18 % Suomen vuorotyöläisistä kertoi menneensä sairaana töihin korona-aikana; yli kolmannes pelkäsi menettävänsä työpaikkansa, jos jäisi pois työvuorosta
11.6.2020 12:00:00 EEST | Vetter Communications Oy | Tiedote

Vuorotyöläisten arki 2020 -kysely lähetettiin kohderyhmälle helmikuussa 2020. Suomalaisilta vuorotyöläisiltä kysyttiin työvuoroihin, sairauspoissaoloihin, palkkaan ja viestintään liittyvistä aiheista. Kyselyllä oli alun perin tarkoitus selvittää vuorotyön yleisiä olosuhteita, mutta pandemian ajoittuessa tutkimusajankohtaan kohderyhmälle tehtiin vielä toinen kyselykierros huhtikuun 2020 lopulla. Näin tutkimus toi esille vahvoja piirteitä myös poikkeusajan vuorotyöarjesta.
Korona-aikana vastaajista 18 % on mennyt töihin sairaana tai epäillen sairautta. Syiksi kerrottiin seuraavaa: 30 % tarvitsi rahat päivittäiseen elämiseen ja 29 %:n työvuoroon ei löytynyt sijaista. “Huolestuttavinta on kuitenkin se, että yli kolmannes pelkäsi menettävänsä työpaikkansa, jos jäisi pois työvuorosta”, Suomen Quinyxin maajohtaja Paulus Maasalo kertoo.
“Vuorotyöläisten tarpeet jäävät usein toimistotyöläisten varjoon, joten pandemia on itse asiassa antanut vuorotyöläisille tilaisuuden kertoa avoimemmin huolistaan. Tulosten perusteella vuorotyöläisten keskuudessa toivotaan laajalti, että työnantajat antaisivat enemmän painoarvoa heidän tarpeilleen”, Maasalo toteaa. “Vaikka Suomessa on satojatuhansia ja maailmassa 2,7 miljardia vuorotyöläistä, heidän työtyytyväisyyttä tutkitaan jostain syystä paljon vähemmän kuin toimistotyöntekijöiden.”
Quinyxin tarkoitus on tehdä kansainvälisestä State of the Deskless Workforce -raportistaan vuosittain julkaistava, työvoiman tilasta kertova lähde. Yhtiö seuraa vuorotyöläisten tilanteen muutosta muun muassa paikallisten säädösten, kehittyvän teknologian ja maailmanlaajuisten haasteiden valossa.
Toteutettuun kyselyn vastasi Suomessa 600 täysi-ikäistä, itsensä vuorotyöläiseksi kokevaa henkilöä: työntekijöitä, jotka tekevät työtä tuntipohjaisesti tai vuorotyönä eri työsopimusmuodoilla, pääasiallinen työpiste ei ole toimistopöytä, eikä henkilö ole itsensä työllistäjä. Kyselyä laajennettiin alkuperäisestä, ja ylimääräisellä tutkimuskierroksella selvitettiin korona-ajan vaikutuksia. Vastaajat työskentelevät esimerkiksi vähittäiskaupan alalla, elintarviketeollisuudessa, kuljetus- ja logistiikka-alalla, terveydenhuollossa ja hotelli- ja majoitusalalla.
Ruotsista lähtöisin oleva Quinyx-yhtiö myy yhteensä 25 maassa pilvipohjaista työvoimanhallintajärjestelmää. Suomesssa yhtiöllä on yli 100 asiakasyritystä, muun muassa Gigantti, Picnic, Barona Logistiikka, Fimlab ja Coor.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja pressikuvat:
Vetter Communications Oy
Jutta Vetter
press@vetter.fi
0505466000
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
Suomalaisia koiratuotteita tilataan Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Japanista asti17.6.2026 09:18:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen, Isokyrössä päämajaansa pitävän SporttiRakki-yhtiön kansainvälinen kasvu on kiihtynyt voimakkaasti: sitä on kertynyt jopa 400 % edellisvuoteen verrattuna. Tuotteita myydään yhtiön verkkokaupasta jo yli 30 maahan ympäri maailmaa. Lisäksi jälleenmyyjiä on 13 maassa. Kovasta kansainvälisestä kasvusta huolimatta tuotteiden valmistus pidetään Suomessa.
Suomalaisen teknologiayhtiö Tuxeran uusi VP EMEA Sales on Tommi Huovinen – yhtiö tavoittelee 100 MEUR liikevaihtoa11.6.2026 09:48:00 EEST | Tiedote
Globaalisti toimiva suomalaisyhtiö Tuxera on nimittänyt VP EMEA Sales -rooliin kokeneen liiketoimintakehittäjä ja kasvuyrittäjä Tommi Huovisen. Huovinen on työskennellyt aiemmin muun muassa Qt Groupilla, Wunderdogilla ja iZettlellä sekä perustanut kaksi teknologia-alan kasvuyritystä.
100 miljoonan euron liikevaihtoa tavoittelevan suomalaisyhtiön katolla mehiläiset juhlistavat tänään kansainvälistä YK:n mehiläispäivää20.5.2026 12:55:29 EEST | Tiedote
Yli 20 eri kansallisuutta työllistävän, suomalaisen teknologiayhtiö Tuxeran merenrannalla olevan pääkonttorin katolla tuhannet mehiläiset ovat heränneet uuteen kesään. Siksi yhtiössä myös huomioidaan tänään 20.5.2026 vietettävää YK:n Maailman mehiläispäivää (World Bee Day). Yhtiö panostaa myös työntekijöiden viihtyisyyteen poikkeuksellisen inspiroivalla työyhteisöllä ja palvelee globaaleja asiakkaita kuten NASAa.
Tulevaisuuden datakeskukset vaativat Suomelta merkittävästi lisää sähköä – pullonkaulaksi uhkaa muodostua sähköverkko-osaaminen24.4.2026 09:18:00 EEST | Tiedote
Datakeskusliiketoiminnan globaali kiihtyminen näkyy vahvasti myös Suomessa. Sähköverkkosuunnittelun asiantuntija Karoliina Tuominen kertoo kysynnän käyvän nyt poikkeuksellisen kuumana paitsi sähkölle myös sähköverkko-osaamiselle.
Turvallisuusjohtamisen asiantuntija: ”Suomessa yleisiä haasteita ovat puutteet henkilöstön osaamisen varmentamisessa ja ylläpidossa”22.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Riskienhallinnasta puhutaan organisaatioissa paljon, mutta henkilöstön osaamisen varmentaminen jää usein sivurooliin, kertoo turvallisuusjohtamiseen ja sen trendeihin erikoistuneen ohjelmistotalo Qreformin johtava konsultti Tommi Leppänen. Vuonna 2026 haasteita suomalaisten organisaatioiden turvallisuudelle tuovat hänen mukaansa geopolitiikka, kyber- ja tietoturvauhat, tekoäly – sekä puutteet henkilöstön osaamisen varmentamisessa ja systemaattisessa ylläpidossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
