Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry

200 000 NAISTA KOSKETTAVA VULVODYNIA -TEEMAVIIKKO: Teemaviikko järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa

Jaa

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry (ent. Endometrioosiyhdistys) järjestää valtakunnallisen Vulvodyniaviikon 11.-17.11.2019. Teemaviikko on osa maailmanlaajuista kampanjaa ja järjestetään nyt ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Teemaviikon tavoitteena on kannustaa puhumaan avoimesti ja rohkeasti gynekologisesta oireyhtymästä ja siihen liittyvistä oireista sekä tuoda näkyväksi sitä, miten suurta joukkoa vulvodynia koskettaa. Teemaviikolla keskitytään jakamaan tietoa vulvodyniasta, jotta yhä useampi osaisi hakeutua ajoissa hoitoon ja saisi vulvodyniaan liittyvät kivut hallintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Vulvodynialla tarkoitetaan kroonista yli kolme kuukautta kestänyttä ulkosynnytinkipua. Jopa 8 - 16% on kärsinyt erilaisista ulkosynnyttimien kiputiloista. Yleisyydestään huolimatta vulvodynia tunnetaan edelleen varsin huonosti. Vulvodynia ilmenee pääasiassa yhdyntäkipuna, joka voi olla niin voimakasta, että estää yhdynnät täysin. Vulvodyniaan liittyy myös limakalvojen kuivuutta ja arkuutta, minkä vuoksi jo istuvien housujen käyttö voi olla mahdotonta. Kaikkine hankaline oireineen vulvodynia vaikuttaa merkittävästi kantajansa minäkuvaan ja aiheuttaa häpeää. Intiimistä kivusta on vaikea puhua läheisille tai edes ammattilaisille. Suurin osa vulvodynian kanssa elävistä on nuoria, 20-30 -vuotiaita naisia.

Vuoden 2019 alussa entisen Endometrioosiyhdistyksen toiminta laajentui ja samalla nimi vaihtui Korento ry:ksi. Toimimme nyt aiempien endometrioosin ja adenomyoosin lisäksi myös PCOS:n ja vulvodynian potilasjärjestönä ja edustamme 600 000 gynekologisen sairauden tai oireyhtymän kanssa elävää naista Suomessa.

Vulvodyniaviikon aikana Korento ry järjestää useita tapahtumia, joiden kautta voi saada tietoa vulvodyniasta, vertaistukea toisilta vulvodynian kanssa eläviltä sekä eväitä omaan jaksamiseen. Tarjolla on mm. asiantuntijaluentoja sekä vertaistukiryhmätapaamisia. Teemaviikon tavoitteena on myös tehdä vulvodyniaa näkyväksi sosiaalisessa mediassa. Vulvodynian tunnusväri on maailmanlaajuisesti violetti ja Vulvodyniaviikko käynnistyykin Pukeudu violettiin -päivällä.

Korento ry tarjoaa median käyttöön teemaviikon aikana tarinoita, haastateltavia; kokemuspuhujia sekä asiantuntijoita.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja www.korento.fi

Jutta Laino-Tabell
toiminnanjohtaja
P. 050 3724453
jutta.laino@korento.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Näsilinnankatu 22 a 20, 4krs.
33210 Tampere

http://www.korento.fi

Tutustu myös Korento ry:n ilmaiseen mobiilisovellukseen: Moona Oirepäiväkirja, jolla pystyy seuraamaan kuukautiskiertoa sekä erityisesti kiertoon liittyviä oireita. Tämä mahdollistaa sen, että naiset voivat tulla tutuiksi oman kehonsa ja kiertonsa kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry

Potilasjärjestön kehittämä mobiilisovellus lisää ymmärrystä kuukautiskiertoon liittyvien oireiden moninaisuudesta17.4.2020 12:09:43 EESTTiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry on julkaissut uuden version kuukautisten ja kuukautisoireiden seurantaan tarkoitetusta Moona Oirepäiväkirja -mobiilisovelluksesta. Moona Oirepäiväkirjan on kehittänyt voittoa tavoittelematon kolmannella sektorilla toimiva järjestö ja tästä syystä sovellus pystytään tarjoamaan käyttäjille ilmaiseksi, ilman mainoksia. Korento ry:n tavoitteena on vastuullisen kuukautispuheen ja avoimen gynekologisen puheen lisääminen sekä gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien kanssa elävien hyvinvoinnin ja edunvalvonnan parantaminen. Moona Oirepäiväkirja on kehitetty työkaluksi kaikille, jotka haluavat tutustua omaan kehoonsa ja kuukautiskiertoonsa.

Endometrioosin teemaviikko järjestetään poikkeusoloista huolimatta - Tehdään yhdessä #näkymätönnäkyväksi20.3.2020 12:54:24 EETTiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry (ent. Endometrioosiyhdistys) järjestää valtakunnallisen Endometrioosiviikon 23. - 29.3.2020. Koronavirustilanteesta johtuvien poikkeusolosuhteiden vuoksi yleisöluennot ja vertaistukitapaamiset siirtyvät verkkoon. Endometrioosiviikon aikana järjestetään useita verkkotapahtumia, joiden kautta voi saada tietoa endometrioosista sekä vertaistukea toisilta endometrioosin kanssa eläviltä. Teemaviikon tavoitteena on kannustaa puhumaan avoimesti ja rohkeasti gynekologisesta sairaudesta ja siihen liittyvistä oireista sekä tuoda näkyväksi sitä, miten suurta joukkoa endometrioosi koskettaa. Teemaviikolla keskitytään jakamaan tietoisuutta endometrioosista, jotta yhä useampi osaisi hakeutua ajoissa hoitoon ja saisi endometrioosiin liittyvät oireet hallintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. endometrioosin diagnoosiviive on edelleen 6-9 vuotta.

500 000 NAISTA KOSKETTAVA PCOS-TEEMAVIIKKO ALKOI TÄNÄÄN – Teemaviikko järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa9.9.2019 11:55:07 EESTTiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry (ent. Endometrioosiyhdistys) järjestää valtakunnallisen PCOS-viikon 9.-15.9.2019. Teemaviikko on osa maailmanlaajuista kampanjaa ja järjestetään nyt ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Teemaviikon tavoitteena on kannustaa puhumaan avoimesti ja rohkeasti gynekologisesta oireyhtymästä ja siihen liittyvistä oireista sekä tuoda näkyväksi sitä, miten suurta joukkoa PCOS koskettaa. Teemaviikolla keskitytään jakamaan tietoa PCOS:stä, jotta yhä useampi osaisi hakeutua ajoissa hoitoon ja saisi PCOS:ään liittyvät oireet hallintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Uusi potilasjärjestö edustaa 600 000 naista Suomessa - 20-vuotias Endometrioosiyhdistys laajensi toimintaansa ja on nyt Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry6.3.2019 08:20:05 EETTiedote

Endometrioosiyhdistys ry on toiminut endometrioosia ja adenomyoosia sairastavien tukena jo 20 vuotta ja viettää tänä vuonna juhlavuottaan. Sen kunniaksi yhdistys on laajentanut toimintaansa koskemaan sellaisia gynekologisia sairauksia ja oireyhtymiä, joilla ei vielä aiemmin ole ollut omaa potilasjärjestöä. Jatkossa toimimme endometrioosin, adenomyoosin lisäksi PCOS:n ja vulvodynian potilasjärjestönä ja edustamme 600 000 gynekologisen sairauden/oireyhtymän kanssa elävää naista Suomessa. Laajentumisen myötä myös yhdistyksen nimi ja visuaalinen ilme muuttui. Uudet nettisivut www.korento.fi julkaistaan torstaina 7.3. varaslähtönä Naistenpäivään.