Alvar Aalto -säätiö

Alvar Aalto -säätiö yhteistyöhön Googlen kanssa

Jaa
Alvar Aalto -säätiö aloittaa yhteistyön hakukoneyhtiö Googlen kanssa. Museovierailujen lisäksi yleisöllä on nyt mahdollisuus tutustua Alvar Aaltoon ja Aalto-kohteisiin virtuaalisesti Googlen Cultural Institute- ja Street View- palveluiden avulla. Tarkoituksena on tuoda Aallon arkkitehtuuri ja muotoilu maailmanlaajuisesti kaikkien saavutettavaksi.

”Aalto-tiedon jakaminen ja yleisöjen kokonaisvaltainen huomioiminen ovat toimintamme perusedellytyksiä. Yhteistyö on Alvar Aalto -säätiölle merkittävä askel kohti parempaa saavutettavuutta ja näkyvyyttä. Haluamme olla myös kaikkien niiden ulottuvilla, joilla ei ole mahdollisuutta vierailla kohteissamme paikan päällä”, sanoo Alvar Aalto -säätiön johtaja Tommi Lindh.

Googlen Street View vie käyttäjänsä virtuaalimatkalle Aallon rakennusten sisätiloihin. Mukaan on valikoitunut yhdeksän Aallon suunnittelemaa kohdetta. Muun muassa Finlandia-taloon ja Alvar Aallon ateljeehen voi tutustua palvelun kautta. Joukosta löytyy myös yleisölle tuntemattomampia kohteita, kuten Tehtaanmäen koulu Inkeroisissa.

Yhteistyö käynnistyy lisäksi kahdella kiinnostavalla verkkonäyttelyllä. Googlen Cultural Institute esittelee Alvar Aalto -museon tuottamaan suosittuun ”Jakkara tekee historiaa” -näyttelyyn pohjautuvan verkkonäyttelyn, joka pureutuu Aallon komijalkaiseen muotoiluklassikkoon ja sen historiaan. Toinen verkkonäyttely tarkastelee uuteen loistoon noussutta Viipurin kirjastoa restaurointityön näkökulmasta.

Aallon rakennuksiin pääset tutustumaan osoitteessa www.google.com/maps/views/streetview/alvar-aalto-architecture?gl=fi.

Lisätietoja:

Alvar Aalto -säätiön johtaja Tommi Lindh,
tommi.lindh(a)alvaraalto.fi
puh. 044 562 1625

Alvar Aalto -säätiön tuottaja Tomi Summanen
tomi.summanen(a)alvaraalto.fi
puh. 044 555 7337

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alvar Aalto -säätiö
Alvar Aalto -säätiö

HELSINKI

040 588 1016https://www.alvaraalto.fi

Alvar Aalto -säätiö toimii paremman arkiympäristön ja muotoilukulttuurin hyväksi lähtökohtanaan Alvar Aallon ja hänen elämäntyönsä humanistiset ja ekologiset arvot. Alvar Aalto -museo, säätiön osana, pitää yllä ja kartuttaa kokoelmiaan ja arkistojaan sekä tuottaa monipuolisia yleisön- ja asiantuntijapalveluita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alvar Aalto -säätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye