EHYT ry: Perheen yhteinen kesäloma on rentoutumisen, ei örveltämisen aikaa
- Hyvä kesäloma tarjoaa rentoutumista sekä lapsille että vanhemmille. Usein vanhempien alkoholinkäyttö lisääntyy kesällä mökkeilyn ja grillikauden alkamisen myötä. Mikäli muutama saunaolut nostaa aikuisten kesäfiilistä, voi niistä nauttia hyvällä omallatunnolla. Samalla jokaisen vanhemman on tärkeää muistaa oma vastuunsa lapsen hyvinvoinnista. Mikäli vanhemmilla on tarve runsaaseen alkoholinkäyttöön, on sille syytä järjestää paikka kodin ulkopuolelta, EHYT ry:n koulutyön yksikön päällikkö Tuomas Rouvila toteaa.
Rouvilan mukaan nuoret itse suhtautuvat alkoholinkäyttöön jopa vanhempiaan tiukemmin. 12-18 –vuotiaille suunnattu A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus –projektin (2011) kysely vahvistaa Rouvilan väittämän. Tutkimuksen mukaan nuoret toivovat vanhemmilta kohtuullista alkoholinkäyttöä, joka painottuu juhlatilanteisiin. Peräti 80 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista katsoi, ettei runsas alkoholinkäyttö kuulu kotiin. Nuoret kertovat kannattavansa muutosta suomalaiseen alkoholikulttuuriin ja tapaan, jolla humalahakuisesta käyttäytymisestä puhutaan.
- Perheessä tapahtuva alkoholinkäyttö vaikuttaa aina myös lapseen. Vaikka valtaosa vanhemmista pitää itsestäänselvyytenä, ettei runsas alkoholinkäyttö kuulu perheen yhteiseen aikaan, koetaan suomalaisperheissä vuosittain arviolta 2,2 miljoonaa kertaa tilanne, jossa aikuiset ovat selkeästi humalassa lasten seurassa. Peräti joka neljäs nuori sanoo kokeneensa vanhempien juomisen aiheuttamia haittoja, kuten riitelyä, häpeää tai pelkoa juovaa vanhempaa kohtaan. Kesän alkaessa on jokaisen aiheellista tarkkailla kriittisesti omaa käyttäytymistään. Mikäli huomaat, että omasta alkoholinkulutuksestasi koituu haittoja muille, on avun hakeminen aina parempi vaihtoehto kuin samalla tiellä jatkaminen, Rouvila sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Rouvila
Koulutyön yksikön päällikkö, EHYT ry
tuomas.rouvila@ehyt.fi, p. 050 576 6486
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
EHYT ry: Haittaverot nousevat, mutta järjestöleikkaukset vaarantavat kansanterveystyön24.4.2025 12:34:06 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa alkoholin ja nikotiinin haittaveroja, mikä on askel oikeaan suuntaan. Samaan aikaan kuitenkin päätettiin tehdä uusia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, mikä nostaa järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kohdistuvat leikkaukset 140 miljoonaan euroon. Ehkäisevän työn tarve on Suomessa kasvussa, mutta resursseja karsitaan – tämä muodostaa uhkan kansanterveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Kannanotto: Rahapelihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttävät korvamerkittyä rahoitusta17.4.2025 09:31:41 EEST | Tiedote
Verkossa tapahtuva rahapelaaminen ja vedonlyönti ovat avautumassa ulkomaisille yhtiöille rahapelilainsäädännön uudistamisen myötä. Rahapelihaittatyötä tekevät järjestöt vaativat, että osa peliyhtiöiden rahapelituotoista korvamerkitään haittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Oikeuskanslerin mukaan korvamerkinnästä on perusteltua säätää lailla.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n korjaussarja puoliväliriiheen: Neljä huomiota pääministeri Orpon hallituksen päihde- ja rahapelipolitiikasta2.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu huhtikuussa 2025 puoliväliriiheen. Ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta hallituksen välitilinpäätös ei ole mairitteleva. Päihde- ja rahapelipolitiikan korjaussarjalle on akuutti tarve.
Hallitus tuo uuden rahapelilain eduskuntakäsittelyyn – EHYT ry varoittaa lisääntyvistä rahapelihaitoista20.3.2025 14:11:21 EET | Tiedote
Hallitus on tuomassa eduskuntaan esityksensä uudeksi rahapelilaiksi. Kyseessä on historiallinen lakimuutos, jonka seurauksena Veikkauksella ei olisi enää yksinoikeutta verkossa pelattaviin rahapeleihin, vaan ne avautuisivat ulkomaalaisille toimijoille ja yksityiselle voitontavoittelulle. Esityksen mukaan uuden lain tarkoituksena on ”taata rahapeleihin osallistuvien oikeusturva, estää rahapeleihin liittyvät väärinkäytökset ja rikokset sekä ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja.”
Nuoret löysivät matalan kynnyksen avun päihdeongelmiin - auttavan puhelimen tulevaisuus uhattuna29.1.2025 08:38:00 EET | Tiedote
Yhä useampi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvontaan soittavista on nuori aikuinen. Vuonna 2024 jo noin viidennes (19 %) palvelusta apua hakeneista oli 18–29-vuotiaita, kun vielä vuonna 2021 nuoria soittajia oli vain 12 %. Päihdeneuvonta tarjoaa neuvontaa ja keskustelutukea päihteisiin liittyvissä kysymyksissä ja huolissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme