Finanssiala ry

Veronpalautukset välitetään SEPA-maksuina

Jaa

Verottaja maksaa veronpalautukset pankkitileille keskiviikkona 5. joulukuuta. Finanssialan Keskusliitto haluaa muistuttaa, että rahaliikenne hoidetaan ensimmäistä kertaa yhtenäisen euromaksualueen SEPA-standardin mukaisesti SEPA-maksuina. 

Veronpalautukset maksetaan asiakkaiden pankkitileille keskiviikon 5.12. aikana. Aikaisemmin maksut ovat olleet asiakkaiden tileillä heti puolenyön jälkeen. 

Palautuksia maksetaan noin 3,3 miljoonalle henkilölle, ja palautusten määrä on yhteensä noin 2,3 miljardia euroa.


Lisätietoja SEPA-maksuista:

Finanssialan Keskusliitto:

Johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen puh. 020 793 4254

Viestintäpäällikkö Kristiina Siikala puh. 020 793 4273

Verohallinto: Veronpalautusten maksaminen uudistuu


Pohjola Pankki: Ennakonpalautusten maksamisessa paljon uutta

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi
Finanssialan Keskusliitto (FK) on toimialajärjestö, joka edustaa Suomessa toimivia pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperinvälittäjiä, sijoitusrahastoyhtiöitä sekä finanssialan työnantajia. Osa jäsenistä hoitaa myös lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluvia liikenne-, työeläke- ja työtapaturmavakuutuksia. Finanssialan Keskusliitolla on noin 440 jäsenyhteisöä ja niiden palveluksessa toimii noin 43 000 työntekijää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Pankin turvatili on sitkeä valhe – Pankki ei tarvitse asiakkaan tunnuksia rahojen turvaamiseen31.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Pankkien nimissä soitettavat huijauspuhelut ovat yleistyneet kesällä. Huijarit saattavat kohdistaa yrityksiään henkilöille, joilla on käyttöoikeudet yritysten tileille. Pankki ei koskaan pyydä verkkopankkitunnuksia tai salasanaa puhelimessa tai viestillä. Minkäänlaista ”pankin turvatiliä”, jonne varat siirretään turvaan, ei ole olemassa. Jos yhteydenottaja pyytää tunnuksia tai tarjoutuu siirtämään rahat turvatilille, kyseessä on huijari. Yli 7 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Huijausten torjuntaa helpottaisi, jos myös somealustojen kaltaiset palveluntarjoajat velvoitettaisiin torjuntaan.

Suomalaiset tyytyväisiä vakuutuksiinsa – hakemusten hylkäykset harvinaisia, 86 prosenttia koki korvauksen vastanneen sattunutta vahinkoa24.7.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Kyselyn vastaajista 27 prosenttia on hakenut viimeisen vuoden aikana korvausta vakuutusyhtiöiltä. Eniten vahinkoja on tapahtunut lapsiperheille, joista jopa 44 prosenttia on hakenut korvausta. Vain viisi prosenttia hakemuksista hylättiin. Vastaajista 86 prosenttia koki korvauksen vastanneen sattunutta vahinkoa. Useimmiten korvausta on haettu kotivakuutuksesta (30 prosenttia) ja autovakuutuksesta (22 prosenttia). Tiedot käyvät ilmi Finanssiala ry:n Norstat Finland Oy:llä teettämästä kyselystä. Keväällä 2025 tehtyyn kyselyyn vastasi noin tuhat 18–79-vuotiasta mannersuomalaista.

Ambulanssilento Suomeen vai yksiö Töölöstä? - Lähes puolet uskoo virheellisesti, että valtio kustantaa sairaalle kotiinkuljetuksen ilman matkavakuutusta14.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Jopa 48 prosenttia suomalaisista uskoo valtion hoitavan kuljetuksen kotimaahan vakavan sairauden tai onnettomuuden sattuessa. Alle 40-vuotiaat uskovat muita ikäryhmiä useammin valtion kustantavan kotiinkuljetuksen. Tiedot ilmenevät Finanssiala ry:n (FA) Norstat Finland Oy:llä teettämästä kyselystä. Todellisuudessa paluukuljetuksen kustannukset saattavat kuitenkin nousta pahimmillaan jopa 200 000 euroon ilman voimassa olevaa matkavakuutusta. Ulkomaille lähdettäessä oman matkavakuutuksen sisältö tulee aina tarkistaa huolellisesti hyvissä ajoin etukäteen. Norstat Finland Oy:n vuonna 2025 tekemän kyselyn kohderyhmään kuuluivat mannersuomalaiset 18-79-vuotiaat henkilöt (n=1000).

Turvallinen arki ja vauraampi tulevaisuus – Huijausten torjunta ja kansankapitalismin edistäminen FA:n lobbauksen kärkiaiheita12.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Avoimuusrekisterin viimeisin ilmoituskausi päättyi 30.6.2025. Finanssiala ry (FA) ilmoitti avoimuusrekisteriin 56 eri aihetta, joista se lobbasi päättäjiä 1.1.–30.6.2025 välisenä aikana. FA:n edustajat olivat yhteydessä 96 eri päättäjään ja virkamieheen. Huijausten, petosten ja rahanpesun torjuntaan tarvittavat lainsäädäntötoimet, vastasyntyneiden osakesäästötili, ASP-lainsäädännön kehittäminen, vapaaehtoisen eläkesäästämisen verovähennysoikeuden poiston peruminen sekä kansankapitalismin edistäminen olivat useimmin käsiteltyjä aiheita FA:n lobbauksessa. Viimeisin toimintailmoitus kattaa tähän mennessä kirjatut tiedot, ja sitä voi lain mukaan tarvittaessa vielä täydentää määräaikaan 30.8.2025 mennessä. FA on julkaissut vapaaehtoisesti jo vuodesta 2020 lähtien tiedot tapaamistaan vaikuttajista ja käsitellyistä aiheista omilla verkkosivuillaan. Vuoden 2024 alussa voimaan tullut avoimuusrekisterilaki velvoittaa kaikki lobbausta harjoittavat organisaatiot ilmoittamaan kaksi kertaa vuodessa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye