
Kepa: Suhteettoman suuret leikkaukset kehitysyhteistyövaroihin kehysriihessä
Hallitus päätti kehysriihessä leikata kehitysyhteistyövaroista 50-100 miljoonaa euroa vuosittain kehyskaudella 2015-2018. Tämä tarkoittaa pahimmillaan Suomen kehitysyhteistyövarojen putoamista jopa alle 0,5 prosenttiin bruttokansantulosta.
– Kehysriihipäätös oli odotettu jatko hallituksen aiemmalle leikkauslinjalle, joka on murentanut Suomen mahdollisuudet täyttää lupaus kehitysyhteistyövarojen nostamisesta 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta tavoitevuoteen 2015 mennessä. Tämänkertaisten leikkausten suuruus oli kuitenkin surullinen yllätys. Maailman köyhät joutuvat nyt kantamaan kohtuuttoman suuren taakan Suomen valtiontalouden tasapainottamiseksi tehdyistä kipeistä päätöksistä, sanoo Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.
– Laadukas kehitysyhteistyö lisää ihmisten mahdollisuuksia kohentaa itse elinolojaan. Kehitysyhteistyön avulla voidaan tukea kaikkein köyhimpien toimeentulomahdollisuuksia ja pääsyä julkisten hyvinvointipalveluiden piiriin. Sillä voidaan myös tukea kehitysmaiden kykyä kerätä omaa rahoituspohjaa verotuloina ja edistää hyvää hallintoa ja demokratiaa. Tästä työstä leikkaaminen on hallitukselta vahva arvovalinta, jota emme voi hyväksyä, Lappalainen lisää.
Suomen epäonnistuminen kehitysrahoitussitoumuksensa täyttämisessä tapahtui pahimpaan mahdolliseen aikaan myös vuosituhattavoitteiden jälkeisen uuden kehitysohjelman valmistelun näkökulmasta. Vuonna 2016 voimaan astuva ohjelma koskee kaikkia valtioita, myös Suomea. Suomen lipsuminen rahoitusvastuusta on kansainväliselle yhteisölle suora viesti siitä, että maamme sitoutuminen globaaliin kehitykseen horjuu pahemman kerran.
Taustatiedoksi toimituksille
Viime vuoden kehysriihessä hallitus päätti 29 milj. euron leikkauksesta kehitysyhteistyövaroihin vuodelle 2015 (jo aiemmin ko. vuodelle sovitun 30 milj. euron leikkauksen lisäksi) sekä 30,5 milj. euron leikkauksesta vuodelle 2016 ja 32 milj. euron leikkauksesta vuodelle 2017.
Suomi on sitoutunut kansainvälisesti nostamaan kehitysyhteistyön määrärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Sitoumus vahvistettiin myös nykyhallituksen hallitusohjelmassa.
92 kansalaisjärjestöä vetosivat hallitukseen 12. maaliskuuta kehitysyhteistyövarojen, erillisen ilmastorahoituksen sekä kehitykseen ja ilmastotoimiin tarvittavien uusien rahoituslähteiden puolesta:
http://www.kepa.fi/tiedostot/jarjestojen_kehysriihikirje2014.pdf
Lisätietoja
Timo Lappalainen
Toiminnanjohtaja
timo.lappalainen@kepa.fi
050 317 6700
Minna Havunen
Kehityspoliittinen asiantuntija
minna.havunen@kepa.fi
050 317 6738
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kepa ry
Tiedote: Kehys ja Kepa yhdistyvät Fingoksi21.11.2018 07:48:27 EET | Tiedote
Suomeen syntyy ensi viikon alussa uusi kansalaisjärjestöjen suurjärjestö, kun kaksi tuttua kehitysjärjestöä, Kepa ja Kehys, yhdistää voimansa ja lanseeraa yhteisen organisaation nimeltä Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry. Puheenjohtaja Ann Selin näkee Fingon merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana, jonka tavoitteena on reilumpi ja kestävämpi maailma.
Lehdistökutsu: #NytOnPakko toimia – järjestöjen viesti Puolan ilmastokokouksen alla20.11.2018 13:02:52 EET | Tiedote
Suomalaiset ympäristö- ja kehitysjärjestöt kertovat odotuksensa Katowicen ilmastokokoukselle ja kansainväliselle ilmastopolitiikalle toimittaja-aamukahveilla Ravintola Lasipalatsin kabinetissa tiistaina 27.11. klo 9.00.
EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote
Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.
Kehitysyhteistyön vähentyessä Eurooppa kääntää katseensa muuttoliikkeen hallintaan17.10.2018 11:21:29 EEST | Tiedote
EU:n kehitysyhteistyömäärärahat vähenivät vuonna 2017 ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Nykyisellä tahdilla EU saavuttaisi 0,7 kehitysyhteistyötavoitteensa vasta 40 vuoden kuluttua, paljastaa tänään julkaistu AidWatch 2018 -raportti.
Kepa: Ilmaston lämpeneminen on rajoitettava 1,5 asteeseen – Suomen tuettava köyhien maiden ilmastotoimia8.10.2018 08:59:09 EEST | Tiedote
Lämpötilannousun rajoittaminen 1,5 asteeseen on välttämätöntä erityisesti maailman köyhimpien näkökulmasta. Suomen tulee nostaa kehittyvien maiden ilmastorahoitus riittävälle tasolle.