Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa 4.2.2014

(muutosvarauksin)

Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,

Arabikevät, Syyria, nyt Ukraina, tapahtumissa on paljon samaa. Virallinen, vahvanakin pidetty hallinto on kohdannut opposition, jonka luonne ja laatu maittain vaihtelee. Lähtökohta kaikkialla tuolla on kuitenkin ollut liki yhtäläinen. Ihmiset ovat joutuneet sietämään liikaa ja tulleet tietämään enemmän; luottamus vallanpitäjään on kadonnut sikäli kuin sitä on ollutkaan, mutta samalla luottamus oman asian oikeutukseen on vahvistunut.

Seuraukset ovat olleet nopeita. Mitä kuukausi, viikko tai jopa päivää ennen vielä pidettiin väistämättömän muuttumattomana ja loputtoman jatkuvana, on kyseenalaistettu hetkessä. Mikä sitten on 2010-luvun kansannousujen lopputulos, emme vielä tiedä. Samaa nimittäin on valitettavasti siinäkin, että ääriainekset pyrkivät kaikkialla hyödyntämään levottoman tilanteen.

Ei ole vaikeaa nähdä, mistä kuvaamani tyytymättömyys on kummunnut. Ei ole olemassa valistunutta itsevaltiutta. Kun vailla demokratiaa käytetään valtaa, sen seurauksena on mielivaltaa. Sellaista, jossa ei johdonmukaisesti noudateta samaa sääntöä kaikille; sellaista, joka jättää tilaa eriarvoisuudelle, saalistamiselle, saaliin kätkemiselle, ja lopulta oikeudentunnon rapautumiselle.

Me eurooppalaiset läntisen maailman perinteen kannattajat elämme tiiviisti mukana ja kannustamme näitä muun maailman tapahtumia uuden ajan vapauden ilmeneminä. Mutta, havaitsemmeko me todella aivan kaikki uuden ajan ilmiöt?

Hiljattain esitetty tutkimus väitti, että maailman 85 rikkainta yksityistä ihmistä omistaa saman verran kuin 3,5 miljardia köyhintä ihmistä. Mittakaava on siis noin 1: 40.000.000. Näin suurta eroa elämään ei minkään kartan mittakaava kata. Enkä usko, että tällaista elämäneroa pitkään siedetään, kansannousuja tulee lisää. Maailma ei nyt ole alkuunkaan valmis.

Eurooppakaan ei ole valmis. Talouden kriisi on haastanut perinteiset demokratiatkin. Sinänsä välttämättömät, mutta ankarat säästötoimet ovat kovin koetelleet etenkin eteläeurooppalaisia ihmisiä. Pakostakin on otettava oppia; kansakunta voi ylittää vaikean ajan elämällä velaksi, mutta sen varaan ei voi pysyvästi jättäytyä.

Meillä Suomessa tuo kertomani mittakaava on kokonaan toinen, luterilainen vaatimattomuus on ollut kaunistus, josta pitää kiinni. Tuloerot Suomessakin ovat olleet kasvussa, vaikka ne juuri nyt taantumasta johtuen ovat hieman alentuneet, mutta alentuneet ovat tulotkin. Siksi on hyvä muistaa, että tulojen aleneminen tuntuu pahiten niille, jotka joutuvat tinkimään välttämättömyydestä.

Hyvät kansanedustajat,

Palaan nyt aiheeseen, josta ennenkin olen Teille puhunut. Suomessa on syytä tarkoin varjella, että yhteiskunnallinen vakaus säilyy. Nyt vallinnee suuri yhteisymmärrys siitä, ettei Suomikaan voi jättäytyä velkaantumiseen varaan. Tällä hallituksella ja eduskunnalla onkin edessään vaikea urakka. Julkisen sektorin tasapainottaminen niin, että perusluottamus talouteen ja tulevaisuuteen säilyy, on vaativa tehtävä.

Vuosia sitten eräs nuori eduskuntavaaliehdokas suuntasi iskulauseensa silloisiin päättäjiin: ”Suostumme kyllä maksamaan velkanne tai eläkkeenne, mutta emme niitä molempia”. Hän ei tullut valituksi. Valitettavasti.

Hyvät kansanedustajat,

Viime vuoden kuluessa on meilläkin ollut esillä erilaisia tapahtumia, niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla, jotka ovat herättäneet paheksuntaa ja epäluottamusta. Useimmin on kyse suhteellisen pienistä virheistä, joilla ei juurikaan ole kokonaisuuteen vaikutusta. Mutta pienikin paha paljastaa ja puhuttaa paljon, etenkin jos se kertoo ylimielisyydestä, siitä, ettei kohtuudesta tai oikeudentajusta enää piitata.

Ennestään on sanottu, että joukkoja johdetaan edestä. Siis omalla esimerkillä. Näin on. Jos johto ei näytä hyvää esimerkkiä, ei sitä kohtuudella voi muilta vaatia. Talouskriisin tiimoilta onkin herännyt keskustelua hyvästä hallinnosta – enkä nyt tarkoita välttämättä sote- tai kuntauudistusta. Kyse on laajasta ohjeistuksesta, joka kattaa taloudellisen ja julkisen toiminnan ja ulottuu toiminnan moraalista aina sen tehokkuuteen. Parantamisen varaa on varmasti koko skaalalla. Keskustelusta on syytä edetä toimiin, jotta hyvän hallinnon periaatteet muuttuvat käytännöiksi.

Hyvät kansanedustajat,

Suomi on vapaaehtoistoiminnan luvattu maa. Arvion mukaan noin 1,35 miljoonaa suomalaista toimii jonkin hyväksi katsomansa asian puolesta. Suomalaiset ovat myös kansainvälisesti arvioituna anteliasta kansaa. Meissä on paljon hyvää tahtoa.

On ollut huolestumista, kiivastakin, siitä, että vapaaehtoistoiminta ja julkinen palvelu olisivat jotenkin vastakkain. Eihän asia niin voi olla.

En usko, että yksikään vapaaehtoistoimija haluaisi valloittaa julkisen sektorin tehtäviä; yhtä vähän uskon, että julkinen sektori hamuaisi seura- tai järjestötoimintaa itselleen. Molemmilla on tarpeeksi tehtävää.

Kyse on ehkä rahasta. Mennään siihen. En usko, että verokantaa olisi koskaan alennettu tai tultaisiin alentamaan sen vuoksi, että ihmiset näköjään osallistuvat verojen maksun ohella myös antamalla lahjoituksia. Enkä usko, että verojen korotuskaan onnistuisi sillä perusteella, että otetaanpa lahjoitusvara yhteiseen käyttöön. Kyllä lahjoitus on pois vain antajaltaan.

Lastensairaala on toisenlainen asia. Se ei ollut julkisen sektorin arvioissa kiireellisin hanke, mutta monet yksityiset kokivat toisin ja syntyi aloite, joka etenee yhdessä erittäin vahvan julkisen panostuksen kanssa. Varmasti nyt on hyvä näin, kaikkea onnea hienolle hankkeelle.

Yleisemmän keskustelun rajankäynnistä se kuitenkin on herättänyt. Rahan tai tunteen lisäksi pitää puhua myös jatkuvuudesta ja pitkäjänteisyydestä, jotka julkinen osallisuus takaa. On myös vaikea nähdä, että toimintoja, joiden järjestämiseen liittyy oikeudellinen velvoite, voitaisiin jättää pelkästään vapaaehtoisuuden tai anteliaisuuden varaan. Rajankäyntiä on syytä pohtia, joskin jo nyt on lukemattomia esimerkkejä kuntien ja vapaaehtoisjärjestöjen hyvin sujuvasta yhteistyöstä.

Hyvät kansanedustajat,

Sekä Suomessa että Ruotsissa puhutaan nyt paljon turvallisuudesta ja puolustuspolitiikasta. Ruotsissa huomio keskittyy puolustukseen tavalla, jota ei vuosikymmeniin ole siellä koettu.

Alkuvuodesta Ruotsin Sälenissä perinteisessä turvallisuuspolitiikan tapaamisessa Suomi nousi vahvasti esille myös ruotsalaisarvioissa. Sälenin henki, Sälen’s anda – sellaiseksi sitä voi kutsua – sisälsi selvän sanoman. Meillä on suuri yhteinen intressi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueella ja meillä on huomattavan suurta halua yhdessä sitä edistää.

Tämä yhteistyö muotoutuu monitasoiseksi. Puolustuksen ja laajemman turvallisuuden asioissa kehitetään kahdenvälistä yhteistyötä. Maiden puolustusministerit etenevät askel askeleelta ja kartoittavat aina uusia yhteistyön aloja. NORDEFCO:n puitteissa teemme yhteispohjoismaista työtä Suomen puheenjohtajakaudella osoitetuin suuntaviivoin. Suomen ja Ruotsin asema ja ajatus EU:n turvallisuusyhteistyössä ja Naton kumppanuuden kehittämisessä on hyvin samankaltainen. Siksi on hyvä pitää toinen toistaan tarkkaan ajan tasalla ja pyrkiä sopimaan yhteisestä linjasta.

Tuo kaikki, sellainen ajattelu, sisältyi Sälenin henkeen.

Mikään puolustusyhteistyö ei korvaa kansallista puolustusta, eikä se ole tarkoituskaan. Sen avulla kansallinen puolustus kuitenkin vahvistuu. Kansallinen ja kansainvälinen tukevat toisiaan.

Hyvät kansanedustajat,

Eduskunta on viime kaudella hyväksynyt turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. On hyvä, että eduskunnassa toimii seurantaryhmä, joka takaa keskustelun jatkuvuuden aina seuraaviin vaaleihin asti. Erityisen tärkeää tulee olemaan ryhmän näkemys eri resurssitasojen vaikutuksista uskottavaan puolustukseen.

Turvallisuutemme ympäristö on muuttunut. Siihen on tullut lisäulottuvuus – kyberturvallisuus. Keskeiset toimintomme ovat yhä riippuvaisempia tietotekniikasta ja tietoverkoista. Kybervaikuttaminen on osa tulevaisuuden konfliktien kuvaa, erillään tai muiden painostus- ja voimatoimien ohella. Kyber ei ole kaikki, mutta se on läsnä.

Meillä on tässä työsarkaa. Tarvitaan uutta lainsäädäntöä. Tarvitaan strategian viemistä käytäntöön. Kaikki tämä on tehtävä perusoikeuksia ja yksityiselämän suojaa kunnioittaen. Asialle on eduksi, jos eduskunta harjoittaa tiivistä seurantaa.

Hyvät kansanedustajat,

Aloitatte tänään tämän vaalikauden viimeiset valtiopäivät. Edessänne on viimeinen, työntäyteinen vuosi. Kiitän erinomaisesti tähän asti sujuneesta yhteistyöstämme, jonka uskon jatkuvan yhtä tiiviinä tulevat kuukaudetkin.

Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat,

Onnittelen puhemiehistöä saamanne tuen johdosta sekä toivotan teille kaikille parhainta menestystä ja viisautta vaativassa työssänne.

Julistan vuoden 2014 valtiopäivät avatuiksi.