Taiteilija M. A. Numminen ja professori Per-Edvin Persson filosofisen tiedekunnan kunniatohtoreiksi
27.2.2014 10:11:06 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Helsingin yliopiston filosofinen tiedekunta viettää 96. maisteri- ja tohtoripromootiotaan 22.–24. toukokuuta. Promootiossa kunniatohtoreiksi vihittävien joukossa ovat taiteilija M. A. Numminen ja Heurekan entinen toiminnanjohtaja, professori Per-Edvin Persson. Muut kunniatohtorit edustavat filosofiseen tiedekuntaan kuuluvia eri tieteenaloja, ja he ovat kaikki ansioituneita professoreita ja tutkijoita eri puolilta maailmaa.
Taiteilija Mauri Antero Numminen vihitään kunniatohtoriksi ansioistaan suomalaisen kulttuurin monipuolistajana ja omaperäisenä lähettiläänä, joka on säännöllisesti pitänyt yhteyttä alma materiinsa, Helsingin yliopistoon. Numminen aloitti opintonsa vuonna 1960 ja opiskeli laajasti filosofisessa ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Urallaan Numminen on toiminut muun muassa laulajana, säveltäjänä, kirjailijana ja lyhytelokuvien ohjaajana. Hän on tullut tunnetuksi omaperäisestä lauluäänestään, suosituista lastenlauluistaan ja levytyksistä monilla eri kielillä. Numminen on aina painottanut oppimisen ja sivistyksen merkitystä, mikä oli tärkeä tekijä päätöksessä myöntää hänelle kunniatohtorin arvo.
Professori, MMT Per-Edvin Persson vihitään kunniatohtoriksi ansioistaan Tiedekeskus Heurekan johtajana, jossa tehtävässä hän vuosina 1991–2013 kehitti määrätietoisesti Heurekaa arvostetuksi kansainväliseksi toimijaksi ja maailmalla tunnetuksi tiedekeskukseksi. Ennen Heurekaa Persson toimi Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtajana, ja hänellä on ollut uransa aikana runsaasti tiedepolitiikan luottamustehtäviä. Heurekalla on ollut merkittävä rooli tiedekasvatuksen edistäjänä ja tulevien yliopistotutkijoiden innoittajana, ja tämän roolin vahvistajana Perssonille päätettiin myöntää kunniatohtorin arvo.
Muut kunniatohtorit ovat:
Professori Stanley D. Brunn (University of Kentucky)
Professori Wah Chiu (Baylor College of Medicine, Texas)
Professori Maxime Crochemore (King's College London)
Professori Linda Darling-Hammond (Stanford University, Graduate School of Education)
Professori Geoffrey G. Jones (Harvard Business School)
Professori Jindrich Henry Kopecek (University of Utah)
Professori Per Linell (Linköpings universitet)
Professori Friedemann Pulvermüller (Freie Universität Berlin)
Professori Janelle Reinelt (University of Warwick)
Professori Chris D. Thomas (University of York)
Professori Jürgen Troe (Georg-August-Universität Göttingen)
Tarkemmat tiedot kunniatohtoreista
Lisätietoja Helsingin yliopiston filosofisesta tiedekunnasta
Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan muodostavat humanistinen, matemaattis-luonnontieteellinen, bio- ja ympäristötieteellinen, käyttäytymistieteellinen ja farmasian tiedekunta. Filosofisen tiedekunnan promootio on Suomen akateemisista juhlista vanhin. Ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1643 Turun Kuninkaallisessa Akatemiassa vanhan eurooppalaisen yliopistoperinteen mukaisesti. Kevään 2014 promootiossa promoottorina toimii professori Arto Mustajoki humanistisesta tiedekunnasta, juhlamenojen ohjaajana professori Kaarle Hämeri matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta ja yliairuena dosentti Tiina Sikanen farmasian tiedekunnasta. Maisterit ja tohtorit voivat ilmoittautua promootioon maaliskuun puoliväliin asti.
Lisätietoja kunniatohtoreista: promootiosihteeri Sari Aalto, puh. 040 580 6931
Promootion sivut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiedottaja Elina Raukko, elina.raukko@helsinki.fi, puh. 050 318 5302
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Rikosten määrässä ei suurta muutosta10.4.2026 11:46:13 EEST | Tiedote
Rikosten määrä pysyi pääosin ennallaan vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna: Seksuaalirikokset lisääntyivät, mutta petosrikosten kasvu taittui. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta julkaisusta.
Varhaisempi ADHD-diagnoosi on yhteydessä parempaan koulutukseen9.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Aikaisin saatu ADHD-diagnoosi on yhteydessä parempaan koulumenestykseen ja vähäisempään koulupudokkuuteen, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus.
Psykedeelien vaikutukset ovat kytköksissä käyttäjän mielenmaisemaan ja käyttöympäristöön8.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Käyttäjät ovat tutkimuksen mukaan tietoisia eri klassisten psykedeelien vaikutuksista ja niiden merkityksistä, ja he pyrkivät vaikuttamaan näihin tekijöihin omilla toimillaan.
Ihmisen suhtautuminen petoihin määrittelee yhteiselon mahdollisuuksia1.4.2026 12:33:26 EEST | Tiedote
Hyeenat ja karja saattoivat elää samoilla alueilla, jos ihminen suhtautui petoihin sallivasti, paljasti Keniassa tehty tutkimus
Ilves sopeutuu taitavasti monimuotoisiin metsäympäristöihin30.3.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Ilves liikkuu ketterästi Suomen vaihtelevassa elinympäristöjen mosaiikissa, mutta suosii silti selvästi lahopuuta sisältäviä metsiä ja maastoltaan vaihtelevia alueita. Helsingin yliopiston uusi tutkimus osoittaa, kuinka taitavasti tämä suurpeto tasapainoilee ihmisen muokkaamien alueiden ja luonnonympäristöjen välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
