrelta. Helsingin Kirjamessut järjestetään 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.

Cyber Security Nordic 2025: Digitaalisen turvallisuuden ja yhteiskunnan resilienssin ytimessä23.5.2025 12:39:18 EEST | Tiedote

Cyber Security Nordic 2025 kokoaa jälleen kyberalan yritykset, yksityisen ja julkisen sektorin edustajat sekä huipputason puhujat 4.–5.11.2025 Helsingin Messukeskukseen. Ensimmäiset Stage One -lavan puhujat tuovat näkökulmia nykyaikaisten kyberuhkien ennakointiin, häiriönsietokyvyn vahvistamiseen ja organisaation johtamiseen ennakoimalla, sekä inhimillisen päätöksenteon roolin korostamiseen yhä automatisoidummassa maailmassa.

Cyber Security Nordic 2025: Navigating the future of digital trust and resilience23.5.2025 08:00:00 EEST | Press release

Cyber Security Nordic 2025 once again gathers cyber companies, the private and public sector, and top-level speakers at Helsinki Expo and Convention Centre on 4–5 November. First Stage One speakers bring perspectives on anticipating modern cyber threats, strengthening resilience through proactive security, supporting leadership with actionable threat intelligence, and highlighting the role of human decision-making in an increasingly automated world.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye