Maitovaltuuskunta: Rahoitus EU:n tukipaketille saatava nopeasti
Tuet maksettava ajallaan
Maaseutuviraston ehdottama tukien maksuaikataulu on mahdoton maatiloille, ja etenkin suurvaltapolitiikan maksajiksi joutuneille maitotiloille. Vuosi 2015 tulee olemaan maitotiloille erittäin vaikea. Venäjän tuontikielto aiheuttaa edelleen laskupainetta tuottajahintaan. Maitokiintiöt poistuvat, tuotanto kasvaa lähes jokaisessa EU-maassa ja markkinat täyttyvät maidosta. Siirtyminen uuteen ohjelmakauteen tarkoittaa hehtaaritukien pienenemistä. Tilannetta ei pidä pahentaa viivästyttämällä tukien maksua.
Etelä-Suomen maitotilojen maksuvalmius ei kestä sitä, että kuukausittain maksettavasta litrakohtaisesta tuesta siirrytään lypsylehmäpalkkioon, jonka maksatus viivästyy seuraavan vuoden puolelle. AB-alueen lypsylehmäpalkkion maksaminen pitää toteuttaa siten, että 50 %osuus maksetaan maaliskuun loppuun mennessä vuonna 2015, ja tuen loppuosa maksetaan heti sen jälkeen, kun viralliset eläinmäärät vuodelta 2015 ovat selvillä.
Maitotilojen kilpailukykyä ei pidä heikentää
Maitotilojen tuotantokustannukset ovat nousseet jo pidemmän aikaa. Suomessa maksettu tuottajahinta on ollut eurooppalaisittain korkealla tasolla. Korkea tuotantokustannus on aiheuttanut sen, että osalla tiloista oli maksuvaikeuksia jo ennen kuin tuottajahinta laski Venäjän tuontikiellon seurauksena. Maitotilat tekevät kaikkensa alentaakseen tuotantokustannuksiaan, mutta uusia - kilpailukykyämme heikentäviä - kustannuksia lisääviä säädöksiä tulee kaiken aikaa. Nyt on korkea aika ryhtyä purkamaan ylimääräistä byrokratiaa ja kustannushaittoja.
Suomen mahdollisuudet vaikuttaa suurvaltapolitiikkaan ovat rajalliset, mutta sen sijaan tukien maksuaikataulu on pitkälti kansallisesti päätettävissä.
Lisätietoja:
Mauri Penttilä, maitovaltuuskunnan pj. 0400 832 993
Anu Fräntilä-Riihonen, maitovaltuuskunnan varapj. 040 581 7741
Ilkka Pohjamo, maitovaltuuskunnnan sihteeri, MTK:n maitoasiamies, 040 920 9722
---------------
Maitovaltuuskunta on osuuskuntien edustajista koostuva yhteistyöelin. Se edustaa 97 prosenttia suomalaisesta maidontuotannosta.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Metsämarssi 75 vuotta – miljardi kuutiota lisää puuta suomalaisiin metsiin10.6.2025 13:42:57 EEST | Tiedote
Suomalainen metsänhoito on ollut – ja on jatkossakin – vastuullisen ilmastotyön perusta, totesi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Metsämarssi 75 vuotta -tapahtuman avajaispuheessa Narinkkatorilla 10. kesäkuuta.
Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa6.6.2025 09:22:06 EEST | Tiedote
Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.
Metsämarssi täyttää 75 vuotta – kestävää metsänhoitoa juhlitaan Narinkkatorilla 10. kesäkuuta5.6.2025 15:10:59 EEST | Tiedote
MTK ry, SLC r.f. ja metsänhoitoyhdistykset järjestävät tiistaina 10.6.2025 Metsämarssi-tapahtuman, jossa halutaan tuoda esille monitavoitteista metsänhoitoa ja nostaa metsänomistamisen arvostusta. 75 vuotta täyttävän Metsämarssin juhlavuoden teema on Metsäisempi Suomi – sukupolvelta toiselle. Tapahtuma käynnistyy klo 13.00.
Anne Kalmari mukaan MTK:n puheenjohtajakisaan2.6.2025 15:13:34 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousyrittäjä, MMM, kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj Anne Kalmari on tänään ilmoittanut puheenjohtajan valintaa valmistelevalle työryhmälle liittyvänsä MTK:n johtokunnan 1. puheenjohtajan tehtävää hakevien joukkoon. Jo aiemmin ehdokkuutensa ovat ilmoittaneet maa- ja metsätalousyrittäjä, MTK:n johtokunnan jäsen, WFO:n hallituksen jäsen Kati Partanen, sekä maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen. Lisäksi valintaa valmistelevalle työryhmälle on ilmoittautunut kaksi muuta ehdokkuutta harkitsevaa henkilöä, jotka eivät kuitenkaan vielä tässä vaiheessa halua nimeään julkistaa.
Metsänomistajat osallistuvat ilmastotyöhön – ennätysmäärä lannoituksia tuo merkittäviä hiilensidonnan ja kasvun hyötyjä2.6.2025 12:05:55 EEST | Tiedote
Alkuvuosi on ollut metsänhoitoyhdistyksien metsäasiantuntijoille kiireinen. Puukauppa on käynyt kiivaana ja samalla metsänomistajien metsänhoitoinnokkuus on kasvanut merkittävästi: Metsälannoitusten kysyntä on yli tuplaantunut puolen vuoden aikana verrattuna edellisiin vuosiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme