Teologia.fi:n uusimman numeron aiheena kirjahistorian monet kasvot

Jaa
Teologia.fi:n tuoreimmassa numerossa tarjotaan katsaus kirjahistoriaan. Monitieteiseen tutkimusalaan, jonka luonne on muuttunut ja monipuolistunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana mittavasti.

− Tutkimusala on kurottautunut kirjastojen kätköistä kohti modernia maailmaa unohtamatta kuitenkaan juuriaan, teemanumeron päätoimittaja, kirjahistorian professori Tuija Laine, toteaa.

Sen lisäksi, että alan piirissä on jo pitkään tutkittu myös uskonnollista kirjallisuutta − kirjallisuuden julkaisemista, kääntämistä, omistamista, sensurointia ja lukemista, ovat tämän hetken mielenkiinnon kohteiksi nousseet esimerkiksi sähköinen julkaiseminen, digitointi ja digitoidut aineistot.

Lisäksi merkittäviä tutkimuskohteita kirjahistoriassa ovat nykyisin lukemisen tutkimus ja tavallisten kansanihmisten eli rahvaan kirjallistuminen.

Teemanumerossa edellä mainittuja aiheita sivutaan tarkastelemalla muun muassa Kalajoen käräjistä 1800-luvulla kirjoitettua pilkkarunoa, tenttikirjojen kansiin ja marginaaleihin kirjoitettuja reunamerkintöjä, supersankarisarjakuvia sekä elektroniseen kirjaan ja perinteiseen painettuun kirjaan yhdistettäviä lukemisen aistikokemuksia.

Kirjahistorian monet kasvot -teemanumero luettavissa nyt teologia.fi:ssä:

Teologia.fi-palvelua ylläpitävät Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta, Teologiska fakulteten vid Åbo Akademi sekä Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osasto. Vuosittain sivustolla julkaistaan suomalaista teologista tutkimusta ja teologisia puheenaiheita esittelevää materiaalia kolmen eri teeman kautta.

Lisätietoja:

Tuija Laine, Kirjahistorian professori, Helsingin yliopisto, Teologinen tiedekunta
puh. 02941 22057, s-posti: tuija.laine@helsinki.fi

Pekka Rautio, tiedottaja, Helsingin yliopisto, Teologinen tiedekunta
puh. 050 415 5531, s-posti: pekka.rautio@helsinki.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye