Mr. Panini haastaa ulkomaiset täyteleivät

Uusia, kotimaisia raaka-aineita
Mr. Panini valmistaa Ulvilan keittiössään käsintehtyjä panineja, jotka pariloidaan asiakkaalle
tilauksesta jälleenmyyjän pisteessä. Hyvän paninin edellytykset ovat hyvät raaka-aineet, minkä
vuoksi Mr. Panini vaihtoi toukokuussa mahdollisimman monet raaka-aineistaan kotimaisiin.
Panineissa käytetään nyt tuoretta kotimaista leipää, jonka toimittaa lähileipomo Porin Leipä Oy.
Uutta leipää kehitettiin lähes kaksi vuotta tiiviissä yhteistyössä Porin Leivän kanssa.
Uusiin raaka-aineisiin lukeutuvat myös Snellmanin aito savustettu kinkku, 100 % suomalainen
salami ja kebabliha sekä gm-vapaa naudan jauheliha.Panineissa käytetään Valio Edam
juustoraastetta ja Valio AURA® sinihomejuustoa, minkä lisäksi Mr. Paninin majoneesit
valmistetaan alusta loppuun itse.
Alkuperällä on merkitystä
Mr. Panini matkaa määrätietoisesti kohti kotimaisuutta, askel kerrallaan. Olennainen osa
kehitystyötä on tinkimätön avoimuus raaka-aineiden alkuperän ja paninien valmistuksen
suhteen. Tämän vuoksi tuotepakkauksia uudistettiin niin, että kuluttaja näkee tuotteen
paremmin ja raaka-aineiden alkuperämaat ovat selkeästi esitetty.
Kaksi uutta makua
Mr. Panini lanseerasi toukokuussa myös kaksi aivan uutta paninia, Kana-Sinihomejuusto sekä
Kinkku-Pekoni. Valikoimaan lukeutuu nyt 10 erilaista paninimakua.
Tutustu tarkemmin Mr. Paniniin osoitteessa: www.panini.fi
Lisätietoja:
Tommy Snellman
Toimitusjohtaja
puh. 044 7966305
tommy.snellman@panini.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mr. Panini Oy
Takaisinveto3.9.2021 12:41:29 EEST | Tiedote
Mr. Panini vetää myynnistä gluteenittomia panineita.
TAKAISINVETO10.12.2020 14:33:45 EET | Tiedote
Tiedote vilja-allergisille. Mr. Panini vetää markkinoilta gluteenittomia panineja puutteellisen allergeenimerkinnän vuoksi. Gluteenittomat panini tuotteet saattavat sisältää jäämiä gluteenittomasta kaurasta, jota ei ole merkitty aineosaluetteloon.
Mr. Panini utmanar de utländska fyllda bröden28.5.2014 09:30:48 EEST | Pressmeddelande
Pressmeddelande 28.5.2014. I maj genomförde Mr. Panini en genomgående förbättring av sitt produktubud, för att kunna erbjuda de finska konsumenterna ett mer inhemskt alternativ.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme