MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liittoMTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Kuusi kilpailee Markkinointihenkisin insinööri -tittelistä

Jaa
Suomen markkinointihenkisin insinööri -kilpailun finalistit on julkistettu. Voittajaehdokkaiksi nousi yhteensä kuusi insinööriä ja diplomi-insinööriä, jotka ovat innovatiivisella toiminnallaan ja markkinointihenkisyydellään tehneet kovia tuloksia, tällä kertaa erityisesti pk-yrityksissä. Matti Alahuhdan johtama tuomaristo valitsee voittajan tammikuussa 2015. Voittaja saa 10 000 euron palkinnon.

Suomen Markkinointihenkisin insinööri -kilpailuun osallistui tänä vuonna 37 insinööriä ja diplomi-insinööriä. Kovatasoisen kilpailun kuusi finalistia ovat tänä vuonna yrittäjiä tai edustavat pk-yrityksiä:

Reijo Karppinen perusti Dynaset Oy:n vuonna 1988. Hän oli valmistunut autoinsinööriksi vain kaksi vuotta aikaisemmin, ja yritys perustettiin täysin Karppisen omien tuoteinnovaatioiden pohjalle. Dynaset Oy aloitti 15 000 markan osakepääomalla ja on nykyään alansa markkinajohtaja, jolla on vientiä yli 50 maahan.

DI ja MBA Mauri Kontu on toiminut Vahterus Oy:n toimitusjohtajana yrityksen perustamisesta lähtien. Konnun perustama Vahterus on lämmönsiirrintekniikan edelläkävijä, jonka toiminta perustuu innovatiivisiin tuotteisiin ja jatkuvaan tuotekehitykseen. Vahterus Oy työllistää noin 200 henkeä, ja sen viennin arvo on noin 90 % liikevaihdosta.

DI Tomi Kuntze toimii perustamansa LEDiL Oy:n hallituksen puheenjohtajana. LEDiL on maailman johtava LED-optiikan valmistaja. Kuntzessa yhdistyvät tuoteinnovointi ja asiakaslähtöisyys. Hänen myynti- ja markkinointiponnistuksensa ovat luoneet myyntiorganisaation, jolla on energinen ja asiakaslähtöinen kulttuuri. LEDiL Oy on kasvanut vuosittain keskimäärin 51,9 % vuosina 2006–2014.

DI Mikko Kuitunen on Tamperelaisen Vincit Oy:n toimitusjohtaja. Vincitin toimintaan kuuluvat ohjelmistojen tuotekehityspalvelut sekä ohjelmistokehitykseen liittyvää konsultointi ja valmennus. Vincit tarjosi ensimmäisenä ohjelmistoalan yrityksenä asiakkaalle 100 %:n rahat takaisin -tyytyväisyystakuun. Yritys on kasvanut seitsemässä vuodessa kahdesta perustajasta yli sadan työntekijän yritykseksi.

DI Jaana Rosendahl toimii Taaleritehdas Oyj:n asiakkuus- ja markkinointijohtajana. Rosendahl on ollut keskeisesti mukana Taaleritehtaan liiketoiminnan kehittämisessä. Hän on strategisella, innovatiivisella ja asiakaslähtöisellä ajattelullaan mahdollistanut yrityksen menestymisen kilpailulla alalla. Taaleritehdas on vuonna 2007 aloittanut start up-yritys, joka on nykyään 150 työntekijän pörssiyhtiö.

DI Harri Sjöholm perusti kallio- ja maaporausvälineitä valmistavan Robit Rocktools Oy:n vuonna 1994, ja toimii nykyään hallituksen puheenjohtajana. Sjöholm on korostanut Robitin arvoketjussa loppuasiakkaan tarpeiden kokonaisvaltaista ymmärtämistä, mikä näkyy mm. myynnin koulutuksessa.

– Olemme tyytyväisiä, että osallistujia on näin paljon. On ilahduttavaa, että niin moni edusti pk-yrityksiä. Kilpailu on kovatasoinen, ja tuomaristolla on edessään haasteellinen tehtävä, sanoo MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala, joka toimii tuomariston sihteerinä.

Matti Alahuhdan johtamaan tuomaristoon kuuluvat Tekesin johtaja Ulla Hiekkanen-Mäkelä, OMD Finlandin toimitusjohtaja Christoffer Hultin, toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuudesta, päätoimittaja Jyrki Alkio Tekniikka ja Talous -lehdestä, Outotecin viestintä- ja markkinointijohtaja Minna Aila sekä viestintä- ja markkinointijohtaja Taina Kyllönen SSAB:sta.

Markkinointihenkisin insinööri julkistetaan ja palkitaan 9.1.2015 Tekniikka ja Talous -lehden Veijon päivä -tapahtumassa. 10 000 euron palkinnon on lahjoittanut Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö.

Lisätiedot:
Tarja Virmala, toimitusjohtaja, MTL ry, puh 0400 484 693 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

info(a)mtl.fihttp://www.mtl.fi
MTL on markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijayritysten etujärjestö. MTL kokoaa yhteen yritykset, jotka parantavat markkinointiviestinnällä asiakkaidensa kilpailukykyä, luovat kasvua ja tekevät liiketoiminnalla tulosta. MTL:ään kuuluvien toimistojen yhteenlaskettu myyntikate on noin puolet Suomen markkinointiviestinnän koko myyntikatteesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Kurion Zero Exclusionista vuoden viestintätyö ja Kuriosta vuoden viestintätoimisto29.10.2020 22:29:33 EET | Tiedote

Kurion Mantsiselle ja Nesteelle toteuttama Zero Exclusion valittiin Vuoden viestintätyöksi Finnish Comms Awards 2020 -kilpailussa. Vuoden viestintätoimistona palkittiin sosiaalisen median toimisto Kurio, Vuoden ajatusjohtajana Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sekä parhaana pitchaajana Vilja Vehkaoja ja Vuoden viestintäkonsulttina Susanna Isohanni Viestintätoimisto Drumista.

VILLIVISION ANNA LEHTISALO MTL:N HALLITUKSEN JOHTOON28.11.2019 15:00:00 EET | Uutinen

Villivision toimitusjohtaja ja partner Anna Lehtisalo on valittu Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Lehtisalo on toiminut MTL:n hallituksen jäsenenä viimeisen vuoden ajan ja aloittaa puheenjohtajan tehtävässä ensi vuoden alussa. Lehtisalo jatkaa viime kaudet hallitusta ansiokkaasti luotsanneen viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungnerin työtä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye