Omaishoitajat ja läheiset -liitto kommentoi KOHO-raporttia: Omaishoitajien asema vahvistuu
Omaishoitajat ja läheiset -liitto on tyytyväinen siihen, että työryhmä nostaa omaishoidon samanarvoiseksi hoitomuodoksi pitkäaikaishoidon ja muiden hoitomuotojen rinnalla. Tämä merkitsee omaishoitajien aseman vahvistumista, työn arvostamista sekä ammattihenkilöstön ja omaishoitajien yhteistyön tiivistymistä. Liitto pitää hyvänä myös sitä, että raportissa todetaan selkeästi kuntien viimekätinen vastuu omaishoitajien ja omaishoidettavien hyvinvoinnista.
Liitto ei ota kantaa raportissa esitettyihin rahoitusmalleihin. Pääasia on, että omaishoitajat saavat tarvittavan tuen ja voivat luottaa sen jatkuvuuteen.
Raportissa esitetään tukimuotoja myös ilman sopimusta toimivalle omaishoitajalle. Heitä tuetaan uudistuvan sosiaalihuoltolain kautta. Liitto pitää ehdottoman tärkeänä, että tuleva sosiaalihuoltolaki vahvistaa ja selkeyttää niiden omaishoitajien asemaa, jotka eivät tee sopimusta kunnan kanssa.
Lisäksi raportissa selkiytetään järjestöjen roolia omaishoitajien tukena. Järjestöjen kehittämiä omaishoitajien valmennusohjelmia, esimerkiksi Omaishoitajat ja läheiset -liiton Ovet-valmennusta, esitetään hyödynnettäväksi.
Omaishoitajat ja läheiset -liitto seuraa ja valvoo työryhmän esityksen toteuttamista ja toivoo, että sosiaali- ja terveysministeriö hyödyntää liiton asiantuntemusta myös uuden lain valmistelussa.
– Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma on askel oikeaan suuntaan omaishoitajien aseman kohentamiseksi. Tulevaisuuteen jää kuitenkin vielä parannettavaa. Kaikilla omaishoitajilla tulee olla mahdollisuus vapaapäiviin. Työelämän lainsäädäntöä ja käytäntöjä on edelleen kehitettävä omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamiseksi. Liitto korostaa, että omaishoidon tukipalvelujen maksuja on kohtuullistettava ja ne on saatava osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon vuotuista maksukattoa. Tärkeitä ovat myös tukipalkkion saaminen etuoikeutetuksi tuloksi sosiaalietuuksia määriteltäessä, omaishoitajan työttömyysturvan selkeyttäminen ja alan verotuskysymykset, linjaa Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen.
KOHO-raportti löytyy osoitteesta www.stm.fi/julkaisut
Lisätietoja
puheenjohtaja Anneli Kiljunen puh. 050 511 3123
toiminnanjohtaja Marja Tuomi puh. 050 367 3443 (tavoitettavissa 19.–20.3. ja 24.3. alkaen)
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Hämeentie 105 A 18, 5 krs.
00550 Helsinki
020 7806 500http://www.omaishoitajat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry
Omaishoitajat hoitavat terveytensä kustannuksella19.11.2024 07:02:00 EET | Tiedote
Ensi viikolla vietettävää valtakunnallista omaishoitajien viikkoa leimaa huoli omaishoitajien hyvinvoinnista ja toimintakyvystä. Kautta maan uutisoidaan suunnitelmista vähentää omaishoidon tukea. Palveluja karsitaan, vaikka monet omaishoitajat kertovat, että he eivät tälläkään hetkellä saa tarvitsemiaan palveluita – esimerkiksi heille lain mukaan kuuluvia vapaapäiviä.
”Kaipaan enemmän vapaata ja kunnon yöunia.”9.10.2024 12:26:45 EEST | Tiedote
Monen omaishoitajan lakisääteiset vapaat eivät toteudu toiveiden mukaisesti. Hoitotehtävää tukevissa palveluissa koetaan paljon vajeita. Sitova hoivavastuu rasittaa yleensä omaishoitajan terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi hoidettavalta läheiseltä puuttuvat usein suunnitelmat sen varalle, että omaishoitaja itse sairastuu äkillisesti.
Hoiva on joukkuelaji1.10.2024 07:34:56 EEST | Tiedote
Euroopan omaishoitajien päivää vietetään sunnuntaina 6.10. Päivän teemana on tänä vuonna Omaishoitajat hoidon kumppaneina – reiluutta omaishoitoon.
Työmarkkinoilla tarvitaan hoivaherätys29.4.2024 12:46:44 EEST | Tiedote
Omaishoitajaliitto kannustaa työmarkkinajärjestöjä lisäämään työehtosopimuksilla palkallisen lyhyen hoitovapaan mahdollisuutta työntekijän perheenjäsenen tai muun läheisen tarvitsemaan hoitoon.
Fair Care – Reiluutta omaishoitajille23.4.2024 07:55:54 EEST | Tiedote
Euroopassa on hoivakriisi. Väestö ikääntyy ja hoitajista on pulaa. Ikääntyneiden, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hoito jää yhä useammin läheisten ja omaisten harteille. Omaishoitajaliitto vaatii, että seuraavalla kaudellaan Euroopan parlamentti panostaa läheis- ja omaishoitajien tukemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme