Messukeskus

Hanna Tervo Helsingin Avoimet 2014 kukkasidontakilpailun voittajaksi

Jaa
Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piiri ry järjesti Helsingin Avoimet 2014 kukkasidontakilpailun Kevätmessuilla Messukeskuksessa, Helsingissä lauantaina 5.4.2014. Yksipäiväisessä kilpailussa toteutettavat sidontatyöt olivat yllätystöitä. Kilpailun voitti Hanna Tervo Järvenpään Kukkatalosta, Järvenpäästä.
Helsingin Avoimet 2014 -kukkasidontakilpailun voittajakolmikko vasemmalta oikealle: Virve Holm (2.sija), Hanna Tervo (voittaja) ja Taru Kaukonen (3.sija). Kuva Juha Westerlund.
Helsingin Avoimet 2014 -kukkasidontakilpailun voittajakolmikko vasemmalta oikealle: Virve Holm (2.sija), Hanna Tervo (voittaja) ja Taru Kaukonen (3.sija). Kuva Juha Westerlund.


Kilpailijat saivat yllätystöiden aiheet vasta kilpailupaikalla, ja töiden toteuttamista varten kilpailijoille annettiin identtinen kilpailumateriaali. Jokaisella kilpailijalla oli mukana työvälinepakki, eikä assistenttia saanut käyttää.

Kilpailutöiden tuomarointi oli salainen eli tuomaristo ei tiennyt kilpailutöiden tekijöitä. Arviointi suoritettiin Suomen Kukkakauppiasliiton voimassa olevien kilpailumääräysten mukaan. Tuomareina toimivat Siv Engen Heimdahl Norjasta, Tiina Räihä Suomesta ja Kirsi Vesalainen Suomesta.

Ensimmäinen yllätystyö oli Aalto, jossa jokaiselle kilpailijalle annettiin Iittalan Aaltomaljakko uudessa ”Sade”-sävyssä. Työ arvioitiin kokonaisuutena maljakon kanssa.  Parhaat pisteet tästä työstä sai Hanna Tervo, jonka työ sai tuomareilta yhteensä 249 pistettä. Toiseksi parhaat pisteet sai Virve Holm (245) ja kolmanneksi ylsi Heli Haapatalo (224).

Toinen yllätystyö oli nimeltään Kevät kehyksissä.  Lyhty ry:n ulkotyöpaja Ladon valmistamiin kehyksiin sidottava työ arvioitiin pöytäliinan kera pöydällä. Parhaiten Kevät kehyksissä -työn luomisessa onnistui Hanna Tervo. Kakkostyöstä eniten pisteitä saivat toisena Tapio Komminaho ja kolmantena Petri Motari.

Kolmas ja viimeinen työ oli Aavikon aarteet. Kilpailijoiden tuli käyttää työssä pakollisena heille annettu puuastia. Ingela Waismaa keräsi tästä työstä parhaat pisteet, Taru Kaukonen tuli toiseksi ja Virve Holm ja Hanna Tervo saivat kolmanneksi parhaat pisteet.

Kokonaiskilpailun voitto meni siis Järvenpään Kukkatalon Hanna Tervolle. Toiseksi kisassa sijoittui Virve Holm Helsingistä ja kolmanneksi Taru Kaukonen Keudan Aikuisopistosta Mäntsälästä.

Kilpailukomiteassa olivat Leila Alamiekkaoja (kilpailun johtajana), Pirjo Koppi ja Tiina Koskinen. Tapahtuman juonsivat Pirjo Koppi ja Minna Penttala.

Kilpailun tulokset ja lopulliset pistemäärät www.skklhelsinki.fi

Lisätietoja:
Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piiri
Pirjo Koppi, puheenjohtaja, p. 040 5217272
pirjo.koppi@skklhelsinki.fi

Kuvat

Helsingin Avoimet 2014 -kukkasidontakilpailun voittajakolmikko vasemmalta oikealle: Virve Holm (2.sija), Hanna Tervo (voittaja) ja Taru Kaukonen (3.sija). Kuva Juha Westerlund.
Helsingin Avoimet 2014 -kukkasidontakilpailun voittajakolmikko vasemmalta oikealle: Virve Holm (2.sija), Hanna Tervo (voittaja) ja Taru Kaukonen (3.sija). Kuva Juha Westerlund.
Lataa
Kukkasidontatöitä Messukeskuksen Kevätmessuilla. Kuva Tuula Sipilä.
Kukkasidontatöitä Messukeskuksen Kevätmessuilla. Kuva Tuula Sipilä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uudistuva Helsinki International Horse Show palaa Helsingin Messukeskukseen – uusi Messukeskus Areena ensi kertaa käyttöön urheilutapahtumassa14.8.2025 14:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Messukeskuksessa ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten järjestetty Helsinki International Horse Show palaa Messukeskukseen helmikuussa 2026 ja siirtyy samalla uuteen vaihteeseen. Tapahtumaan on tulossa merkittäviä uudistuksia ja se on astumassa isojen kansainvälisten ratsastustapahtumien joukkoon. Myös tapahtuma-areena uudistuu, ja uusi Messukeskus Areena nähdään ensimmäistä kertaa urheilutapahtumassa. Suomen suurin sisäareenatapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.2.–1.3.2026.

Habitaressa 2025 keskustellaan Koskettaa/Touch-teeman hengessä – mukana vinkkejä värikkääseen sisustukseen Annaleena Hakolan tyyliin, kurkistuksia unelmakotiin Italiassa ja Muumilaakson arkkitehtuuriin14.8.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Habitaren ohjelma on julkistettu. Visuaalisten kokemusten parina kuullaan keskusteluja ja puheenvuoroja Koskettaa/Touch-teeman hengessä. Puhujina ovat mm. Italiassa taloa remontoinut Ellen Jokikunnas, Hakolan luova johtaja Annaleena Hakola, juhlavuotta viettävien Muumien luova johtaja James Zambra sekä ruotsalaismuotoilija Matti Klenell tuttujen tuotesarjojen takaa. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Oma Koti -tapahtuma palaa Helsingin Messukeskukseen ja osaksi Kevätmessuja12.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Kevätmessut panostaa voimakkaasti asumisen ja rakentamisen toimialaan ja tuo Oma Koti -tapahtuman takaisin osaksi Suomen suurinta puutarhanhoidon ja mökkeilyn, asumisen ja rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen tapahtumakokonaisuutta. Tavoitteena on nostaa Oma Koti -tapahtuma suurimmaksi rakentamisen ja remontoinnin kuluttajatapahtumaksi Suomessa. Kevätmessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.–29.3.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye