
Kutsu medialle: Caravan Show 2013 näyttää suunnan alkavalle automatkailukaudelle
Edustettuina on liki 30 erilaista matkailuauto- ja vaunumerkkiä, yhteensä noin 150 matkailuautoa ja -vaunua.
SF-Caravan ry:n kanssa yhteistyössä järjestettävässä tapahtumassa puhutaan tänä vuonna mm. turvalaitteiden käytöstä, ajokorttidirektiivistä sekä lisääntyvästä ulkomaanmatkailusta matkailuajoneuvoilla.
Matkailukohdeteemoina messuilla ovat mm. Unkari ja Puola. Tällä kertaa esille nostetaan ajankohtainen ja karavaanareiden piirissä runsaasti keskustelua herättänyt aihe: julkisuuskuva.
Mittarin osoittaessa Turussakin pakkaslukemia, SF-Caravan Turku ry valmistautuu Suomen oloissa ainutlaatuiseen talvileiriytymiseen messualueella. Leiriytyviä treffiläisiä on odotettavissa satoja eri puolilta Suomea.
Tiedotustilaisuus medialle järjestetään päivää ennen messujen alkua, rakennusaikana, torstaina 10.1. kello 11 – n. 12.15. Kokoustila 1-2:ssa tarjotaan lounas ja kuullaan lyhyet ajankohtaiskatsaukset seuraavista teemoista:
Puheenvuorot:
Caravan Show 2013 – Mitä messuhalleissa on esillä?
projektipäällikkö Päivi Järvelä, Turun Messu- ja Kongressikeskus
Onko karavaanarien julkisuuskuvassa kohentamista?
Ajatuksia vaihtavat puheenjohtaja Juha Hämäläinen, SF-Caravan ry sekä kauppiasnäkökulmasta myyntijohtaja Heikki Parkkinen.
Karavaanarit treffaavat toisensa kesäisin meiningein – keskellä talvea!
Turussa valmistaudutaan satojen vaunu- ja autokuntien tuloon alueelle viikonlopun viettoon. Karavaanarit tulevat ”yökylään” messukeskuksen paikoitusalueelle.
Ensi kesänä Turussa järjestetään myös suuri tapahtuma nimeltään NCT 2013 – Pohjoismaiset Karavaanipäivät 2013.
puheenjohtaja Pentti Groth, SF-Caravan Turku ry
Automatkailualan näkymät ja tulevaisuus kauppiasnäkökulmasta.
Matkamökit tekevät tuloaan!
puheenjohtaja Esa Lehto, Matkailuajoneuvotuojat ry
Kumipyörillä uuteen kulttuuriin.
Puola on automatkailijoiden hittikohde, jonne ensi vuonna suunnataan joukoittain mm. FICC-rallyyn.
Puolan kulttuuri ja maan mainiot ihmiset tekivät vaikutuksen hämeenlinnalaisiin Nina Nyyssöseen ja Arto Kirsiin, jotka lähtivät ensimmäisen kerran Puolaan vuonna 2002.
Tervetuloa!
Ystävällisesti
Turun Messu- ja Kongressikeskus
Taina Pärkö-Luotonen,
viestintäpäällikkö, puh. (040) 505 6424, taina.parko-luotonen@turunmessukeskus.fi
Lisätietoa messuista ja sisällöstä:
Turun Messu- ja Kongressikeskus, (02) 337 111
messujen projektipäällikkö Päivi Järvelä, puh. 040 742 7920, paivi.jarvela@turunmessukeskus.fi
SF-Caravan ry, toiminnanjohtaja Timo Piilonen, puh. (03) 615 3121, 050 592 6561, timo.piilonen@karavaanarit.fi
Caravan-treffit, SF-Caravan Turku ry:n puheenjohtaja Pentti Groth, puh. 0400 824 471
Lisätiedot netistä messuista & näytteilleasettajista:
http://turunmessukeskus.fi/messut-ja-tapahtumat/caravan-show-camping/etusivu
Facebook: facebook.com/CaravanShowCamping
Messut avoinna: perjantaina ja lauantaina kello 10-18 ja sunnuntaina kello 10-17
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Messukentänkatu 9-13
20210 Turku
Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi
Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Uusi hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo alkaa lauantaina – luvassa hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja22.10.2024 14:08:18 EEST | Tiedote
Alueen suurin hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo kerää saman katon alle upean kattauksen hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja. Turun Messukeskuksessa 26.-27.10.2024 järjestettävillä Hyvä Olo Expo -messuilla on tarjolla tärkeää tietoa ja inspiraatiota hyvinvoinnista, hemmottelua ja shoppailua, hauskoja ja mielenkiintoisia kokeilutunteja ja työpajoja, muotinäytöksen pukuloistoa sekä Miss Turku -kilpailun finaali.
Kävijämäärä kasvoi Turun Kirjamessuilla – kirjallisuus kiinnostaa7.10.2024 11:22:06 EEST | Tiedote
Eilen päättyneet Turun Kirjamessut ja samaan aikaan järjestetyt Turun Ruoka- ja Viinimessut kasvattivat kävijämääräänsä edellisvuosista. Kolmipäiväiset messut houkuttelivat yleisöä monipuolisella ohjelmallaan, kirjatarjonnallaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan. Turun Kirjamessut on tärkeä kirjasyksyn avaustapahtuma, joka kerää alan ihmiset, kirjailijat ja kirjojen ystävät yhteen. Messut järjestettiin Turun Messukeskuksessa 4.–6.10.2024.
Turun Kirjamessut starttaavat perjantaina – mukana kirjavuoden 2024 puhutuimmat tekijät ja teokset1.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kirjallisuuden ja kulttuurin ystävät kokoontuvat Turun Messukeskukseen 4.–6.10.2024 Suomen vanhimmille kirjamessuille. Viikonlopun aikana messukävijät pääsevät tekemään kirjaostoksia, tapaamaan ajankohtaisia kirjailijoita sekä kuulemaan kantaaottavia keskusteluja. Messuilla voi myös osallistua erilaisiin työpajoihin ja peleihin, lukuretriittiin tai vaikka cosplay-asukisaan. Kirjamessujen teemana on tänä vuonna Pelin henki.
Korjaus tiedotteeseen: Matti ja Teppo eivät esiinny Turun Kirjamessuilla4.9.2024 18:53:24 EEST | Tiedote
Messuilla esiintyy ainoastaan Matista ja Teposta kirjan kirjoittanut Veepee Lehto.
Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu – luvassa kulttuuriränttiä, lukukokemusten jakoa ja paikallisia toimijoita4.9.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Ajankohtaiset kirjailijat ja terävimmät yhteiskunnalliset keskustelijat tapaavat Turun Kirjamessuilla 4.–6.10.2024. Ohjelmaa järjestetään kuudella eri lavalla sekä lasten alueella. Messuilla on myös hiljaisempi tila, jossa pääsee osallistumaan esimerkiksi lukuretriittiin, runovastaanottoon ja ääneen lukemisen piiriin.