Helsingin yliopisto

Merkittävän Tekes-rahoituksen saaneessa hankkeessa kehitetään menestystä myötätunnosta

Jaa
Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessin johtamalle CoPassion-tutkimushankkeelle on myönnetty merkittävä Tekes-rahoitus. Hankkeessa tutkitaan, miten myötätuntoisella työkulttuurilla saavutetaan sekä enemmän tulosta että hyvinvointia.

Professori Anne Birgitta Pessin johtama tutkimushanke: Myötätunnon mullistava voima (The Revolutionary Power of Compassion [lyh. CoPassion]) on saanut 21.11.2014 huomattavan, noin 1,1 miljoonan euron rahoituspäätöksen Tekesiltä. Lisäksi kymmenen eri yritystä rahoittivat hanketta yhteensä 165 000 eurolla.

CoPassion-hankkeessa autetaan Suomessa toimivia yrityksiä ja yhteisöjä tunnistamaan aineettoman arvonluonnin mahdollisuudet ja hyödyntämään niitä kilpailuedun lähteenä:

− Tavoitteenamme on synnyttää uutta, kestävää osaamista myötätunnon johtamisen ja ylläpitämisen myötä sekä ennakoida pitkän aikavälin muutosta siirryttäessä entistä enemmän arvopohjaiseen, kokemusta ja merkityksellisyyttä korostavaan sekä ihmisen kokonaisuutena huomioivaan palvelevaan johtajuuteen ja työkulttuuriin, professori Pessi kertoo.

Pessin mukaan myötätunto on tällä hetkellä liiketoiminnan nouseva cutting-edge -teema, josta suomalainen yritys- ja tutkimustieto puuttuu vielä käytännössä täysin.

− Myötätunto on erittäin arvokas aineeton pääoma, ja hankkeen myötä Suomella on loistava mahdollisuus tulla myötätunnon liiketalousvoiman pioneeriksi. Tutkimuksellisesti käynnistämämme työ on Suomessa aivan uutta ja kansainvälisestikin nousevaa, Pessi huomauttaa.

Myötätunnon mullistava voima -hanke käynnistyy 1.1.2015 ja se kestää kesäkuun loppuun 2017. Hankkeessa työskentelee tutkijoita ja ohjausryhmäläisiä Helsingin yliopistosta, Karolinska Institutetista, Aalto yliopistosta ja Jyväskylän yliopistosta. Muita hankekumppaneita ovat muun muassa Filosofian Akatemia, LähiTapiola, Ateneumin taidemuseo ja MTV3. Hankkeella on lisäksi tutkimusverkostokumppaneita pohjoismaisista ja eurooppalaisista yliopistoista sekä Yhdysvalloista. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi Stanfordin yliopiston Center for Compassion and Altruism Research and Education -yksikön kanssa.

Teologisen tiedekunnan dekaani, professori Ismo Dunderberg pitää rahoituspäätöstä erittäin tärkeänä:

− Pessin johtama hanke on vaatinut erinomaisen akateemisen suunnitelman lisäksi myös aktiivista ja aikaa vievää yhteyksien luomista liike-elämään. Tekes-rahoitus on tässä mittakaavassa harvinaista humanistis-yhteiskunnallisella tutkimusalalla, ja teologiseen tiedekuntaan Tekes-rahoitusta myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kiitän kaikkia hankkeen valmisteluun osallistuneita kovasta työstä, jota tämä tulos vaati, Dunderberg iloitsee.

Lisätietoja:

Merkittävän Tekes-rahoituksen saaneessa CoPassion-hankkeessa kehitetään kilpailuetua myötätunnon voimasta (Teologinen tiedekunta 26.11.2014)

Prof. Anne Birgitta Pessi, puh. 02941 23453, s-posti: anne.b.pessi@helsinki.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pekka Rautio
tiedottaja


Teologinen tiedekunta
PL 4 (Vuorikatu 3)
00014 Helsingin yliopisto


Puh. 02941 24050, 050 415 5531
sähköposti: pekka.rautio@helsinki.fi
www.teologia.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye