
Glögit paremmuusjärjestykseen
Suomen Gastronomien Seura Ry:n jäsenistä koostunut 14-henkinen raati arvioi joulun 2014 glögitarjontaa 25.11.2014 Haaga Instituutti -säätiössä. Arvioitavia glögejä oli kahdeksan. Glögeistä löytyi hunajaa, suklaata, perinteisiä joulumausteita sekä yllättäviä makuja, jotka saivat raatilaiset hämmentymään. Sanallisen arvioinnin lisäksi glögit laitettiin numeeriseen järjestykseen antamalla pisteitä asteikolla 1-5.
Maisteltavien glögien joukkoon mahtui raatilaisten mielestä myös pikemminkin after skihin sopivia juomia, talvisen eväsretken lämmittäjiä ja villasukat jalassa takan äärellä nautittavia makuvaihtoehtoja.
Blossa 2014 laventeli vuosikertaglögiä arvioitiin seuraavasti:
Hyvin vaalean keltainen juoma koettiin väriltään melko mitäänsanomattomaksi. Tuoksua kuvailtiin joulumausteiseksi ja parfyymiseksi ja siitä löytyi seljankukkaa ja sitrusta. Makua arvioitaessa Blossa kirvoitti muun muassa seuraavaan kommenttin ”keveä ja kesäinen joulujuoma”. Raadin mielestä Blossa oli vaaleista glögeistä paras. Pisteitä juoma sai raadilta 51.
Alkosta ostettavat jouluglögit voitti selkeällä piste-erolla (66 pistettä) seuran sihteerin Arja Porvalin punaviinipohjainen jouluglögi. Makua kuvailtiin perinteiseksi, sopivan jouluiseksi ja makeaksi sekä suomalaiseen makuun sopivaksi.
Muut Suomen Gastronomien Seuran maistelemat glögit:
Vana Tallinn Glögi (12 %), Liviko
Juhla Glögi (20 %), Pernod Ricard Finland Oy
Matilda talvijuoma (15 %) Pramia Oy
Loimu 2014 vuosikertaglögi (24 %), Lignell & Piispanen
Lumoava appelsiini-suklaa (15 %), Lignell & Piispanen
Rauschgoldegel Glühwein Organic (10 %), GEFA Nürnberger Likörfabrik
Suomen Gastronomien Seura Ry haluaa ilahduttaa hyvän ruoan ystäviä jakamalla voittajaglögin reseptin:
Arjan perinteinen jouluglögi
10 henkilölle
10 g kardemummaa
10 g neilikkaa
10 g tai 2 palaa kanelia
10 g tai 2 palaa inkivääriä
3 dl sokeria
2 pulloa punaviiniä
2 dl madeiraa
3 dl Koskenkorvaa tai vodkaa
Lisää kaikki aineet kattilaan, kuumenna kiehumispisteeseen ja tarjoile rusinoiden ja manteleiden kanssa. Annoksesta tulee noin 2 litraa valmista glögiä.
Lisätietoja:
Minna Huuhtanen
Suomen Gastronomien Seura Ry
Puh. 050 3308 386
minna.huuhtanen@haagaperho.fi
Suomen Gastronomien Seura ry on vuonna 1945 perustettu Suomen vanhin ruokaseura, johon kuuluu yli 300 jäsentä. Seuran perusti sodan jälkeen seitsemän hengen ryhmä elvyttämään ja nostamaan Suomen ruokahuoltoa, elintarvikkeiden laatua ja ruokakulttuuria yleensä. Seura vaalii edelleen samoja arvoja; hyvää ruuanlaittotaitoa sekä ravintola- ja tapakulttuuria. Tavoitteena on ruoanvalmistustaidon kehittäminen, ruokakulttuurin nostaminen ansaitsemaansa arvoon ja sen kansainvälisen tunnettuuden lisääminen. Seura on valinnut vuodesta 1985 lähtien Vuoden ravintolan. Seuraava Vuoden ravintola julkistetaan helmikuussa 2015.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga Instituutti -säätiö/Haaga-Perho
Suomeen ensimmäinen nuorten ammattitaidon EM-kultamitali kokkilajissa14.12.2016 11:26:31 EET | Tiedote
TIEDOTE 14.12.2016. 19-vuotias Ravintolakoulu Perhon kasvatti Johan Kurkela teki historiaa nuorten ammattitaidon EM-kilpailuissa voittamalla Suomeen kautta aikojen ensimmäisen kultamitalin kokkilajista. EuroSkills 2016 kilpailut pidettiin Göteborgissa 30.11.- 4.12.2016.
Mediakutsu: KOREALAISEN KEITTOKIRJAN ”BAP” JULKISTUS RAVINTOLA PERHOSSA 29.9. KLO 149.9.2016 13:34:24 EEST | Kutsu
Korealaisten ruokien keittokirja ”Bap” julkaistaan suomenkielisenä painoksena 29.9.2016. Keittokirjan on toimittanut Mr. Ryu Sangwon. Suomenkielisen käännöksen on tehnyt Mrs. Han Heeyoung, kuvituksesta on vastannut Mr. Park Jaeseong ja graafisesta suunnittelusta AÄÅ.
ROBOTTI KAATAA KUOHUVIINIÄ RAVINTOLAKOULUN VALMISTUJAISISSA1.6.2016 11:13:56 EEST | Tiedote
Palvelurobotiikkaa Ravintolakoulu Perhon valmistujaisissa 2.6.
Ruokakulttuurin moniottelija Kim Palhus Suomen Gastronomien Seuran johtoon5.4.2016 10:38:45 EEST | Tiedote
Suomen Gastronomien Seura ry:n 30.3.2016 pidetyssä vuosikokouksessa valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi keittiömestari, ravintoloitsija Kim Palhus.
Roux on Vuoden ravintola 201616.2.2016 14:00:00 EET | Tiedote
Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt Vuoden ravintola 2016 -tunnustuksen lahtelaiselle ravintola Rouxille. Vuoden ravintola -valinnasta 31 vuoden ajan vastanneet gastronomit perustelevat valintaansa Rouxin pitkäjänteisellä työllä korkealaatuisen klassisen ranskalaisen keittiötaiteen vaalimiseksi. Jo yhdeksänvuotias ravintola Roux on kunniakkaasti kantanut Lahden parhaan ravintolan titteliä avaamisestaan lähtien ja panostanut erinomaisen ruoan lisäksi myös maamme parhaimpaan palveluun.