APTEEKKI-tilakonseptista Vuoden Myymälä 2014
APTEEKKI-tilakonsepti on Suomen Apteekkariliiton jäsenapteekeille suunniteltu apteekkikonsepti. Tavoitteena oli luoda selkeä, erottuva, moderni ja persoonallinen tila, jossa on huomioitu sekä asiakkaiden että asiakaspalvelun tarpeet.
”Konseptissa Apteekin tila on suunniteltu avaraksi ja kalusteet on sijoiteltu laaksomaisesti, jolloin näkymä koko myymälään säilyy”, suunnittelussa mukana ollut arkkitehti Marko Pulli kertoo.
Kunkin palvelualueen - reseptipalvelun, palveluvalinnan ja kassapalvelun - erityistarpeet on huomioitu suunnittelussa ja kalusteratkaisuissa.
Tavoitteena oli tuoda vahvasti esiin myös Suomen Apteekkariliiton jäsenapteekkien tunnus, vihreä risti, joka on saanut näyttävän paikan keskellä myymälää, kassapalvelupisteen takana.
”Halusimme, että Apteekissa on helppoa ja rauhallista asioida. Kalusteet, opasteet ja tilat on suunniteltu näistä lähtökohdista. Samalla halusimme tuoda tyylikkäällä, Apteekkiin sopivalla tavalla myös kampanjat esiin”, Apteekkariliiton Brand Manager Katariina Kalsta sanoo.
Tilakonseptiin kuuluu myös lääkejäteastia asiakkaiden lääkejätteitä varten. Näin voidaan tehostaa lääkejätteiden palauttamista apteekkeihin ja niiden asianmukaista hävittämistä. Asiakkaat, apteekin henkilökunta ja jätehuolto ovat olleet astioihin erittäin tyytyväisiä.
APTEEKKI-tilakonsepti pilotoitiin Oulun Hansa-Apteekissa, Turengin apteekissa ja Medi-apteekissa Pietarsaaressa.
”Uusi tilakonsepti antaa hyvän mahdollisuuden parantaa apteekin asiakaspalvelua, koska se luo sille asianmukaiset ja ajantasaiset puitteet. Asiakkaat ja apteekin henkilökunta ovat ottaneet tilan omakseen”, toteaa Medi-apteekin apteekkari Tapio Sundell.
***
APTEEKKI-tilakonseptin suunnittelusta vastasivat Apteekkariliiton kanssa yhteistyössä SEK:stä designer Sanna Kaitakari ja asiakkuusjohtaja Jaana Lahtinen sekä arkkitehti Marko Pulli. Apteekkariliitosta suunnittelussa olivat mukana brändinohjausryhmä, sen puheenjohtaja apteekkari Tapio Sundell sekä Brand Manager Katariina Kalsta. Retail Awards:ssa mukana olleen Medi-apteekin tilaan konseptin on toteuttanut ja kalusteratkaisut suunnitellut Managing Designer Anders Djupsjö Marketmedialta.
Retail Awards: Kaupan Maailma -lehti ja easyFairsin Myymälä-tapahtuma jakoivat suomalaisen vähittäiskaupan Retail Awards -palkinnot 19.3.2014 Helsingin Messukeskuksessa, Myymälä-tapahtuman yhteydessä. Retail Awards 2014 -palkinnon saajat valitsi tuomaristo, joka koostui kaupan alan liittojen ja sidosryhmien edustajista. Tuomaristossa on mukana easyFairsin ja Kaupan Maailma -lehden edustajat.
Lisätietoja:
Apteekkari Tapio Sundell, Medi-apteekki, Pietarsaari
Brändinohjausryhmän puheenjohtaja
Puhelin 0400 484 4539, tapio.sundell@mediapteekki.fi
Brand Manager Katariina Kalsta, Suomen Apteekkariliitto
Puhelin 040 775 1417, katariina.kalsta@apteekkariliitto.fi
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI
010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Apteekki ei voi oma-aloitteisesti muuttaa asiakkaan lääkitystä10.6.2025 11:20:09 EEST | Tiedote
Apteekkeja kannattaisi hyödyntää lääkitysten tarkistuksissa ja arvioinneissa nykyistä enemmän.
Varo verkon valeapteekkeja – varmista, että asioit vain laillisissa verkkoapteekeissa27.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomessa on viime aikoina tullut esiin tapauksia, joissa hämäräperäiset verkkosivustot esiintyvät virheellisesti suomalaisina apteekkeina ja tarjoavat myös reseptilääkkeitä ilman vaadittavaa reseptiä. Näiden sivustojen tarkoituksena on huijata kuluttajia sekä mahdollisesti kerätä heidän henkilötietojaan.
Peter Hiltunen Pharmadatan toimitusjohtajaksi21.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
MBA Peter Hiltunen on nimitetty Apteekkariliiton ICT-yhtiö Pharmadatan uudeksi toimitusjohtajaksi. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Susanna Kämäräinen on irtisanoutunut, mutta jatkaa yhtiössä projektitehtävissä sujuvan toimitusjohtajavaihdoksen varmistamiseksi.
Apteekkariliiton Risto Holma: Kalliit lääkkeet ajavat apteekkeja ahdinkoon8.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
“Kalliit, jopa kymmenien tuhansien eurojen hintaiset lääkkeet ovat apteekeille kasvava taloudellinen riski ja aiheuttavat lisääntyvässä määrin myös kassahaasteita. Kalliiden lääkkeiden toimittamiseen on saatava pelisäännöt ja löydettävä ratkaisu apteekkien maksuvalmiuden varmistamiseen”, Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Holma vaati avatessaan APTEEKKARI 2025 -tapahtuman Helsingissä
Tutkimus: Lääkkeen saa apteekista heti mukaansa 98 tapauksessa sadasta22.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan lääkkeiden saatavuushäiriöistä huolimatta apteekkien toimitusvarmuus on Suomessa säilynyt erinomaisella tasolla. Apteekit käyttävät viikoittain yli neljä tuntia saatavuushäiriötilanteiden selvittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme