Helsingin yliopisto

Väitös: Siat levittivät Yersinia enterocoliticaa tilojen välillä kaikissa tuotantomuodoissa

Jaa
Yersinia enterocolitica on elintarvikevälitteinen eläinten ja ihmisten välillä tarttuva taudinaiheuttaja, jonka pääasiallisena lähteenä pidetään sikoja. Y. enterocoliticaa esiintyy sikojen nielurisoissa ja suolistossa yleisesti ja taudinaiheuttaja-yersiniat aiheuttavat teurastamolla ruhojen ja elinpakettien saastumista. Y. enterocolitican on todettu siirtyvän tiloilta sikojen mukana teurastamoon ja siellä ruhoihin ja elinpaketteihin. Sikatilojen välillä on todettu merkittävää vaihtelua Y. enterocolitican esiintymisessä. ELL Sonja Virtanen selvittää väitöstutkimuksessaan tilatekijöitä, joita voidaan hyödyntää Y. enterocolitican torjunnassa tilan sisällä ja leviämisen ehkäisyssä tilojen välillä.
Kuva: Sonja Virtanen
Kuva: Sonja Virtanen

Virtanen tutki tilatekijöiden vaikutusta Y. enterocolitican -kantajuuteen ja eritykseen sioissa kyselytutkimuksella, joka kohdistettiin tiloille, joiden sioista oli ennestään kerätty uloste- ja nielurisanäytteitä teurastamolla. Kunnallisen veden käyttö, luomutuotanto ja rehun ostaminen tietyltä valmistajalta todettiin suojaaviksi tekijöiksi Y. enterocolitican -kantajuudelle. Kärsäkontaktit karsinoiden välillä ja rehun ostaminen toiselta valmistajalta todettiin riskitekijöiksi taudinaiheuttajan eritykselle. Virtanen kartoitti edelleen tuotantotapojen ja olosuhteiden vaikutusta Y. enterocolitican esiintymiselle tiloilla näytteenotossa, joka tehtiin 30 tilalle. Virtasen tutkimuksen mukaan kunnallisen veden käyttö, vieroitus- ja lihasikaosastojen kertatäyttö, välitysporsaiden ostaminen vain yhdeltä tilalta kerrallaan ja runsas kuivikkeiden käyttö voidaan liittää alhaisempaan Y. enterocolitican esiintymiseen tilalla.

Virtanen käytti tutkimuksessaan sioista eristetyille kannoille Multiple-locus variable-number tandem repeat analysis (MLVA) -genotyypitysmenetelmä, joka on aiemmin kehitetty ja käytetty ihmisperäisille Y. enterocolitica –kannoille,. Virtanen selvitti menetelmän erottelukykyä, hyötyjä, rajoituksia ja käyttömahdollisuuksia.

Analysoitaessa ihmisistä, sioista ja sianlihatuotteista eristettyjä Y. enterocolitica 4/O:3 –kantoja, Virtanen totesi MLVA-menetelmällä olevan erittäin korkea erottelukyky. Virtanen löysi samoja genotyyppejä sioista ja ihmisistä peräisin olevista näytteistä ja ihmisperäisistä potilasnäytteistä rajoitetuilta maantieteellisiltä alueilta, mikä viittasi aiempiin epidemioihin. Samoja genotyyppejä todettiin myös sioissa, jotka olivat peräisin samoilta tiloilta. MLVA-menetelmällä löydettiin tilakohtaisia genotyyppejä mutta myös lievää variaatiota todettiin tilan sisällä.

Virtasen mukaan tiloilta otetuissa näytteissä ilmeni, että samat MLVA-genotyypit leviävät sellaisten tilojen välillä, jotka olivat aiemmin ostaneet eläimiä toisiltaan. Siat levittivät Y. enterocoliticaa tilojen välillä kaikissa tuotantomuodoissa. Tietyiltä porsastuotantotiloilta tulevat välitysporsaat kuljettivat tilakohtaisia Y. enterocolitica -genotyyppejä mukanaan lihasikalaan, jossa infektio levisi nopeasti kaikkiin saman osaston sikoihin. Samoja Y. enterocolitican genotyyppejä todettiin myös tiloilla, jotka olivat aiemmin myyneet ensikoita toisilleen.

ELL Sonja Virtanen väittelee eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopiston Biokeskus 2:n auditorio 1041:ssa (Viikinkaari 5) perjantaina 21.2.2014 kello 12 aiheesta:
"Epidemiology of Yersinia enterocolitica on pig farms"
Väitöskirja kuuluu elintarvikehygienian alaan.

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Sonja Virtanen
Kuva: Sonja Virtanen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Eeva Karmitsa, Tiedottaja, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, puh. 09 191 58 461, 050 415 0396, eeva.karmitsa@helsinki.fi, www.vetmed.helsinki.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye