
BLOCKFESTIN TAUSTAKAKSIKKO PALAA RESTAMAXIN PALVELUKSEEN
2.2.2015 11:00:06 EET | Restamax Oyj | Tiedote

- Taustalla on sen verran kiinnostava tarjous, että emme voineet kieltäytyä. Tuttu talo ja uudet mielenkiintoiset haasteet edessä, kertoo Kallonen.
Eurooppalaishenkisen, jo 18 vuotta menestystarinaansa jatkaneen seurusteluravintola Café Europan taustalle on perustettu yhteisyritys, jonka osakkaiksi kaksikko ryhtyy. Samalla he ottavat haltuunsa Hämeenkadulla sijaitsevan yökerho Fat Ladyn tapahtumatuotannon ja markkinoinnin.
- Näen yhteenliittymässä monia toisiaan tukevia mahdollisuuksia. Seurusteluravintola Café Europasta on luontevaa siirtyä jatkamaan iltaa aktiivisen juhlijan yökerhoon, jossa ääni- ja valotekniikka on viimeisteltyä ja mahdollisuudet lähes rajattomat, toteaa Carlos Marquez, joka on aikaisemmin työskennellyt niin Restamaxin kuin Fat Ladynkin markkinointipäällikkönä.
Yhteisyrityksen myötä tapahtumatuotantoa tullaan laajentamaan myös Tampereen ulkopuolelle Restamaxin muihin ravintoloihin. Tähän keskittyy kolmas Blockfest-taustainen tekijä Joni Siintovaara. Hän tuo mukanaan taloon mm. kahdeksan vuoden ikään ehtineen ja suursuosion saavuttaneen klubikonseptin, Club Deluxen.
- Club Deluxe -klubi on kiertänyt ympäri Suomea menestyksekkäästi jo vuodesta 2006 alkaen. Klubia tullaan näkemään jatkossa entistäkin enemmän eri puolilla maata, Siintovaara lupaa.
Restamaxilla odotukset uudelta yhteistyöltä ovat korkealla.
- Olen vilpittömän iloinen siitä, että saamme joukkoomme lisää nuorekasta näkemystä ja vahvaa osaamista. Uskon, että kyseisellä tiimillä on paljon annettavaa niin markkinointiin, tapahtumatuotantoon kuin vahvojen, tunnettujen konseptien edelleen kehittämiseen, sanoo Restamaxin myynti- ja markkinointijohtaja Perttu Pesonen.
Lisätiedot:
Kalle Kallonen, tapahtumavastaava, puh. +358 400 417 168, kalle@syvallapelissa.com
Perttu Pesonen, myynti- ja markkinointijohtaja, Restamax Oyj, p. +358 400 170 308, perttu.pesonen@ravintola.fi
Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi
Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni, joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 80 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Gringos Locos, Bodega Salud, Viihdemaailma Ilona, American Diner, Daddy's Diner, Stefan's Steakhouse ja Wayne's Coffee Suomi. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee noin 900 henkilöä, vuoden 2013 pro forma -liikevaihto oli 87,0 miljoonaa euroa ja käyttökate 13,3 miljoonaa euroa.
Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Postiosoite: Hatanpään valtatie 1 B (Käyntiosoite: Verkatehtaankatu 2)
33100 TAMPERE
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Restamax Oyj
Restamaxista NoHo Partners – Uusia avauksia Pohjois-Eurooppaan ja tavoitteena yli 600 miljoonan euron liikevaihto27.11.2018 08:00:00 EET | Tiedote
Restamax Oyj muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi. NoHo Partners syntyy sanoista Nordic Hospitality Partners, jotka viestivät yhtiön vahvuuksista ja identiteetistä entistä paremmin. Yhtiö on samalla päivittänyt strategiansa ja keskipitkän aikavälin tavoitteensa ja tavoittelee yli 600 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2021 loppuun mennessä.
Restamaxin uuden nimen ja strategian lanseeraustilaisuus tiistaina 27.11. klo 9 Ravintola Savoyssa12.11.2018 15:15:00 EET | Kutsu
Restamax Oyj julkistaa uuden nimensä, strategiansa, tulevat kasvusuunnitelmansa sekä pitkän aikavälin tavoitteensa. Median edustajat, analyytikot ja sijoittajat ovat tervetulleita lanseeraustilaisuuteen, joka järjestetään tiistaina 27.11.2018 klo 9 alkaen Ravintola Savoyssa, osoitteessa Eteläesplanadi 14, 00130 Helsinki.
Raumalla ravintola Sinisoihtu lopettaa toimintansa osana Restamaxin kannattavuusohjelmaa9.11.2018 14:00:00 EET | Tiedote
Restamax Oyj:llä on parhaillaan käynnissä lyhyen aikavälin kannattavuusohjelma, joka keskittyy yhtiön yksikköportfolion saneeraukseen. Ravintolat, joiden kannattavuus ei täytä yhtiön tavoitetasoa ja joilla ei nähdä riittävän hyviä olosuhteita vuokrasopimuksen ja konseptin näkökulmasta, on myyty tai lopetettu. Yksi saneeratuista ravintoloista on raumalainen Sinisoihtu, jonka liiketoiminnan Restamaxin tytäryhtiö Bistromax Oy osti keväällä 2017. Sinisoihtu lopettaa toimintansa 22.12.2018. Vuokranantajan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Sinisoihdun liiketilat poistetaan kokonaan ravintolakäytöstä ja tilalle etsitään muuta liiketoimintaa. Restamax aloitti ravintolaportfolion saneerauksen vuoden kolmannella kvartaalilla ja se saatetaan loppuun vuoden 2018 loppuun mennessä. Jakelu: STT Info Keskeiset tiedotusvälineet www.restamax.fi
Mediakutsu, muistutus: Restamaxin tulosinfo tiistaina 6.11. klo 10 Ravintola Palacessa26.10.2018 09:00:00 EEST | Kutsu
Restamax Oyj julkistaa osavuosikatsauksensa ajalta 1.1.–30.9.2018. Median edustajat ovat tervetulleita tulosinfoon, joka järjestetään tiistaina 6.11.2018 klo 10 Ravintola Palacessa, osoitteessa Eteläranta 10, 00130 Helsinki.
Kesän päättäjäisiä vietetään ensi viikon lauantaina – tänä vuonna Mustalahden Venetsialaisissa ohjelmaa myös lapsille14.8.2018 09:00:00 EEST | Tiedote
Mustalahden kesäohjelma huipentuu tuttuun tapaan tunnelmallisiin Venetsialaisiin lauantaina 25.8. Päivällä perheen pienimpiä viihdyttää mm. Riesa Pelle ja illan hämärtyessä lavan ottavat haltuun Jerkka Virtanen, Alabama House Band sekä Olli Lindholm.