Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen: Työttömyysturvajärjestelmän paha valuvika korjattava

Jaa
Tiedote 7.8.2014. JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen vaatii vuoden 2014 alusta voimaan tulleeseen työttömyysturvauudistukseen korjauksia sen sisältämän valuvian vuoksi.

Järjestelmän muutosten keskeisenä tavoitteena oli työn tekemiseen kannustaminen ja järjestelmän yksinkertaistaminen. Tähän pyrittiin muun muassa päivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa lyhentämällä ja ottamalla käyttöön 300 euron suojaosa työtulojen ja päivärahan yhteensovittamisessa.

Vaikka uusien lakien voimaantulosta on kulunut vain lyhyt aika, jo nyt osa työnhakijoista on saanut karvaasti kokea, etteivät lakimuutokset kannusta työntekoon.

- Tuon valuvian vuoksi työttömän ei nykyään aina kannata ottaa vastaan paremmin palkattua työtä, kummastelee Asara-Laaksonen.

Mistä on kyse?

Päivärahan taso lasketaan niistä ansioista, jotka ovat kertyneet työttömyyttä edeltäneen työssäoloehdon aikana. Uudistuksessa tuo työssäoloehto lyheni 26 viikkoon.

Työssäoloehdon lyheneminen nopeuttaa työttömän pääsemistä ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.

Lisäksi työttömyysturvalakia uudistettiin siten, että päivärahan tasoa ei lasketa toiseen kertaan vuoden sisällä, vaikka työnhakijan työssäoloehto sinä aikana täyttyisi uudelleen.

Uudistuksessa kuitenkin unohdettiin ne päivärahan saajat, joiden päivärahan taso on alun perin laskettu esimerkiksi osa-aikatyöstä kertyneistä ansiosta ja jotka työllistyvät myöhemmin kokoaikaiseen tai muuten entistä työtään paremmin palkattuun työhön.

Jos nämä henkilöt jäävät 26 viikon työssäoloehdon täytyttyä uudelleen työttömiksi, jatketaan päivärahan maksamista aikaisemman ja alhaisemman ansion perusteella, jos edellisestä päivärahan tason laskemisesta on alle vuosi. Näin uuden ja paremmin palkatun työsuhteen ansiot jäävät kokonaan huomioimatta päivärahaa laskettaessa.

Menetykset tuhansia euroja

Asara-Laaksosen mielestä uudistus on melkoista arpapeliä, jossa työtön voi hävitä merkittävästi. Pahimmillaan vuoden laskenta-aikaraja voi johtaa siihen, että työnhakijan päiväraha määritellään alhaisemmalle tasolle liki kahdeksi vuodeksi eli koko ansiosidonnaisen päivärahakauden ajaksi. Kahden vuoden aikana työnhakijan taloudelliset menetykset voivat olla jopa tuhansia euroja verrattuna siihen, jos päivärahan laskennassa käytettäisiin hänen paremmin palkatun työnsä ansiotasoa.

- Kyseessä on periaatteellinen ja käytännössä esiintyvä vakava epäkohta. Juhlapuheet työn tekemiseen kannustamisesta joutuvat outoon valoon, jos epäkohtaa ei korjata pikaisesti, vaatii Teija Asara-Laaksonen.

Lisätietoja:

toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen, 040 7706 577

JHL:n 230 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Kunnissa, valtiolla, yrityksissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

INVITATION FOR MEDIA: The Payday event on 6 May reminds that the professionals of municipalities and wellbeing services counties deserve a proper pay28.4.2025 11:30:25 EEST | Press invitation

Negotiation organisations JAU (JHL and Trade Union Jyty) and JUKO organise on Tuesday 6 May a public event at Narinkka Square in Helsinki to highlight the importance and value of the work that the professionals in municipalities and wellbeing services counties do. The event starts at 5 pm and ends at 6.30 pm.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye