Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL tyytyväinen työministeriön toimintaan: Perhepäivähoitajien työttömyysturvaan selkeä parannus

Jaa
TIEDOTE 12.12.2014. Kunnallisten omassa kodissa työskentelevien perhepäivähoitajien työttömyysturvaan tulee parannus ensi vuoden alussa. Tilanne, jossa perhepäivähoitajan palkanmaksu keskeytyy kokonaan työnantajan päätösten vuoksi, rinnastetaan lomautukseen, ja hoitaja on oikeutettu työttömyyspäivärahaan.

Tällainen nollapalkkatilanne syntyy, jos kunta ei ole osoittanut hoitajalle lainkaan lapsia varatuille hoitopaikoille tai  hoitopaikkavaraukset on sanottu irti ja takuupalkka-aika on kulunut umpeen. Tähän mennessä on tulkittu, että hoitaja on töissä, vaikka hoidettavia ei olisi. Palkkaa ei silti takuupalkka-ajan jälkeen saa, koska palkka on sidottu varattujen hoitopaikkojen lukumäärään. Hoitajan työsuhde on kuitenkin koko ajan voimassa.

Perhepäivähoitajia edustava ammattiliitto JHL on pitkään ajanut  parannusta tähän syvään epäkohtaan. Liiton toimialajohtaja Päivi Niemi-Laine antaakin tunnustusta työ- ja elinkeinoministeriölle ja työministeri Lauri Ihalaiselle siitä, että korjaus on nyt tehty.
- Tilanne on ollut perhepäivähoitajille epäreilu. He ovat olleet eri asemassa kuin muut , jotka ovat olleet lomautettuna työn puutteen vuoksi.
- Hienoa, että nyt saatiin parannus. Niin sanottu nollapalkkatilanne siirtyy historiaan, jonne se kuuluukin.

Työttömyysturvalainsäädäntö ja ministeriön ohjeet työ- ja elinkeinokeskuksille muuttuvat vuoden 2015 alusta lukien. Nollapalkkatilanteet ruvetaan rinnastamaan lomautukseen. Työ- ja elinkeinokeskukset eivät  enää erikseen arvioi lomautuksen perustetta, vaan hoitaja on yksiselitteisesti oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa nollapalkkatilanteissa.

Sovitellussa päivärahassa vielä korjattavaa

Perhepäivähoitajien työttömyysturvassa on vielä toinen, korjaamista yhä odottava epäkohta. Hoitajan palkka voi muuttua viranomaisen päätöksellä, mikäli hoitopaikkoja irtisanotaan. Palkka voi pudota jopa neljäsosaan eli alle työttömyyspäivärahan, jos lapsia on hoidossa vain yksi. Hoitaja on  kuitenkin edelleen sidottu täyteen työaikaan.

Ongelma tulee siitä, että nykyinen sovitellun päivärahan malli  ottaa huomioon vain työajan alenemisen. Perhepäivähoitaja ei siis täytä sovitellun päivärahan työaikaehtoa ja jää vaille työttömyysturvaa.

JHL esittää ratkaisuksi kehittämäänsä mallia, jossa perhepäivähoitajille hyväksytään omat kriteerit soviteltua päivärahaa varten. Mallissa hoitopaikkojen väheneminen muunnettaisiin vastaamaan aikaa. Silloin myös perhepäivähoitaja saisi soviteltua päivärahaa, jos hänen palkkansa alenee joidenkin hoitopaikkojen irtisanomisen vuoksi.

Soviteltu päiväraha kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön STM:n toimialaan.
- Työ- ja elinkeinoministeriö  on tehnyt oman osansa. Olen toiveikas, että STM tekee nyt omansa, Niemi-Laine sanoo.

JHL esittelee sovitellun päivärahan mallia sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädylle ensi viikolla.

Perhepäivähoitajia on noin 7 000. JHL:n arvion mukaan enintään noin 1 100 hoitajalla lapsivaraukset vähenevät  ajoittain, etenkin kesällä.


Lisätietoja:

JHL:n toimialajohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772

JHL:n sopimustoimitsija Minna Pirttijärvi 040 088 5017

 Ammattiliitto JHL:n 230 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä.  Kunnissa, valtiolla, yrityksissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye