Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Tiedostaminen ja ennakointi tehokkaimpia maatilapalojen torjuntakeinoja

Jaa
LähiTapiolan, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n tuottaman Turvallinen maatila -videosarjan viimeinen video Tiedostaminen ja ennakointi palontorjunnassa julkaistaan 3.6. Videolla muistutetaan, että jatkuva seuranta, huoltotoimet ja ennakointi ovat tärkeimpiä keinoja maatilapalojen ennaltaehkäisyssä.

Suurpaloriski on maatiloilla huomattavan suuri. Vaikka tilat ovat viime vuosina lukumäärällisesti vähentyneet, on tuotantoeläintilojen yksikkökoko kasvanut. Tällä on ollut suora vaikutus myös omaisuusvahinkojen kasvuun tuotantorakennusten tulipaloissa. Pahimmassa tapauksessa tulipalon aiheuttamat kokonaismenetykset voivat nousta todella suuriksi ja tuhota jopa yrittäjän koko elinkeinon.  Mittavien aineellisten vahinkojen lisäksi maatilapalot aiheuttavat myös muuta vahinkoa. Oma tila on jokaiselle maatalousyrittäjälle aina se arvokkain ja tärkein. Monesti kyseessä on sukupolvien työn tulos, jonka menettämistä mikään rahallinen korvaus ei kata. Tästä syystä paloturvallisuusasioihin tulisi tiloilla panostaa määrätietoisesti ja ammattimaisesti.

Pienet asiat lisäävät paloturvallisuutta

Maatilojen toimintaympäristössä ja olosuhteissa on monia tulipaloriskiä kasvattavia tekijöitä. Esimerkiksi sähkölaitteiden kestävyys on monesti kovilla tuotantorakennusten haastavissa olosuhteissa. Yli puolet maatilapaloista saakin alkunsa sähkölaitteista. Sähköasennukset tulisi aina jättää sähköalan ammattilaisten hoidettavaksi. Yrittäjän tehtävänä sen sijaan on laitteiden kunnon jatkuva seuranta ja niiden huollattamisesta huolehtiminen.

LähiTapiola, Mela ja MTK korostavat omatoimisen varautumisen, tiedostamisen ja ennakoinnin roolia maatilan tulipalojen ennaltaehkäisyssä. Lopulta melko pienilläkin asioilla voi olla suuri merkitys palontorjunnassa. Painopiste on tulipalojen ennaltaehkäisyssä, mutta huolellisen varautumisen lisäksi on hyvä ennakoida myös toiminta palon sattuessa. Huolellisesti laadittu pelastussuunnitelma ja kunnossa oleva alkusammutusvälineistö voivat ehkäistä suurempia vahinkoja ja menetyksiä tulipalon sattuessa.


Tiedostaminen ja ennakointi palontorjunnassa -video on katsottavissa YouTubessa: http://youtu.be/8A2i9P3zSZw

Lisätietoja maatalousyrittäjien työhyvinvoinnista, turvallisuuden kehittämisestä ja riskien hallinnasta löydät LähiTapiolan, Melan ja MTK:n verkkosivuilta:
http://www.lahitapiola.fi/www/Maa_ja_metsataloudet/
http://www.mela.fi/fi/tyohyvinvointi
http://www.mtk.fi/reppu/tyohyvinvointi/fi_FI/tyohyvinvointi/


Lisätietoja:
Liiketoimintapäällikkö Juha Helander, LähiTapiola, p. 040 7226195
Työturvallisuusagronomi Erik Lindroos, Mela, p. 029 435 2364
Viestinnän suunnittelija Julia von Flittner, MTK, p. 050 511 5935

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa6.6.2025 09:22:06 EEST | Tiedote

Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.

Anne Kalmari mukaan MTK:n puheenjohtajakisaan2.6.2025 15:13:34 EEST | Tiedote

Maa- ja metsätalousyrittäjä, MMM, kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj Anne Kalmari on tänään ilmoittanut puheenjohtajan valintaa valmistelevalle työryhmälle liittyvänsä MTK:n johtokunnan 1. puheenjohtajan tehtävää hakevien joukkoon. Jo aiemmin ehdokkuutensa ovat ilmoittaneet maa- ja metsätalousyrittäjä, MTK:n johtokunnan jäsen, WFO:n hallituksen jäsen Kati Partanen, sekä maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen. Lisäksi valintaa valmistelevalle työryhmälle on ilmoittautunut kaksi muuta ehdokkuutta harkitsevaa henkilöä, jotka eivät kuitenkaan vielä tässä vaiheessa halua nimeään julkistaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye