Kristillinen poikatyö tarkoitti käytännössä 10–18-vuotiaille pojille järjestettyä kodin ja koulun ulkopuolista kasvatuksellista toimintaa: ohjelmakokouksia, harrastuskerhoja, retkiä ja raamattupiirejä. Julkusen elämäkerrallinen tutkimus analysoi Karilaan ja kristillisen poikatyön kautta laajempaa historiallista ilmiötä – miesten ja poikien vieraantumista uskonnollisesta elämäntavasta, ja siihen tarjottuja vastauksia.

– Karilas ja muut 1900-luvun alun kristilliset poikatyöntekijät olivat huolissaan siitä, että pojat löysivät itselleen esikuvia ja ihailun kohteita herkemmin esimerkiksi urheilun ja elokuvamaailman piiristä kuin Raamatusta. Poikatyö pyrki tavallaan rakentamaan vaihtoehtoa näille, siis sellaista kristillistä miesideaalia, joka olisi poikien mielestä houkutteleva ja nykyaikainen, Julkunen summaa.

Tutkimus osoittaa, että kristillinen poikatyö ei ollut taaksepäin katsovaa toimintaa, vaan sen piirissä pyrittiin kehittämään aidosti uudenlaisia tapoja elää uskovaisena miehenä modernissa yhteiskunnassa. Karilas hyödynsi poikatyön kehittämisessä ajan psykologisia teorioita, joiden avulla hän pyrki osoittamaan, että kristillinen vakaumus ei ollut vain tavoiteltava ihanne vaan myös pojan ”luonnollisen” kehityksen päätepiste.

Toisen maailmansodan aikana Karilas koki voimakkaan uskonnollisen herätyksen ja hänestä tuli keskeinen vaikuttaja niin kutsutussa viidennessä herätysliikkeessä, joka nousi myös poliittisesti kantaaottavaksi liikkeeksi. Sotien jälkeinen yhteiskunnallinen murros haastoi uskonnon asemaa uudella tavalla, ja Karilaskin ajautui kulttuuris-poliittisiin kamppailuihin.

– Karilasta ja kristillistä poikatyötä on tarkasteltu aiemmin eräänlaisina historian häviäjinä. Nykykeskustelut kuitenkin osoittavat, että pyrkimykset uudistaa miehen mallia olivat jopa edellä aikaansa. Karilas kantoi huolta siitä, millaiset asenteet poikien ja miesten vertaisyhteisöissä levisivät ja pyrki vaivihkaa vaikuttamaan niihin. Tällaisenaan projekti muistuttaa nykyisiä keskusteluja, joissa pojille pyritään tarjoamaan positiivisia samastumiskohteita haitallisen ”poikakoodin” tai ”toksisen maskuliinisuuden” sijaan, vaikka näissä uudistuspyrkimys ei lähdekään uskonnosta käsin, Julkunen pohtii.

Näin tutkimus vahvistaa myös käsitystä siitä, että mitään ”perinteistä” miehen mallia ei ole historiallisessa mielessä olemassa, vaan se on ollut aina ideologisten kamppailujen kohteena.

FM Lauri Julkusen Suomen historian väitöskirjakäsikirjoituksen "Kynällä ja Sanalla: Yrjö Karilas poikien kasvattajana 1910–1960-luvuilla" tarkastustilaisuus pidetään 26.11.2021 klo 12 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen auditoriossa C1. Vastaväittäjänä toimii akatemiatutkija, dosentti, FT Johanna Annola (Tampereen yliopisto) ja kustoksena yliopistotutkija, dosentti, FT Heli Valtonen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Yleisö voi seurata tilaisuutta verkosta, osoite on https://r.jyu.fi/dissertation-julkunen-261121.

Kustoksen puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa esittää mahdolliset kysymyksensä, on +358 40 805 4897.

Julkaisu on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8926-2

Taustatietoja:

Lauri Julkunen on kirjoittanut ylioppilaaksi Kuopion Kallaveden lukiosta vuonna 2003. Filosofian maisteriksi hän valmistui Jyväskylän yliopistosta vuonna 2014 pääaineenaan Suomen historia. Väitösaiheensa ohella hän on tutkinut muun muassa pojista 1920-luvulla käytyä keskustelua sekä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kuurojen kokemushistoriaa.

Lisätietoja:

Lauri Julkunen, lauri.julkunen@jyu.fi