Restamax OyjRestamax Oyj

Restamaxilta uusi ravintolalaiva Tampereelle - Little Joe avattu Ratinan suvantoon

Jaa
MEDIATIEDOTE 27.5.2014. Restamax on avannut uuden ravintolalaivan Ratinan suvantoon Tampereelle. Noin 200 asiakaspaikkainen Little Joe sijoittuu Koskikeskuksen puoleiseen päätyyn.
Little Joe -kuvituskuva3. Kuvat Jonathan Melartin.
Little Joe -kuvituskuva3. Kuvat Jonathan Melartin.

Ravintolalaivassa on sekä juoma- että ruokakonsepti.

- Monipuolisen juomavalikoiman lisäksi Little Joe tarjoilee vierailijoilleen maistuvaa ruokaa. Ravintolalaivan erikoisuutena on avotuliuuni, jossa valmistetaan italialaishenkisiä herkkuja, kuten pizzaa ja focaccia-leipää. Lisäksi tarjolla on raikkaita salaatteja. Ruoissa olemme panostaneet tuoreisiin ja puhtaisiin laaturaaka-aineisiin, kertoo Restamaxin myynti- ja markkinointijohtaja Perttu Pesonen.

Little Joe kutsuu keinumaan kannelleen sekä live- että levymusiikin tahdissa. Ravintolalaivalla vierailijoita viihdyttävät niin DJ:t kuin akustiset trubaduurit, duot ja coverbändit.

- Lisäksi ravintolalaivassa tullaan järjestämään kutsuvieraille suunnattuja korkeatasoisia kesäklubeja, Pesonen valottaa tulevan kesän suunnitelmia.

Ravintolalaivan alakerrassa sijaitsee tilat noin 60 hengelle, joita voi vuokrata yksityiskäyttöön.

- Auringosta voi nauttia Little Joen kannella kaikista suvannon laivoista pisimpään. Asiakkaat ovat löytäneet laivan kiitettävällä tavalla reilussa viikossa ja Little Joen kesä näyttääkin jo tässä vaiheessa erinomaisen hyvältä, tuumaa Pesonen.

Little Joe on auki sään mukaan, joka päivä, koko kesän.

Ravintolalaiva Little Joe

Ratinan rantatie 1

33100 Tampere

puh. 010 423 3244

 

Lisätiedot:

Perttu Pesonen
Myynti- ja markkinointijohtaja, Restamax Oyj
puh. +358 400 170 308
perttu.pesonen@ravintola.fi

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet

www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni. Yhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 80 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat muun muassa Ristorante Bella Roma, Gringos Locos, Viihdemaailma Ilona, Daddy’s Diner ja Stefan’s Steakhouse. Myös Wayne’s Coffee kuuluu yhtiön portfoliosalkkuun. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee noin 900 henkilöä, vuoden 2013 pro forma -liikevaihto oli 87,0 miljoonaa euroa ja käyttökate 13,3 miljoonaa euroa.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi

Kuvat

Little Joe -kuvituskuva3. Kuvat Jonathan Melartin.
Little Joe -kuvituskuva3. Kuvat Jonathan Melartin.
Lataa
Little Joe -kuvituskuva4. Kuvat Jonathan Melartin.
Little Joe -kuvituskuva4. Kuvat Jonathan Melartin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Restamax Oyj
Postiosoite: Hatanpään valtatie 1 B (Käyntiosoite: Verkatehtaankatu 2)
33100 TAMPERE

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 220 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiöllä on ravintolatoimintaa myös Tanskassa. Kesäkuussa 2018 yhtiö osti Royal Ravintolat. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner, Hanko Sushi, Sandro, Savoy ja Teatteri. Restamax Oyj:n vuoden 2017 liikevaihto oli 185,9 miljoonaa euroa ja käyttökate 22,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 4 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oyj työllistää tilikauden 2018 aikana noin 10 000 työntekijää. Restamax muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi vastaamaan tulevaisuuden tavoitteitaan ja mahdollisuuksiaan entistä paremmin. Nimenmuutos astuu voimaan joulukuussa 2018.

Restamax-yrityssivut:
www.noho.fi

Restamax-kuluttajasivut:
www.ravintola.fi

Royl Ravintoloiden sivut:
www.royalravintolat.com

Smile Henkilöstöpalvelut:
www.smilepalvelut.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Restamax Oyj

Restamaxista NoHo Partners – Uusia avauksia Pohjois-Eurooppaan ja tavoitteena yli 600 miljoonan euron liikevaihto27.11.2018 08:00:00 EET | Tiedote

Restamax Oyj muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi. NoHo Partners syntyy sanoista Nordic Hospitality Partners, jotka viestivät yhtiön vahvuuksista ja identiteetistä entistä paremmin. Yhtiö on samalla päivittänyt strategiansa ja keskipitkän aikavälin tavoitteensa ja tavoittelee yli 600 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2021 loppuun mennessä.

Raumalla ravintola Sinisoihtu lopettaa toimintansa osana Restamaxin kannattavuusohjelmaa9.11.2018 14:00:00 EET | Tiedote

Restamax Oyj:llä on parhaillaan käynnissä lyhyen aikavälin kannattavuusohjelma, joka keskittyy yhtiön yksikköportfolion saneeraukseen. Ravintolat, joiden kannattavuus ei täytä yhtiön tavoitetasoa ja joilla ei nähdä riittävän hyviä olosuhteita vuokrasopimuksen ja konseptin näkökulmasta, on myyty tai lopetettu. Yksi saneeratuista ravintoloista on raumalainen Sinisoihtu, jonka liiketoiminnan Restamaxin tytäryhtiö Bistromax Oy osti keväällä 2017. Sinisoihtu lopettaa toimintansa 22.12.2018. Vuokranantajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Sinisoihdun liiketilat poistetaan kokonaan ravintolakäytöstä ja tilalle etsitään muuta liiketoimintaa. Restamax aloitti ravintolaportfolion saneerauksen vuoden kolmannella kvartaalilla ja se saatetaan loppuun vuoden 2018 loppuun mennessä. Jakelu: STT Info Keskeiset tiedotusvälineet www.restamax.fi

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye