ONE WAY Sport OYONE WAY Sport OY

Suomalainen One Way Lahden MM-hiihtojen pääyhteistyökumppaniksi

28.2.2015 10:00:00 EET | ONE WAY Sport OY | Tiedote

Jaa
One Way Sport Oy on Lahdessa järjestettävien, hiihdon seuraavien maailmanmestaruuskilpailujen yksi pääyhteistyökumppani ja virallinen varustetoimittaja. Lahti2017 -MM-kisat ovat kotimaisen, erityisesti talviurheiluvaatteisiin ja -välineisiin erikoistuneen One Wayn historian suurin ja näkyvin panostus. OW-varusteita käyttävien huippu-urheilijoiden lisäksi myös Lahden kisojen yli 2800 hengen kisaorganisaatio tulee pukeutumaan kotimaisen valmistajan vaatteisiin.

Viikonloppuna päättyvät Falunin MM-kisat olivat suomalaisyhtiön tähän mennessä suurin panostus yksittäiseen urheilutapahtumaan ja sillä haettiin talviurheilevan maailman huomiota johtavien talviurheilubrändien joukossa.

”Lahden kisat tulevat järjestelyiltään ja puitteiltaan olemaan MM-tasollakin ainutlaatuiset ja olemme luonnollisesti ylpeitä, että saamme kotimaisena yhtiönä olla mukana kansainvälisen tason kilpailujen paluussa Suomeen. Läsnäolo tärkeimmissä talviurheilutapahtumissa kuuluu strategiaamme, emmekä voisi kuvitella parempaa paikkaa, kuin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna järjestettävät Lahden MM-kisat”, iloitsee One Way Sport Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Andreas Bennert, ja jatkaa: ”Falunin lisäksi tulemme tänä keväänä olemaan vahvasti esillä myös Salpausselän maailmancupin osakilpailussa ja Kontiolahdella ampumahiihdon MM-kisoissa sekä talvilajien ohella myöhemmin myös polkupyöräilyssä. Tähtäimemme on aina suurimmissa ja mielenkiintoisimmissa tapahtumissa.”

Lahti2017-kisojen virallisena varustetoimittajan One Way tulee tuottamaan myös kaikki viralliset fanituotteet, jotka tulevat myyntiin jo kuluvan vuoden syksyllä.

”Arvostamme suuresti, että saimme kumppaniksemme ketterän ja innovatiivisen suomalaisen varustetoimittajan, joka pystyy paitsi täyttämään huippu-urheilijoiden ja kisaorganisaation tarpeet, myös palvelemaan koko hiihtokansaa. OneWay:n värikäs ilme tuli Falunissa ja kotikatsomoissa varmasti tutuksi, joten siitä on hyvä jatkaa Lahden ilmeen kehittämistä”, kommentoi hiihdon maailmanmestaruuskisojen pääsihteeri Janne Leskinen.

Lahti2017-kisojen ohella One Way on myös kisoja isännöivän Lahden hiihtoseuran pääyhteistyökumppani vuoteen 2018 asti. Sen myötä OW tulee olemaan kaikkien Lahden Salpausselällä järjestettävien maailmancup- ja muiden hiihtokilpailuiden virallinen varustetoimittaja. Myös kaikki Lahden hiihtoseuran edustushiihtäjät junioreista aikuisiin tulevat harjoittelemaan ja kilpailemaan OW-asuissa kaikissa maajoukkueen ulkopuolisissa kilpailuissa.

Lisätiedot:
Ulla Bennert, Event manager, One Way Sport Oy
ulla.bennert@onewaysport.com ja +358 (0)500 927 164

Andreas Bennert, CEO, One Way Sport Oy
andreas.bennert@onewaysport.com ja +358 (0)50 404 7765
www.onewaysport.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ONE WAY Sport OY
ONE WAY Sport OY
Sähkötie 8
01510 VANTAA

010 834 5400, info@onewaysport.comhttp://www.onewaysport.com
ONE WAY Sport Oy on suomalainen, vuonna 2004 perustettu urheiluväline- ja urheiluvaatevalmistaja. Sen erikoisosaamisalaa ovat tekniset vaatteet kestävyyttä vaativiin pohjoismaisiin talvi- ja kesäurheilulajeihin, kuten hiihtoon, juoksuun ja pyöräilyyn. Hiilikuitusauvoissa OW on maailman markkinajohtaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2014 oli 12.1MEUR ja se työllistää lähes 30 henkeä. ONE WAY Sportin markkina-alueisiin kuulu Suomen lisäksi 23 vientimaata.
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye