
Mediareena: Yhdeksän aivoverenkiertohäiriötä kymmenestä voidaa estää. Miten?
21.1.2015 10:14:34 EET | Aivoliitto ry | Tiedote
Suomalainen aivoverenkiertohäiriöiden (AVH) akuuttihoito on maailman huippua sekä laadultaan että kattavuudeltaan. Lisäksi se on todettu kustannusvaikuttavaksi. Akuuttihoidolla saavutetuista hyödyistä osa kuitenkin hukataan kuntoutuksen puutteiden vuoksi.
”Noin 10 prosenttia sairastaneista saa moniammatillista kuntoutusta. Kaikista sairastaneista kuntoutusta tarvitsi ja siitä hyötyisi 40-50 prosenttia”, kertoo neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen. Koskinen on selvittänyt Aivoliiton Yksi elämä -projektissa AVH-kuntoutuksen saatavuutta Suomessa. Tulos on osapuilleen sama kuin vuosina 2006-2009 tehdyssä vastaavassa selvityksessä: AVH:n sairastaneiden moniammatillinen kuntoutus on useimmissa sairaanhoitopiireissä vähäistä tai olematonta.
AVH:n sairastanut on oikeutettu tarpeidensa mukaiseen moniammatilliseen kuntoutukseen. Sen pitäisi alkaa jo sairaalassa ja jatkua tiiviinä useita kuukausia. Kuntoutuksen tehosta on kiistatonta näyttöä.
AVH:n ennaltaehkäisyssä paljon kohennettavaa
Tehokkain tapa hoitaa aivoverenkiertohäiriöitä on ehkäistä ne ennalta. Turun yliopiston neurologian professorin ja Aivoliiton ylilääkärin Risto O. Roineen mukaan ennaltaehkäisy ontuu: väestön verenpaineita ja veren poikkeavia rasva-arvoja ei ole saatu kuriin. Eteisvärinäpotilaiden verenohennushoidossa turvallisimpia ja tehokkaimpia lääkkeitä ei ole saatu käyttöön samalla tavalla kuin muissa Pohjoismaissa. Käyttöönoton esteenä ovat lääkekorvausrajoitukset.
”Korkeimman riskin potilailla saadaan paras panos-tuottosuhde ja jopa yhdeksän kymmenestä AVH:sta voidaan estää. Tässä potilasryhmässä myös kalliit estohoitomuodot ovat kannattavia”, Roine toteaa.
Roine kiirehtisi ympärivuorokautisten telestroke-palvelujen ulottamista kaikkiin keskussairaaloihin. Niistä pitäisi myös löytyä riittävästi varustellut AVH-yksiköt. Hän katsoo, ettei hyvää AVH-hoitoa voi olla ilman kuntoutusta, jota AVH:n sairastanut saisi paitsi heti sairauskohtauksen jälkeen myös myöhemmin pitämään yllä hänen toimintakykyään.
Tutkittu hoito tuottaa paremmin kuin pörssisijoitus
Kuntoutuksesta Roineen kanssa samaan johtopäätökseen tuli professori Perttu Lindsberg HUS:n neurologian klinikalta. Hän totesi, että AVH:n hoitoketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, siksi moniammatillinen AVH-kuntoutus on turvattava potilaille.
Lindsberg tähdensi kliinisen tutkimuksen merkitystä, kun uusien hoitojen kannattavuutta arvioidaan. Vain tutkimalla saadaan selville kustannussäästöt ja esimerkiksi sairastuneille koituva terveyshyöty. Viiveettä käyttöön otetuista uusista hoitokeinoista hyötyvät kaikki.
”Kun tutkitaan yhteiskunnan sijoittamia panostuksia uusiin lääketieteellisiin hoitoihin neurologiassa, voidaan todeta, että onnistuneiden hoitojen on voitu todeta tuottaneen jopa nelinkertaisen hyödyn verrattuna siihen, että sama sijoitus olisi samaan aikaan tehty pörssiosakkeisiin”, Lindsberg kertoi.
Lisätiedot:
Neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen, p. 040 7321 900, mika.koskinen@aivoliitto.fi
Neurologian professori Risto O. Roine, p. 040 7024 693, risto.roine@tyks.fi
Neurologian professori Perttu Lindsberg, p. 050 4286 384, perttu.lindsberg@hus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aivoliiton pidemmän aikavälin tavoite on, että kaikki Suomessa asuvat voivat elää mielekästä ja merkityksellistä elämää – mahdollisesta diagnoosista, vammasta tai sairaudesta huolimatta. Aivoliitto tarjoaa apua, tukea ja mahdollisuuden toimia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisten aivoterveydestä ja hyvinvoinnista ja erityisesti henkilöille, joilla on kehityksellinen kielihäiriö tai jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH) sekä heidän läheisilleen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aivoliitto ry
Kutsu medialle: keskustelutilaisuudessa 23.5. kansallisen aivoterveysohjelman vieraana globaalisti tunnettu aivoterveyden tutkija ja edistäjä, lääketieteen tohtori Harris A. Eyre20.5.2024 10:14:03 EEST | Kutsu
Miksi aivoterveyden edistäminen on yhteiskunnallisesti tärkeää? Mitä tarkoitetaan käsitteellä Brain Capital? Tervetuloa osallistumaan kansallisen aivoterveysohjelman brunssitilaisuuteen torstaina 23.5. klo 10.30−12.00 Sokos Hotel Vaakunan 10. kerroksen kokoustilaan, Asema-aukio 2, Helsinki. Tilaisuuden alussa lääketieteen tohtori Harris A. Eyre alustaa Brain Capital -käsitteestä ja -ajattelusta, minkä jälkeen vapaata keskustelua ja kysymyksiä aiheesta.
Kutsu: Uniteemavuoden starttitilaisuus 15.3. klo 13–1513.3.2024 09:08:44 EET | Kutsu
Tervetuloa kansallisen aivoterveysohjelman uniteemavuoden starttitilaisuuteen perjantaina 15.3. klo 13–15. Tilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa, ja sitä voi seurata myös etänä.
Aivoliitolle uusi strategia: Yhteiskunnassa huomioitava aivoterveys16.2.2024 10:44:33 EET | Tiedote
Aivoliiton strategian uutena näkökulmana on liiton rooli kaikkien Suomessa asuvien aivojen hyvinvoinnin edistäjänä. Myös vaikuttavuusperusteinen toimintatapa raamittaa Aivoliiton toimintaa lähivuosien aikana.
Digilaitteet osana koulupäivää -suositus helpottaa perusopetuksen arkea ─ pyöreän pöydän keskustelu 22.4.9.2.2024 10:30:27 EET | Tiedote
Osana kansallisen aivoterveysohjelman toimeenpanoa Aivoliitto yhteistyökumppaneineen valmistelee Digilaitteet osana koulupäivää -suositusta perusopetukseen. Tavoitteena on saada valtakunnallinen suositus perusopetuksen käyttöön hyvissä ajoin ennen lukuvuoden 2024−2025 alkua.
Kännykän käytön vähentämisellä tähdätään parempaan aivoterveyteen Arabian peruskoulussa25.8.2023 08:48:25 EEST | Tiedote
Arabian peruskoulu Helsingissä on aloittanut pilottiyhteistyön Aivoliiton koordinoiman kansallisen aivoterveysohjelman, Lastensuojelun Keskusliiton sekä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Yhteistyön tavoitteena on oppilaiden hyvinvoinnin ja aivoterveyden tukeminen muun muassa kännykän käytön vähentämisen kautta. — Koulussa oppitunneilla rajoitetaan puhelimen käyttöä ja välitunneilla tarjotaan vaihtoehtoista, ilman puhelinta toteutettavaa tekemistä, toteaa Arabian peruskoulun rehtori Mari Suokas-Laaksonen. Yhteistyö alkoi elokuun 2023 lopussa koko koulun vanhempainillalla, jossa tarjottiin tietoa lasten ja nuorten aivojen kehittymisestä ja aivojen suojelun merkityksestä. Älypuhelinten lisääntynyt käyttö sekä jo esillä olo häiritsee tutkitusti lasten ja nuorten keskittymistä ja vaikeuttaa oppimista sekä kuormittaa aivoja. — Tunnesäätely ja pitkäjänteisyyden vahvistuminen ovat lapsilla ja nuorilla vasta kehittymässä. Aivot eivät pysty käsittelemään sitä määrää informaatiota ja välitöntä palkit
Aivoliitto ry