Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Lehmonkärki vuoden 2014 Kehittyvä maaseutumatkailuyritys

Jaa
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry ja Lomalaidun ry antoivat Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys –tunnustuksen Lehmonkärjen Marjo ja Ari Yrjölälle Asikkalasta. Yrjölät saavat tunnustusta määrätietoisesta, innovatiivisesta ja rohkeasta otteesta matkailukeskus Lehmonkärjen kehittämisessä.

 Lehmonkärjestä on muodostunut korkeatasoinen kokous-, lomanvietto- ja juhlapaikka luonnonkauniille niemelle Päijänteen rannalla. Yritys on tehnyt investointeja suunnitelmallisesti, laadukkaasti ja pitkäjänteisesti. Samalla se on kehittänyt menestyksekkäästi matkailutuotteita ja palvelukonsepteja asiakaslähtöisyyden, kysynnän ja saadun palautteen pohjalta.

Lehmonkärkeä on kehitetty 1960-luvun lopulta lähtien. Matkailutoiminnan puitteita ja palveluita on kehitetty sysäyksittäin kullakin vuosikymmenellä.

 Lehmonkärki

Lehmonkärki tunnettiin jo menneinä vuosisatoina luonnonkauniina paikkana metsineen, kallioineen ja hiekkarantoineen. Nimensä paikka on saanut villinä kasvaneista metsälehmuksista. Alueelta on löytynyt myös yksi Suomen vanhimmista rahakätköistä; viikinkien plootuja ja kultarahoja.

1960-luvun puolivälissä Aune ja Antti Yrjölällä oli visio siitä, että jonain päivänä ihmisillä olisi enemmän aikaa ja mahdollisuuksia viettää mukavia hetkiä Päijänteen rantamaisemissa. Vuonna 1967 valmistui ensimmäinen pyöröhirsimökki ja 1970-luvulla mökkejä tuli kahdeksan lisää. Vuonna 1977 valmistui edustushuvila, joka toimi lähinnä saunatilana ja pienten perhejuhlien paikkana. 

1980-luvun puolivälissä Ari Yrjölästä tuli uusi isäntä Yrjölän maatilalle ja Lehmonkärkeen. Ari alkoi määrätietoisesti kehittää Lehmonkärjen toimintoja. Marjo muutti Yrjölän tilalle ja Lehmonkärkeen 1995. Joka vuosi jotain uutta –periaattella ja toteutuksella Lehmonkärki on kasvanut monipuoliseksi matkailukeskukseksi. Yritys on mitä edustavin esimerkki maaseutumatkailutoiminnan kasvusta sekä oikeasuuntaisten ja haastavien tavoitteiden asettamisesta ja onnistumisesta.  

1990-luvun alussa Lehmonkärkeen valmistui kolme isoa huvilaa. Tämän jälkeen uusia huviloita rakennettiin lähes joka vuosi. Lomailijoiden määrä kasvoi vuosi vuodelta ja samalla yritysten tilaisuudet. Konseptiin tulivat mukaan ruokapalvelut sekä oheisohjelmat ympäri vuoden. Edustushuvila Isohaapa laajennettiin vuonna 1998 ja päärakennuksen yhteyteen rakennettiin tanssipaviljonki. Seuraavana vuonna valmistui Hirsilinnake.

Myös uusi vuosituhat toi mittavia uudistuksia Lehmonkärkeen. Vip-huvilat rakennettiin 2000-luvun alussa, Metsästysmaja ja Haanokki valmistuivat 2005.Lähes kahden vuoden urakoinnin jälkeen vanha kivinavetta vaihtoi ilmeensä ravintola- ja kokoustila Ometaksi vuonna 2006. Vuosina 2007-2008 huviloita peruskorjattiin ja sisustettiin nykytrendien mukaisiksi. Vuonna 2009 valmistui Isohaapa-päärakennuksen alakerran laajennus sekä uusi 16-hengen huvila. 2010 juhannuksena avattiin A-oikeuksin varustettu kesäkahvila. Kesällä 2011 valmistui uusi lasisauna ja huviloita saneerattiin 2011-2013. Kasvu ja uudistuminen jatkuvat uusilla visioilla ja ideoinnilla.  

Tämän päivän Lehmonkärjessä vierailee noin 25 000 asiakasta ympäri vuoden. Majoituskapasiteettia on kaikkiaan 130 hengelle. Marjo vastaa majoitus-, ruoka- ja ohjelmapalvelujen myynnistä. Lisäksi erityisesti ruokapalvelut ja niiden kehittäminen ovat Marjon sydäntä lähellä. Ari organisoi mm. aktiviteetteja ja ohjelmapalveluja sekä niiden hankkimista myös laadukkaiden yhteistyöverkostojen kautta. Uudet investoinnit ja visioiden toteutus suunnitellaan yhdessä.

Ari ja Marjo Yrjölä ovat osoittaneet sen, että kovalla työnteolla ja henkisellä pääomalla on suuri merkitys matkailuyrittämisessä. Lisäksi tarvitaan rautaista ammattitaitoa ja organisointikykyä. Henkilökunta osallistuu myös ideointiin. Yrittäjäparin lisäksi Lehmonkärki työllistää 8 henkilöä ympärivuotisesti ja lukuisia kumppaneita yhteistyöverkostosta.

----------

 Tunnustus jaettiin nyt seitsemännen kerran. Se luovutetaan vuosittain järjestettävän, nyt järjestyksessään 40. Maaseutumatkailuyrittäjien ja - kehittäjien juhlaseminaarin yhteydessä 18.3.2014 Salossa.

Palkittujen yhteystiedot:

Lehmonkärki

Marjo Yrjölä p. 050 5501 776 ja Ari Yrjölä p. 0500 444 177

lehmonkarki@lehmonkarki.fi

Lisätietoja huomionosoituksesta:

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n puheenjohtaja, maaseutumatkailuyrittäjä Kirsi Ilola-Ollikka,  puh. 040 5968 027, www.smmy.fi

Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Aalto, puh.040 1791 618.


* * *

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry www.smmy.fi  ja Lomalaidun ry www.lomalaidun.fi hallituksineen haluavat rohkaista nuoria jatkajiksi ja kannustavat heitä kehittämään maaseutumatkailua. Huomionosoituksena tästä myönnetään yritykselle/henkilölle/henkilöille Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys –tunnustus. Valinnassa huomioidaan innovatiivisuus ja rohkea ote yrityksen kehittämiseen. Palkittava voi olla uusi yrittäjä, joka aloittaa tyhjältä pöydältä tai toimivan yrityksen jatkaja, joka on lähtenyt kehittämään yritystä selkeästi uusille urille. Palkinnolla halutaan kannustaa nimenomaan uutta yrittäjäsukupolvea ryhtymään maaseutumatkailuyrittäjiksi.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa6.6.2025 09:22:06 EEST | Tiedote

Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye