
Ely-keskusten ja ministeriön irtisanomiset eivät ole hyväksyttäviä
Yhteistoimintaneuvottelulla tavoitellaan koko kehyskaudelle 2015–2018 ulottuvaa säästötavoitetta ja sitä perustellaan kehyskauden säästöpäätöksillä ja EU:n rakennerahastojen teknisen tuen vähentymisellä.
- TEMin tulee olla maamme johtava asiantuntija ja esimerkki hyvästä henkilöstöpolitiikan ja työllisyyden hoidosta. Työllisyydestä vastaavalta hallinnonalalta odotetaan esimerkillistä toimintaa työllisyyden parantamiseksi, ei sen heikentämiseksi.
- Yhteistoimintaneuvottelussa voidaan käsitellä vain vuotta 2015 koskevat budjetin ja rakennerahastomäärärahojen leikkaukset sekä niistä mahdollisesti johtuvat henkilöstön vähentämistarpeet.
Simolan mielestä irtisanomisten sijaan tulee kaikin mahdollisin keinoin etsiä henkilöstölle mahdollisuuksia siirtyä työstä työhön valtiolla, josta on kehyskaudella 2015–2018 jäämässä eläkkeelle noin 15 000 ihmistä.
- TEMin pitää myös asiantuntijavirastona ymmärtää, että yhteistoimintaan tulee käyttää se aika, mitä asian mahdollisimman huolellinen hoito vaatii.
Kuten yhteistoimintalaki edellyttää, niin sopeuttamissuunnitelmaa ja sen tarkentamista pitää tulevalla kehyskaudella käsitellä hyvässä yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa.
Lisätietoja: Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola, p. 075 324 7501, gsm 040 566 8517 ja Ely-keskusten pardialainen pääluottamusmies Keijo Kunnari, gsm 0440 193 632.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pardian viestintäpäällikkö Riitta Nieminen, gsm 040 773 6591, riitta.nieminen@pardia.fi. .
Tietoja julkaisijasta

00530 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Palkansaajajärjestö Pardia
Pardian toiminta jatkuu Ammattiliitto Prossa21.12.2018 14:05:29 EET | Tiedote
Palkansaajajärjestö Pardia fuusioituu Ammattiliitto Pron kanssa 1.1.2019.
Pardia ja Pro yhdistyvät 1.1.201927.11.2018 14:23:44 EET | Tiedote
Palkansaajajärjestö Pardian ylin päättävä elin edustajakokous on tänään 27. marraskuuta 2018 päättänyt liittymisestä Ammattiliitto Prohon. Liittojen yhdistyminen tapahtuu 1.1.2019 alkaen.
Löntagarorganisationen Pardia: Pardia och Pro fusioneras 1.1.201927.11.2018 14:23:17 EET | Pressmeddelande
Löntagarorganisationen Pardias högsta beslutsfattande organ, representantskapsmötet har i dag den 27 november 2018 beslutat att ansluta sig till Fackförbundet Pro. Förbunden fusioneras 1.1.2019.
Palkansaajajärjestö Pardia palkitsi ansioituneita aktiivejaan27.11.2018 11:09:54 EET | Uutinen
Palkansaajajärjestö Pardia muisti edustajakokouksessaan Helsingissä 27.11.2018 ansioituneita aktiivejaan ansiomerkillä. Ansiomerkkejä sai seitsemän henkilöä.
Pardia: Pardian hallitus päätti ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta alkaen 10.10.20182.10.2018 13:59:07 EEST | Tiedote
Palkansaajajärjestö Pardia julistaa jäseniään koskevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon vastustaakseen hallituksen esitystä työsuhdeturvan heikentämisestä. Virkasuhteiset pardialaiset eivät ole kiellon piirissä. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa 10.10.2018 klo 06.00 ja päättyy 12.10.2018 klo 23.59.