STTK: Varhaiskasvatuslaki valmisteltava ripeästi
Jatkovalmistelu on STTK:n mielestä aikataulutettava ripeästi, jotta uusi varhaiskasvatuslaki ehditään käsitellä ja hyväksyä vielä nykyisen eduskunnan aikana.
- Tiukka taloustilanne asettaa silti palvelujen uudistamiselle omat raaminsa, arvioi STTK:ta työryhmässä edustanut sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi.
Uusi lakiluonnos turvaa STTK:n arvion mukaan aiempaa paremmin lasten kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin edellytyksiä asettamalla päiväkodeissa lasten ryhmäkoolle katon sekä velvoittamalla poikkeustilanteissa nopeaan sijaisten hankintaan. Henkilöstörakenteen ja kelpoisuusehtojen osalta jatketaan nykyisillä kriteereillä, jotka turvaavat laadukkaat moniammatilliset palvelut lapsille ja perheille.
STTK toivoo lakiluonnokseen täsmennystä tukea tarvitsevien lasten palvelujen osalta.
- Yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa on tiivistettävä, ja tämä todetaan myös hallitusohjelmassa. Myös esimerkiksi lääkehoitoa hoitopäivän aikana tarvitsevien lasten palvelut on aina turvattava ja tässä vastuu kuuluu lähihoitajille, Työläjärvi korostaa.
Varhaiskasvatusta tarvitaan lasten ja perheiden hyvinvoinnin, mutta myös tasa-arvoisten työmarkkinoiden edistämiseen.
- Varhaiskasvatuksessa syntyy pohja arvoille ja asenteille, jotka vaikuttavat tulevaisuuden tasa-arvokehitykseen. Siksi lakiluonnokseen pitää lisätä oma pykälä tasa-arvosuunnittelusta.
Lisätietoja: Riitta Työläjärvi, puhelin 040 827 2988
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK:n hallitus: Tyhjien vetoomusten aika on ohi, kansanmurha on saatava loppumaan8.9.2025 13:00:38 EEST | Tiedote
Gazassa on sodittu pian kaksi vuotta. Sota alkoi, kun Hamasin taistelijat lokakuussa 2023 hyökkäsivät Israeliin surmaten etupäässä siviilejä. Sen jälkeen koko maailma on voinut lähinnä sivusta seurata Israelin kostoa, josta puolestaan on kehittynyt ennenäkemätön siviilien kärsimys. Kansainvälisen ay-liikkeen piirissä eurooppalainen kattojärjestö ETUC ja Työntekijöiden maailmanjärjestö ITUC ovat ottaneet voimakkaasti kantaa Gazan sodan ja siitä seuranneen suoranaisen kansanmurhan lopettamiseksi. STTK:n hallitus yhtyy vaatimukseen lopettaa tämä käsittämättömiin mittoihin paisunut tragedia. - Tähän mennessä yli 60 000 palestiinalaista on saanut surmansa sodassa. Maailman ruokaohjelma WFP:n mukaan noin satatuhatta naista ja lasta kärsii aliravitsemuksesta. Tämä kaikki on tuotu päivittäin silmiemme eteen tiedotusvälineiden ja avustusjärjestöjen kautta. On h-hetki toimia, ja tämä vastuu koskee myös Suomen hallitusta. Ulkoministeri Elina Valtosen päätös liittää Suomi niin sanottuun New Yorkin
STTK:n puheenjohtaja MVL:n 80-vuotisjuhlassa: Talous ei nouse aatteellisella temppuilulla, työmarkkinoiden luottamus on palautettava6.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Kotimainen elintarviketuotantoketju alkutuotannosta kuluttajan pöytään on noussut viime aikoina huoltovarmuusteeman myötä sille kuuluvaan arvoon. - Hyvä niin. Koko ruoka-alan merkitys Suomen kansantaloudelle on huomattava, sillä se työllistää suoraan ja välillisesti satoja tuhansia ihmisiä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa. Hän puhui lauantaina jäsenliitto Meijerialan Ammattilaisten (MVL) 80-vuotisjuhlakokouksessa Ikaalisissa. Palola korosti, että MVL on ainoa ammattiliitto, joka Suomessa huolehtii meijerialan erikoiskoulutettujen ja ammattilaisten edunvalvonnasta. - Olette alanne parhaita asiantuntijoita ja te teette Suomen huoltovarmuuden kannalta erittäin tärkeää työtä geopoliittisesti epävarmoina aikoina. Olkaa ylpeitä ammattitaidostanne ja työstänne, hän kehotti. Puheessaan STTK:n puheenjohtaja kuvasi nykyhallituksen ja työnantajien asennetta suomalaiseen ammattiyhdistysliikkeeseen. - Kun tähän asti suomalaista työelämää ja hyvinvointiyhteiskuntaa on kehitetty yhdessä ne
STTK: Budjettiriihi viestii hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta2.9.2025 22:39:21 EEST | Tiedote
Hallitus päätti budjettiriihessä miljardin euron lisäsopeutuksesta. Kevään kehysriihessä verotusta päätettiin keventää yli kaksi miljardia euroa ja silloin luvattiin, että vajaaksi jääneen miljardin kuittaavat niin sanotut dynaamiset vaikutukset.
Palkan sivukulujen siirtäminen työnantajille tukisi ostovoimaa27.8.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
STTK esittää palkansaajien sivukulujen osittaista siirtämistä työnantajille vuoden 2026 alusta alkaen.
STTK:n viesti nuorille aikuisille: Liittoudu!25.8.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Tänään käynnistynyt kampanja avaa ammattiliittojen merkitystä ja kannustaa nuoria aikuisia järjestäytymään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme