13 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen

Tämän vuoden kaapelointityöt sijoittuvat Vähänkyrön Tapoilaan, Mustasaaren Norra ja Södra Vallgrundiin, Korsnäsin Moikipäähän, Närpiöön välille Töjby–Rangsby sekä Mustasaareen välille Vikby–Sulva. Samalla verkkoon lisätään automaatiota ja älykästä vianhallintaa.
- Ilmajohtojen poistamisen yhteydessä poistetaan myös vanhoja pylväsmuuntamoita, jotka korvataan ympäristöystävällisillä puistomuuntamoilla, kertoo Vaasan Sähköverkon suunnittelupäällikkö Jarmo Leppinen.
Yhtiö on jo vuosien ajan rakentanut niin sanottua säävarmaa sähköverkkoa.
- Tällä hetkellä kaksi kolmasosaa meidän koko jakelualueen sähköverkosta on maakaapeloitu ja asemakaava-alueiden osalta kaapelointiaste on jo lähes 100 prosenttia.
Kaapeloinnin lisäksi tehdään paljon muitakin verkon toimitusvarmuutta lisääviä toimenpiteitä. Näitä ovat verkon automaatioratkaisut sekä sähköasemien uusiminen. Tänä vuonna valmistuu Mustasaaren Koivulahdessa uusi sähköasema ja siihen liittyvä voimajohto. Uusi asema parantaa sähkön toimitusvarmuutta Koivulahdessa, Hankmossa ja Petsmossa sekä niiden lähikylissä. Samalla se on edellytys alueen kehittymiselle osayleiskaavan mukaisesti.
Uutta sähköverkkoa rakennetaan Vaasan Laajametsään GigaVaasa-alueelle, Laihian Kalliolaan sekä Vaasan Vanhaan satamaan.
- Uusilla asuinalueilla, kuten Kalliolassa ja Vanhassa satamassa, rakennamme uutta sähköverkkoa. Siellä on käytössä tuore ratkaisumme palvella kodinrakentajia valmiilla mittauskeskuksella tontin rajalla*.
Alan uusi valvontamalli pienentää investointeja
Energiavirasto muutti vuoden alusta sähkön jakeluverkkotoiminnan hinnoittelun valvontamenetelmää. Muutos ei vaikuta Vaasan Sähköverkon hinnoitteluun. Yhtiö päätti viime vuoden puolella, että siirtohinnat pysyvät nykyisellään myös vuonna 2022. Investointeihin päätöksellä on kuitenkin vaikutuksensa.
- Muutos laski sähköverkon toimitusvarmuutta parantavia investointeja pysyvästi viidenneksellä, toteaa Leppinen.
- Hyvällä suunnittelutyöllä ja kustannustehokkailla ratkaisuilla pystymme toivottavasti kuromaan eroa kiinni.
*) Lue tiedote: Uusi käytäntö: Sähköt päälle, kun rakennustyömaa niitä kaipaa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarmo LeppinenSuunnittelupäällikköVaasan Sähköverkko
Parhaiten tavoitettavissa 28.1. klo 7–8 ja 15.30–17
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Vaasan Sähkö Myynti Oy ja Vaasan Sähköverkko Oy. Vaasan Sähkö -konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2024 oli noin 218 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähköverkko on aloittanut mittavan toimitusvarmuushankkeen – 440 sähköpylvästä poistetaan30.5.2025 07:03:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkko on aloittanut kaksivuotisen maakaapelointihankkeen Mustasaaren Vallvikista Vassoriin. Hankkeessa ilmajohtoa kaivetaan maan alle sään suojaan noin 44 kilometrin edestä. Samalla sähköverkon automaatioastetta lisätään, ja viankorjaus paranee.
Uudet energiamittarit kaukolämpöasiakkaille15.5.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkö on aloittanut projektin, jossa yhtiön kaukolämpöasiakkaat saavat uudet energiamittarit. Nykymittarit ovat tulossa käyttöikänsä päähän, kun 2G-verkko ajetaan Suomessa alas lähivuosina.
Leuto talvi laski sähkön markkinahintaa ja liikevaihtoa kaikissa liiketoiminnoissa12.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Tammi–maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 61,0 miljoonaa euroa (76,1 M€). Liikevaihto laski lähes viidenneksen edellisvuoteen nähden johtuen leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Leuto sää näkyi kaikissa liiketoiminnoissa. Konsernin liikevoitto oli ensimmäisen kvartaalin aikana 7,2 miljoonaa euroa (13,8 M€). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 54,0 prosenttiin (51,9 %). Investoinnit olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4,5 miljoonaa euroa.
Onnistunut suojausstrategia varmisti hyvän tuloksen – Uusi myyntiyhtiö tuo läpinäkyvyyttä26.2.2025 07:02:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 218,2 miljoonaa euroa (198,7 M€). Konserni onnistui reilusti parantamaan liikevoittoaan, joka nousi 44,5 miljoonaan euroon (13,6 M€). Hyvän tuloksen taustalla oli ennen kaikkea onnistunut suojausstrategia. Liikevoittoon sisältyy myös 11 miljoonan euron vakuutuskorvaus. Konsernin liikevoittoprosentti oli 20,4 (6,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 51,9 prosenttiin (49,0 %). Myös bruttoinvestointien määrä nousi yli 50 prosentilla edellisvuodesta ollen 37,2 miljoonaa euroa.
Vaasan Sähköverkko nostaa verkkopalvelumaksuja – Investointitarpeet kasvavat20.2.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko nostaa kaikkia verkkopalvelumaksuja huhtikuun alusta. Verolliseen hintaan korotusta tulee keskimäärin 4,5 prosenttia. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa muutos merkitsee keskimäärin noin kolmen ja puolen euron kasvua laskuun kuukausitasolla. Kerrostaloasunnossa vaikutus jää alle euroon kuukaudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme