MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liittoMTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Markkinointihenkisin insinööri 2014 -kilpailussa palkittiin kaksi voittajaa

Jaa
Markkinointihenkisin insinööri 2014 -kilpailussa palkittiin kaksi voittajaa: DI Mikko Kuitunen Vincitistä sekä DI Harri Sjöholm Robit Rocktoolsista. Molemmat saavat 10 000 euroa. Kilpailun järjesti Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry ja palkintorahat lahjoittivat Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sekä Teknologiateollisuus ry.

Mikko Kuitunen on näyttänyt, mitä saadaan aikaan ennakkoluulottomalla ajattelulla. Henkilöstötyytyväisyyden asettaminen etusijalle ja 100 %:n asiakastyytyväisyystakuu ovat tuoneet yritykselle uusia asiakkaita sekä osaavaa henkilökuntaa, sanoo tuomariston puheenjohtaja Matti Alahuhta.

Mikko Kuitunen on Vincit Oy:n perustaja ja primus motor. Vincit on kasvanut seitsemässä vuodessa kahdesta perustajasta yli sadan työntekijän yritykseksi. Vincit oli ensimmäinen ohjelmistoalan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen 100 %:n rahat takaisin -tyytyväisyystakuun. Monet kilpailijat ovat kopioineet tätä myöhemmin.

Syksyllä 2014 Vincit lanseerasi "Koodia Suomesta" -kampanjan, eräänlaisen "avainlipun koodille". Kampanjan tunnus on myös kilpailijoiden käytettävissä ja sillä halutaan auttaa tunnistamaan yritykset, joiden tuote- ja palvelukehitys tehdään Suomessa.

Mikko Kuitunen on valmistunut Tampereen Teknillisestä Yliopistosta vuonna 2007.

Harri Sjöholm on kehittänyt yritystään pitkäjänteisesti ja implementoinut asiakaslähtöistä kasvustrategiaa erinomaisin tuloksin. Sjöholm on jäsennellyt markkinoita systemaattisesti ja tehnyt selkeitä valintoja, Matti Alahuhta perustelee.

Harri Sjöholm on sarjayrittäjä, joka on vuonna 1988 perustanut liikkeenjohdon konsultointiin keskittyvän SWOT-Consulting Oy:n ja vuonna 1994 hän perusti Robit Rocktools Oy:n.

Robit Rocktools valmistaa porakruunuja kallion louhintaan sekä putkitusteriä maaporaukseen. Yhtiö on kasvanut voimakkaasti. Sen liikevaihto vuonna 2013 oli noin 34 miljoonaan euroa ja sillä on toimintaa kotimaan lisäksi Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Venäjällä ja USA:ssa. Yhtiön tuotteita viedään yli 100 maahan.

Harri Sjöholm on yrittäjänä kasvuhakuinen. Hän on hankkinut yrityksiinsä kasvua ajatellen monipuolista, ammattimaista johtamisosaamista sekä operatiiviseen johtoon että hallitukseen. Sjöholm on ollut perustamassa yrittäjien yhteistä Kasvuryhmää, jonka tavoitteena on herättää suomalaisten yritysten kasvuhaluja.

Harri Sjöholm on valmistunut Tampereen Teknillisestä Korkeakoulusta vuonna 1979.

Markkinointihenkisin insinööri -kilpailuun 2014 osallistui 36 kilpailijaa, joista 29 oli pienistä ja keskisuurista ja loput suurista yrityksistä. Kandidaateista 25 oli ilmiannettu ja 11 oli ilmoittautunut itse. Kolme ehdokasta oli ilmoitettu kahteen kertaan.

– Kilpailun taso oli hyvä. Ehdokkaissa oli useita menestyneitä yrittäjiä. Heidän tarinansa vahvistivat sen, että Suomessa on erinomaista osaamista. Kasvu, kansainvälistyminen ja menestys ovat vaatineet kaikilta strategista ajattelua, pitkäjänteisyyttä ja markkinointiosaamista, sanoo Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry:n toimitusjohtaja Tarja Virmala.

Matti Alahuhdan lisäksi kilpailun tuomaristossa olivat johtaja Ulla Hiekkanen-Mäkelä Tekesistä, toimitusjohtaja Christoffer Hultin OMD Finlandista, toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuudesta, päätoimittaja Jyrki Alkio Tekniikka&Talous -lehdestä, viestintä- ja markkinointijohtaja Minna Aila Outotecista sekä viestintä- ja markkinointijohtaja Taina Kyllönen SSAB:sta. MTL ry:n toimitusjohtaja Tarja Virmala toimi tuomariston sihteerinä.

Kilpailun kumppaneita ovat Outotec, SSAB, Tekniikka&Talous, Tekes, Tekniikan akateemiset TEK ry ja Teknologiateollisuus ry.

Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL Ry

Lisätietoja:
Tarja Virmala, MTL, toimitusjohtaja 0400 484 693
Mikko Kuitunen, Vincit Oy, toimitusjohtaja, 040 589 8316
Harri Sjöholm, Robit Rocktools Ltd Oy, hallituksen puheenjohtaja, 0400 622 092

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

info(a)mtl.fihttp://www.mtl.fi
MTL on markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijayritysten etujärjestö. MTL kokoaa yhteen yritykset, jotka parantavat markkinointiviestinnällä asiakkaidensa kilpailukykyä, luovat kasvua ja tekevät liiketoiminnalla tulosta. MTL:ään kuuluvien toimistojen yhteenlaskettu myyntikate on noin puolet Suomen markkinointiviestinnän koko myyntikatteesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Kurion Zero Exclusionista vuoden viestintätyö ja Kuriosta vuoden viestintätoimisto29.10.2020 22:29:33 EET | Tiedote

Kurion Mantsiselle ja Nesteelle toteuttama Zero Exclusion valittiin Vuoden viestintätyöksi Finnish Comms Awards 2020 -kilpailussa. Vuoden viestintätoimistona palkittiin sosiaalisen median toimisto Kurio, Vuoden ajatusjohtajana Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sekä parhaana pitchaajana Vilja Vehkaoja ja Vuoden viestintäkonsulttina Susanna Isohanni Viestintätoimisto Drumista.

VILLIVISION ANNA LEHTISALO MTL:N HALLITUKSEN JOHTOON28.11.2019 15:00:00 EET | Uutinen

Villivision toimitusjohtaja ja partner Anna Lehtisalo on valittu Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Lehtisalo on toiminut MTL:n hallituksen jäsenenä viimeisen vuoden ajan ja aloittaa puheenjohtajan tehtävässä ensi vuoden alussa. Lehtisalo jatkaa viime kaudet hallitusta ansiokkaasti luotsanneen viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungnerin työtä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye