Suomalaiset raaka-aineet ja suomalainen ruokakulttuuri hurmaavat lähetystökokkeja Hanasaaressa
Nyt jo viidennen kerran järjestettävän koulutusviikon toteuttavat Hanasaaren keittiömestari Kim Palhus, ravintoloitsija ja keittiömestari Arto Rasta sekä MTK ry:n ruokakulttuuriasiamies ja kotitalousopettaja Anni-Mari Syväniemi yhdessä ulkoministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä Metos Oy:n kanssa.
Koulutuksen tavoite on tutustuttaa lähetystökokit suomalaiseen ruokakulttuuriin sekä Suomen luonnon ja elintarvikeketjun raaka-aineisiin sekä erilaisiin ruoanvalmistustapoihin. Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen miten valmistetaan suomalaista ruokaa, jos kaikkia raaka-aineita ei asemamaassa ole saatavana.
Koulutusviikon tavoitteena on syventää kokkien tietämystä suomalaisesta ruoka- ja juomakulttuurista ja siten edistää suomalaista ruokakulttuuria maailmalla. "Food diplomacy" on yhä tärkeämpi osa edustustojen työtä, jossa lähetystöjen kokeilla on näkyvä rooli. Tämä avaa uusia ulottuvuuksia myös suomalaisille elintarvikeviennille, jonka uudet aluevaltaukset ovat lähipäivien tapahtumien vuoksi tulleet yhä merkittävimmiksi.
Tulevan viikon aikana kurssilaiset saavat perehtyä suomalaisen ruoan saloihin ja erilaisten aterioiden valmistukseen, aina aamiaisesta edustustilaisuuteen. Myös leivontaan on varattu yksi päivä. Lisäksi lähetystökokit saavat tutustua helsinkiläisten ravintoloiden antimiin, mm. Juureen ja Oloon. Luentojen ja ruoanvalmistuksen lisäksi ryhmä vierailee Kauppatorilla, kauppahallissa sekä ruokakaupoissa.
- Tämä edustustokokkikurssi on tärkeä etappi ruokaosaamisen kehittämisessä. Viime vuonna kurssi järjestettiin Budapestissa ja vuoden 2015 kurssinpitopaikkaa mietitään jo kuumeisesti. Kun kurssi pidetään ulkomailla saa kouluttajakin mahdollisuuden tutustua kokin arkeen; miten kokkaan paikallisista raaka-aineista suomalaista ruokaa, sanoo Kim Palhus, joka on viime vuonna ollut näkyvästi mukana suomalaista ruokaa edistävissä kotimaisissa ja kansainvälisissä hankkeissa.
- Ruoan ja elintarvikeviennin merkitys on kasvanut, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Laadukkaiden elintarvikkeiden sekä ruokakulttuurin kehittäminen on tärkeä ja myös elintarvikeviennin eteen on tehtävä määrätietoista työtä. Ruoka on nyt toista kertaa Suomen hallitusohjelmassa, selkeästi omana ohjelmanaan. Panostus ruokakulttuurin ja suomalaisen ruokaviennin edistämiseen ulkomailla on erittäin tärkeä. Laadukkaalle suomalaiselle elintarvikkeille on nyt löydettävä paikkaa maailmalta – kysyntää on varmasti, toteaa Anni-Mari Syväniemi.
Koulutusviikko huipentuu kokkien valmistamaan buffetillalliseen 15.8. Hanasaaressa. Tiedotusvälineet ovat tervetulleita tutustumaan koulutukseen Metoksen tiloihin Keravalla tiistaina 12.8. ja keskiviikkona 13.8. Kurssilaisia ja kouluttajia voi samalla haastatella. Perjantaina 15.8. klo 13 alkaen voi saapua seuraamaan illallisen valmisteluja Hanasaaressa, Espoossa.
Lisätietoja:
HANASAARI: Kim Palhus, Hanasaaren ravintolatoimen päällikkö, keittiömestari
kim.palhus@hanaholmen.fi, +358 40 4848 123
MTK: Anni-Mari Syväniemi, MTK:n ruokakulttuuriasiamies, kotitalousopettaja
anni-mari.syvaniemi@mtk.fi, +358 50 5118 909
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
EU-tiekartta vauhdittaa luontoarvomarkkinoiden kehitystä – MTK ojentaa komissiolle auttavaa kättä7.7.2025 15:19:43 EEST | Tiedote
Komissio on julkaissut tiekartan luontoarvomarkkinoiden (Nature Credits) edistämiseksi EU:ssa. MTK suhtautuu positiivisesti vapaaehtoisten luontoarvomarkkinoiden kehittämiseen, sillä ne voivat parhaimmillaan tuoda maanomistajille uusia ansaintamahdollisuuksia sekä vahvistaa luonnon monimuotoisuuden parantamiseen tarvittavaa rahoitusta.
MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Sääolojen vaihtelun vuoksi satonäkymät keskivertoa heikommat – tilojen tulevaisuus huolettaa viljelijöitä7.7.2025 13:57:41 EEST | Tiedote
Sääolosuhteet vaihtelivat merkittävästi eri alueiden välillä, mutta alkukesän sateet heikensivät satonäkymiä lähes koko maassa. Yli puolet vastaajista arvioi satonäkymien olevan hieman tavanomaista heikommat. Lisäksi taloudellinen epävarmuus sekä huoli maatalouden kannattavuudesta varjostavat viljelijöiden tulevaisuudennäkymiä. Erityisesti pienillä tiloilla lopettamista harkitaan yhä useammin.
Komission tiukkaa ilmastotavoitetta ei voida saavuttaa maankäyttösektorilla2.7.2025 14:59:35 EEST | Tiedote
EU-komissio julkaisi tänään tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja linjassa pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden kanssa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektoriin liittyen.
Koneen Säätiöltä merkittävä rahoitus MTK:lle25.6.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
Koneen Säätiön Metsän puolella -aloite myöntää yhteensä 2,2 miljoonaa euroa kolmelle hankkeelle, jotka edistävät luonnonarvomarkkinan käynnistymistä Suomessa. MTK:lle säätiö myöntää 500 000 euroa. Rahoituksella kehitetään metsänomistajalähtöisiä luontoarvomarkkinapalveluita.
Avomaankurkun satokausi on käynnissä – ennuste lupaa keskitasoista satoa25.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Avomaankurkku on nyt kotimaisimmillaan ja parhaimmillaan. Avomaankurkku on tutun kasvihuonekurkun topakka ja luonteikas serkku, mutta herkkä sellainen. Väärä kuljetuslämpötila, vetoisa tai kylmä säilytys kaupassa ja kotona voivat pilata kurkun matkan pellolta lautaselle. Kun viljely, kuljetus ja säilytys tehdään oikein, on lopputuloksena suomalaisten rakastama kesäherkku, joka maistuu sellaisenaan tai osana kesäruokia ja jatkaa ilahduttamista pitkälle syyskesään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme