25. lukiolaisten Talousguru on Juho Parkkulainen Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulusta
1.3.2023 16:08:32 EET | Finanssiala ry | Tiedote

Kautta aikojen 25. Talousguruksi hatutettiin aidolla tohtorinhatulla Juho Parkkulainen. Tohtorinhattu on ollut kilpailun ikoninen kouluissa kiertävä kiertopalkinto vuodesta 1997, jolloin kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran.
Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto ja Suomen Pankkiyhdistys perustivat kilpailun, kun nuoria haluttiin 90-luvun laman jälkimainingeissa innostaa talousasioiden pariin. Kilpailu on jäänyt kaksi kertaa järjestämättä: ensimmäisen kerran kilpailujärjestäjä Suomen Pankkiyhdistyksen fuusioituessa Finanssiala ry:n edeltäjäksi Finanssialan Keskusliitoksi ja toisen kerran keväällä 2021 koronapandemian vuoksi.
Kilpailu mittaa paitsi taloustaitoja, myös argumentaatiotaitoa
Voittaja valikoitui 14 eri puolilta Suomea tulevan finalistin joukosta kirjallisen ja suullisen kokeen yhteistuloksella. Kirjallinen koe käytiin keskiviikkoaamuna 1.3.
”Erinomaisten kilpailijoiden laittaminen paremmuusjärjestykseen on aina hankalaa", kuvailee tuomariston puheenjohtaja Eero Kitunen Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitosta HYOLista. Kilpailun tuomaristo koostui finanssialan asiantuntijoista sekä taloustoimittajien ja opettajien edustajista. He myös laativat tehtävät.
Suullinen osuus koostuu pariväittelyistä, jotka käytiin Kauppalehden suorassa verkkolähetyksessä. Siinä kilpailijoiden piti puolustaa pariväittelyissä toisiaan vastaan arvottuja väitteitä. Saattoi siis olla, ettei kilpailija ollut itse lainkaan samaa mieltä puolustettavaksi arvotun väitteen kanssa.
Voittaja joutui puolustamaan seuraavaa väitettä: Sähköyhtiöille on asetettava ylisuuria voittoja verottava windfall-vero.
Kilpailijoilla oli puoli tuntia aikaa valmistautua puolustamaan omaa väitettään ilman apuvälineitä, kuten esimerkiksi kännykän tai tietokoneen käyttöä. Tiedonhakua ei siis voinut tehdä.
”Olin itse samaa mieltä väittämäni kanssa. Oikeudenmukaisuus on arvona tärkeä”, kommentoi tuore Talousguru.
Kirjallisessa osuudessa taas piti arvioida inflaation kiihtymisen syitä, vaikutuksia ja talouspolitiikan reagointia siihen.
Opiskelupaikkoja 8 yliopistossa
Kaikille Talousguru-finalisteille on tarjolla opiskelupaikkoja ilman pääsykoetta kauppa- ja taloustieteen opintoihin Aalto-yliopistossa, Helsingin yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa, Svenska Handelshögskolanissa, Tampereen yliopistossa, Turun yliopistossa ja Vaasan yliopistossa. Yliopistoissa paikkoja on tarjolla joko kaikille finalisteille, tai sitten osalle finalisteista menestyksen mukaan.
Toisen vuoden lukiolainen Juho Parkkulainen kertoo olevan kiinnostunut erityisesti luonnontieteistä. ”Nähtäväksi jää, mikä minusta lopulta tulee isona.”
Lukiolaisten Talousguru on vuosittain järjestettävä taloustietokilpailu, jossa palkintona on opiskelupaikkoja peräti 8 suomalaisessa yliopistossa. Alkukilpailu pidettiin ylioppilaskirjoitusten tapaan tammikuun alussa kaikkialla Suomessa samaan aikaan. Kilpailuun osallistui 120 lukiota, joissa osanottajia oli noin 600.
Talousguru-kilpailua järjestävät Finanssiala ry, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry sekä FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailua tukevat Kauppalehti, Talous ja nuoret TAT, Taloustoimittajat ry ja Suomen lukiolaisten liitto.
Lukiolaisten Talousguru-kilpailun finalistit 2023
Enna Mikkilä, Seinäjoen lukio
Ilmari Paavalniemi, Kemin lyseon lukio
Ilmari Pietikäinen, Etelä-Tapiolan lukio, Espoo
Inka Hämäläinen, Etu-Töölön lukio, Helsinki
Jaakko Lindholm, Jyväskylän normaalikoulun lukio
Joel Falke, Turun klassillinen lukio
Joona Rantanen, Mäntsälän lukio
Juho Parkkulainen, Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu, Joensuu
Leevi Tarjanne, Otaniemen lukio, Espoo
Markus Räsänen, Arkadian yhteislyseo, Nurmijärvi
Oiva Savo, Helsingin suomalainen yhteiskoulu
Ronja Eklund, Ålands lyceum, Maarianhamina
Roope Riihijärvi, Kulosaaren yhteiskoulun lukio, Helsinki
Veeti Salvisto, Parolan lukio, Hattula
Mistä finalistit väittelivät?
- Taksialan kilpailun vapauttaminen oli onnistunut uudistus / Taksialan kilpailun vapauttaminen ei ollut onnistunut uudistus – Joel Falke, Turun klassillinen lukio vs. Joona Rantanen, Mäntsälän lukio
- Opintolainan hyvitys haja-asutusalueille muuttaville valmistuneille on kannatettavaa / Opintolainan hyvitys haja-asutusalueille muuttaville valmistuneille ei ole kannatettavaa – Jaakko Lindholm, Jyväskylän normaalikoulun lukio vs. Enna Mikkilä, Seinäjoen lukio
- Aseteollisuuteen sijoittaminen on vastuullista sijoittamista / Aseteollisuuteen sijoittaminen ei ole vastuullista sijoittamista – Ilmari Pietikäinen, Etelä-Tapiolan lukio vs. Inka Hämäläinen, Etu-Töölön lukio
- Nuoren kannattaa säästää ennemmin asuntoon kuin osakkeisiin / Nuoren kannattaa säästää ennemmin osakkeisiin kuin asuntoon – Antti Laitila (ruotsinkielinen harjoitusvastustaja FA:sta) vs. Ronja Eklund, Ålands Lyceum
- Sähköyhtiöille on asetettava ylisuuria voittoja verottava windfall-vero / Sähköyhtiöille ei pidä asettaa ylisuuria voittoja verottavaa windfall-veroa – Juho Parkkulainen, Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu vs. Leevi Tarjanne, Otaniemen lukio
- Sähkön hinnan nousua on kompensoitava kuluttajille / Sähkön hinnan nousua ei pidä kompensoida kuluttajille – Ilmari Paavalniemi, Kemin lyseon lukio vs. Markus Räsänen, Arkadian yhteislyseo
- Bruttokansantuotteen kasvu on hyvä tavoite talouspolitiikalle / Bruttokansantuotteen kasvu ei ole hyvä tavoite talouspolitiikalle – Oiva Savo, Helsingin suomalainen yhteiskoulu vs. Veeti Salvisto, Parolan lukio
- Perintöverotuksesta on luovuttava / Perintöverotuksesta ei pidä luopua – Roope Riihijärvi, Kulosaaren yhteiskoulu vs. Antti Laitila (harjoitusvastustaja FA:sta)
Finaalin kirjallinen kysymys
Inflaatio on kiihtynyt Suomessa ja monissa muissa maissa viime aikoina. Mitä tekijöitä kiihtymisen taustalla on? Miten nopea inflaatio vaikuttaa taloudessa? Millä tavalla talouspolitiikan (eli finanssi- ja rahapolitiikan) tulisi reagoida kiihtymiseen?
Palaa Talousguru-finaalin tunnelmiin
Lisätiedot:
Elina Antila, viestintäpäällikkö, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta,
puh. 040 548 3838
Kirsi Ruhanen, toiminnanjohtaja, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry,
puh. 044 303 1789
Juho Parkkulainen, vuoden 2023 Talousguru, puh. 040 418 3515
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Talouden pyöreä pöytä: Hypeä vai hyötyjä? Tekoälyn todellinen rooli finanssialalla 12.5. klo 14.00–15.00 - täydennetty ilmoittautumislinkillä30.4.2026 13:30:36 EEST | Tiedote
Tekoälyn vaikutuksista käydään vilkasta keskustelua, mutta miltä tilanne näyttää finanssialalla juuri nyt?
Talouden pyöreä pöytä: Hypeä vai hyötyjä? Tekoälyn todellinen rooli finanssialalla 12.5. klo 14.00–15.0030.4.2026 13:01:09 EEST | Tiedote
Tekoälyn vaikutuksista käydään vilkasta keskustelua, mutta miltä tilanne näyttää finanssialalla juuri nyt?
Laura Welling johtajaksi Finanssiala ry:hyn – uudella johtajalla vahva finanssialan tausta30.4.2026 09:00:49 EEST | Tiedote
Laura Welling on nimitetty johtajaksi Finanssiala ry:hyn (FA). Welling aloittaa tehtävässään 1.9.2026 ja on osa FA:n johtoryhmää. Hän tulee FA:han eläkkeelle jäävän Taina Ahvenjärven tilalle. Ahvenjärven vetämän ryhmän vastuualueita ovat muun muassa maksamisen, tunnistamisen ja maksujärjestelmien edunvalvonta, petos- ja vahingontorjunta sekä kyberturvallisuus, varautuminen ja rahanpesun torjunta. Ennen FA:ta Welling on työskennellyt muun muassa Deloittella ja Danske Bankissa.
YEL ottaa lyhyitä askelia oikeaan suuntaan – ratkaisussa sosiaaliturva jäi katveeseen23.4.2026 12:26:40 EEST | Tiedote
Toivottavasti YEL-uudistuksella ei romuteta sitä, että YEL on yrittäjien sosiaaliturvan kivijalka, kirjoittaa kolumnissaan Finanssiala ry:n eläkeasioista vastaava johtaja Mikko Kuusela.
Finanssialan Ahosniemi: ASP-muutokset vauhdittavat asuntomarkkinoita, pankkisääntelyn keventämiseen haetaan oikeaa suuntaa22.4.2026 22:07:09 EEST | Tiedote
”En kadehdi hallituksen urakkaa. Kehysriihi käytiin vaikeassa tilanteessa, mutta neuvottelujen tuloksena saatiin joitain rohkeita jamyös kasvua edesauttavia päätöksiä. Tärkeää on, että riihenkin jälkeen jatketaan työtä kasvun käynnistämiseksi koko loppukauden ajan”, Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi totesi heti hallituksen kehysriihen päättymisen jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
