Leppälattari liittyi osaksi kaupunkimetsien monimuotoisuutta
4.2.2015 07:00:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Tiede ei aiemmin leppälattarista (Agathomyia alneti) tiennyt. Lattajalkakärpäset eli lattarit sen sijaan ovat tuttua kosteahkojen metsien porukkaa. Lennossa lattaria ei juuri näe, mutta niiden voi nähdä juoksentelevan pensaiden lehdillä – jos vain osaa kiinnittää huomiota minikokoisiin vipeltäjiin.
Tuorein lattariperheen jäsen löydettiin kaupunkimetsästä Helsingin Haltialasta. Samoja kärpäsiä löydettiin myös läheisestä Tuomarinkylän Lystikukkulan puistometsästä. Poikkeuksellisen arvokkaaksi löydetyn lattarin tekee se, että tämä kärpäsryhmä ei selviä ilman vanhoja lehtimetsiä, jotka ovat myös luonnonsuojelullisesti erittäin arvokkaita.
Lattajalkakärpäset ovat sienten seuralaisia
Lattajalkakärpäset ovat saaneet nimensä erään ryhmään kuuluvan heimon naaraiden kengänpohjallista muistuttavien takanilkkojen mukaan. Muniessaan sieneen naaras saa tukea levittämällä litteät takanilkkansa pillikerroksen sisäseiniin. Litteitä nilkkoja voi myös käyttää kuin lumikenkiä ikään kipittäessään heltta- tai pillikerroksen päällä.
Valtaosa lattareista viihtyy kääpien kavereina. Talousmetsistä lattajalkoja on turha etsiä, sillä niiden kääpäkumppanit vaativat lahoavaa puuaineista. Monimuotoisista kaupunkimetsistä sen sijaan saattaa löytää niin kääpiä kuin kärpäsiä.
Lattajalkakärpästen toukat ovat riippuvaisia isäntäsienistään, sillä useimmille lajeille maistuu vain yksi sienilaji tai muutama lähilaji. Aiemmin toukkien oikean lajin löytäminen oli työlästä ja hidasta. Toukka ja isäntäsieni piti ottaa talteen ja yrittää saada elämään kasvatusolosuhteissa niin kauan, että toukka ehtisi koteloitua ja aikuistua kärpäseksi, joka sittemmin pystyttäisiin määrittämään – useimmiten huonolla tuloksella. Nykyisin apuun on saatu DNA-menetelmät, joiden avulla kärpäslaji voidaan määrittää myös toukasta, koska sama DNA on toukassa ja aikuisessa.
Leppälattari on vain yksi esimerkki kaupunkimetsien arvosta. Kaupunkimetsät ovat monimuotoisia elinympäristöjä, joista löydetään jopa aiemmin tuntemattomia lajeja. Muutamien vuosien aikana on löydetty nyt kuvatun leppälattarin lisäksi muun muassa Mätäjokivarren halavista harvinainen kovakuoriaislaji, jonka tiedetään elävän maailmassa vain Suomen Vantaalla.
Lisätietoa:
Laboratoriopäällikkö Gunilla Ståhls-Mäkelä
Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus
Helsingin yliopisto
050 318 2355
gunilla.stahls @ helsinki.fi
Mätäjokivarren löytö: Halavasepikkä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura HiisivuoriTiedottaja, LUOMUS
Puh:+358 50 576 2960laura.hiisivuori@helsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Mäntypistiäiset paljastavat, miksi yhteistyö on elämän voima11.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Mäntypistiäisten toukat puolustautuvat yhteistuumin saalistajia vastaan pusertamalla suustaan pihkaista nestettä. Yhteistyö on yksi voimakkaimmista elämää muovaavista tekijöistä, ja ymmärrystä sen perusmekanismeista hyödynnetään jo monilla aloilla antibioottiresistenssin ehkäisystä syövän hoitoon.
Metsästys ja silakan koko muokkaavat olennaisesti harmaahylkeen tulevaisuutta Itämerellä10.6.2026 14:23:24 EEST | Tiedote
Itämeren kantokyky kestäisi jopa kaksinkertaisen määrän harmaahylkeitä, mutta metsästyskiintiö ja silakan koko vaikuttavat siihen, mihin suuntaan kanta kehittyy. Tutkimus tarkentaa harmaahylkeen kanta-arviota ja antaa päätöksentekijöille selkeät raamit metsästyskiintiöiden asettamiseen.
Tiedekulma lähtee Poriin – Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoita ja professoreita SuomiAreenaan9.6.2026 14:43:36 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto on hyvin edustettuna 23.–26.6.2026 järjestettävässä SuomiAreenassa. Tiedekulma on ensimmäistä kertaa mukana omalla ohjelmallaan ja yliopisto on järjestäjänä SuomiAreenan Ruokapäivässä. Lisäksi Helsingin yliopiston tutkijat ja professorit tuovat tiedenäkökulmaa useissa paneelikeskusteluissa.
Suomen pesimälinnut vähenevät etelässä ja runsastuvat pohjoisessa9.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa 23 prosenttia.
Kaupunkiympäristö muovaa bakteeristoa, ja sillä voi olla vaikutusta terveyteemme5.6.2026 11:50:13 EEST | Tiedote
Leikkipuistojen keinotekoiset kumimatot, aktiivisesti hoidetut kaupunkien viheralueet ja saasteet muokkaavat bakteeriyhteisöjä. Jo melko pienillä saastepitoisuuksilla voi olla vaikutuksia lasten bakteeristoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
