M-Files

M-Files palkkasi 71 uutta työtekijää vuonna 2014

13.1.2015 08:00:56 EET | M-Files | Tiedote

Jaa
Ohjelmistoyhtiö M-Files Oy on jatkanut vuoden 2014 aikana voimakasta kasvuaan: M-Filesin henkilöstömäärä on kasvanut 71 uudella työntekijällä eli 40 prosentilla. Henkilöstömäärän kasvun taustalla on rohkeus hakea kasvua, tiedonhallintaratkaisujen suuri kysyntä sekä asiakaskunnan laajentuminen ympäri maailmaa.

Suomalainen tiedonhallinnan ohjelmistoja tarjoava M-Files Oy on kasvanut tasaisesti viime vuosien ajan. Kasvun takana on tiedonhallintaratkaisujen maailmanlaajuinen kysyntä sekä kansainvälistymistavoitteet, joiden pohjalta aloitettiin mittava rekrytointiohjelma jo vuonna 2012. Vuoden 2014 aikana M-Files on palkannut 71 uutta työntekijää, joista yli puolet on palkattu Tampereen toimipisteeseen. M-Files on rekrytoinut asiantuntijoita konsultointiin, tuotekehitykseen, myyntiin ja markkinointiin.

M-Filesin muut toimipisteet sijaitsevat Espoossa, USA:ssa, Briteissä ja Ruotsissa. Tällä hetkellä M-Filesilla on 255 työntekijää. Jälleenmyyjiä M-Filesilla on yli 370 lähes sadassa maassa. M-Files valittiin tammikuussa 2014 vuoden työnantajaksi.

"Liiketoimintamme keskiössä ovat ihmiset, joten parhaiden työntekijöiden rekrytoiminen ja pitäminen on meille ensisijaisen tärkeää", toteaa M-Files Oy:n henkilöstöjohtaja Johanna Salmi.

"Haluamme muuttaa sen, miten maailma näkee tiedonhallinnan. Tämän saavuttaminen edellyttää, että tarjoamme asiakkaille tuntuvia hyötyjä ja että meillä on rohkeutta kasvaa. Vision toteutuminen sekä yrityksemme menestys ovat kiinni omasta henkilökunnastamme. Loistavalla porukalla sekä maailmanluokan tuotteella on helppo jatkaa kasvua ja kansainvälistymistä", hehkuttaa M-Files Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

M-Files
M-Files
Peltokatu 34 C
33100 Tampere

(03) 3138 7500https://www.m-files.com/fi
Kovassa kasvussa oleva suomalainen tiedon- ja laadunhallinnan ohjelmistoja tarjoava M-Files Oy on kaksinkertaistanut henkilöstömääränsä viimeisen vuoden aikana. M-Files on sijoitettu maailman tunnetuimpien markkinatutkimuslaitosten, Gartnerin ja Forresterin, tuoreissa raporteissa maailman johtavien tiedonhallinnan toimijoiden joukkoon. Tutkimuslaitokset pitävät M-Filesin metatietoihin perustuvaa teknologiaa suurena vahvuutena ja arvioivat metatietojen hyödyntämisen olevan yksi keskeisimmistä tiedonhallinnan tulevaisuuden trendeistä. M-Files-tiedonhallintaohjelmisto edustaa uutta lähestymistapaa tiedonhallintaan, sillä tiedonhallinta perustuu tiedon sisältöön, ei sen sijaintiin. Tuhannet yritykset yli 100 maassa käyttävät M-Filesia parantaakseen tietotyön laatua ja tuottavuutta sekä täyttääkseen tiedonhallintaan liittyviä standardeja ja vaatimuksia. M-Filesia voi käyttää paikallisena ohjelmistona, pilvi- tai hybridiratkaisuna. Asiakkaitamme ovat muun muassa Flybe Airlines, Gasum, SAS, Kemira, Patria ja Securitas. Yrityksen tytäryhtiö M-Files Inc. sijaitsee USA:ssa. Lisätietoja tuotteesta ja yrityksestä: www.m-files.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta M-Files

M-Filesille tunnustusta Gartnerin vuoden 2024 dokumenttienhallinnan raporteissa26.12.2024 16:00:00 EET | Tiedote

Tietotyön automaation markkinajohtaja M-Files on saanut tunnustusta vuoden 2024 Gartner® Magic Quadrant™ for Document Management -raportissa sekä siihen liittyvässä Gartner® Critical Capabilities -arvioinnissa. Magic Quadrant -raportissa tarkasteltiin valittujen kriteerien kautta yhtiön vision kattavuutta sekä suorituskykyä. Arviointeja tehtiin muun muassa seuraavissa kategorioissa: tuote ja palvelu, asiakaskokemus, markkinoiden tarpeisiin vastaaminen, elinkelpoisuus sekä näyttö aiemmasta menestyksestä. "Olemme erittäin iloisia saamastamme tunnustuksesta, mikä vahvistaa ennestään asemaamme tietotyön automaation markkinajohtajana", M-Filesin toimitusjohtaja Jay Bhatt sanoo. "Sijoituksemme Ability to Execute -kategoriassa on osoitus kyvystämme tarjota huipputason tuote ja käyttäjäkokemus samalla, kun toteutamme vahvaa go-to-market-strategiaa. M-Files oli yksi ensimmäisistä toimijoista, joka toi markkinoille generatiivisen tekoälyn ominaisuudet, mikä on todiste innovatiivisesta visiostamm

M-Filesin toimitusjohtajaksi Jay Bhatt3.12.2024 16:00:00 EET | Tiedote

Tietotyön automaation markkinajohtaja M-Files ilmoitti tänään, että yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty amerikkalainen kokenut yritysjohtaja Jay Bhatt. Bhattilla on pitkä historia operatiivisesta huippuosaamisesta ja vahvat näytöt ohjelmistoyritysten kasvattamisesta kansainvälisillä markkinoilla. Hän on toiminut aiemmin toimitusjohtajana sekä yksityisissä että julkisesti noteeratuissa ohjelmistoyrityksissä, kuten Alfresco Softwaressa, Blackboardissa ja Progress Softwaressa (NASDAQ: PRGS). Aiemmin Bhatt johti Autodeskin (NASDAQ: ADSK) AEC-divisioonaa, joka oli yhtiön suurin liiketoimintayksikkö. M-Filesin elokuussa julkistama enemmistösijoitus saatettiin päätökseen perjantaina 29.11.2024. Yhtiön uusista pääsijoittajista Haveli Investments on Teksasin Austinissa toimiva yhdysvaltalainen teknologiaan keskittyvä pääomasijoitusyhtiö ja Bregal Milestone eurooppalainen pääomasijoitusyhtiö. Jay Bhattin johtama sitoutumaton sijoitusyhtiö CrossParadigm Capital osallistui myös merkittä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye