Isännöintiliitto

Osakas, varaudu maksamaan asuntosi neljään kertaan

Jaa
Isännöintiliitto on huolissaan, sillä harva osakas ymmärtää, että asunnon ostohinnan lisäksi tulevat maksettavaksi myös hoito-ja korjauskustannukset. Myöskään taloyhtiön tasolla ei osata valmistautua tulevaan. Isännöitsijöistä vain 12 % arvioi, että pitkäjänteinen tulevaisuuden suunnittelu on taloyhtiöissä kunnossa.

- Me suomalaiset ajattelemme, että asunto on kertaostos. Kuitenkin asukas maksaa omistamansa asunnot jopa neljään kertaan: Ensin tulee ostohinta, sitten korjauskustannukset, ylläpidon aiheuttamat kulut ja lopuksi pankille maksettava korko, laski Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä SuomiAreenalla eilen.

Isännöintiliiton luotsaamassa paneelikeskustelu TALOYHTIÖT TUHON TIELLÄ – ketä kiinnostaa, keräsi katsomon täydeltä kiinnostunutta yleisöä keskiviikkona 16.7. Porissa.

- Minulla on huoli korjausveloista, kun ei ole riittävän ajoissa varauduttu niihin korjauksiin, joita tarvitaan. Erityisesti 70-luvun lähiöissä tikittää aikapommi, alusti kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) Samaa mieltä oli asuntolainoihin erikoistuneen Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna.

Panelisteja huoletti, ettei poliittisessa keskustelussa toistaiseksi ole juuri pohdittu, miten osakkaat korjausveloista selviävät. Hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola Vuokraturva Oy:sta ehdotti ratkaisuna yhteisöllisyyden nostattamista taloyhtiöissä, jonka tuloksena pitkän tähtäimen strategian laatiminenkin onnistuu. Myös taloyhtiöiden yhteishankinnat vähentäisivät osakkaiden kustannuksia.

Isännöitsijän osaamisella on ratkaiseva vaikutus taloyhtiön tulevaisuudelle

- Isännöitsijä hoitaa keskimäärin noin 50-60 miljoonaan asunto-osakesalkkua. Tämä vaatii ammattimaisuutta, sanoi strategia- ja markkinointijohtaja Anu-Elina Hintsa Realia Group Oy:stä.

- Isännöitsijä on taloyhtiön portinvartija. Ammattitaitoisen isännöitsijän löytäminen on parasta, mitä taloyhtiöille ja sen osakkaille sekä heidän varallisuudelleen voi tapahtua, kiteytti kansanedustaja Lasse Männistö (kok.). 

Lisätietoja: 

Isännöintiliitto, toimitusjohtaja Tero Heikkilä, 040 016 0342

Isännöintiliitto, viestinnän suunnittelija Meri Siippainen, 050 552 2971


Hyvä isännöinti kannattaa.

www.isannointiliitto.fi 
www.kotitalolehti.fi 
www.pihaparlamentti.fi 

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Isännöintiliitto
Isännöintiliitto
PL 1370
00101 Helsinki

http://www.isannointiliitto.fi

Hyvä isännöinti kannattaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Isännöintiliitto

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye