Kalevala Koru Oy

Kalevala Koru ja Nightwish yhteistyöhön

Jaa
Kalevala Koru aloittaa yhteistyön Suomen menestyneimmän yhtyeen Nightwishin kanssa. Yhteistyö käynnistyy maaliskuun lopussa, jolloin Floor Jansen toimii yrityksen kevään korukasvona.

Yhteistyö Kalevala Korun ja Nightwishin kanssa julkistetaan samana päivänä, kun yhtyeen ”Endless Forms Most Beautiful” albumi julkaistaan. Albumi on ensimmäinen, jossa on mukana hollantilaissolisti Floor Jansen.

– Olemme tästä yhteistyöstä todella iloisia. Nightwish kulkee omaa, rohkeaa tietään ja on raivannut lahjakkuudellaan itsensä Suomen Kiteeltä suurille areenoille ympäri maailmaa. He ovat tulkinnoissaan paitsi huikean lahjakkaita, myös intohimoisia ja tinkimättömiä. Yhteistyö on varsin luontevaa, sillä meillä molemmilla on palo luoda uutta ja halu herättää tunteita, toteaa Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen.

Nightwishin Floor Jansen löytää yhtyeestä ja Kalevala Korusta useita yhtäläisyyksiä.

– Molemmilla Nightwishilla ja Kalevala Korulla ovat juuret inspiroivassa ja äärimmäisen kauniissa suomalaisessa maisemassa. Taide herää henkiin niin monessa eri muodossa. On kunnia saada edustaa suomalaisesta kulttuurista ammentavaa korumerkkiä, johon on myös erittäin helppo rakastua, sanoo Jansen.

Kalevala Korun kevään korukasvona toimii yhtyeen laulaja Floor Jansen. Yhteistyö saa jatkoa syksyllä, mutta Huuhtanen ei paljasta vielä tulevia yksityiskohtia.

– Floorin käyttö korukasvonamme aloittaa yhteisen polkumme. Yhteistyö jatkuu syksyllä ja tulemme näkymään Nightwishin maailmankiertueella muodossa, joka varmistuu kesän aikana, kertoo Huuhtanen.

Kalevala Korulla on kokemusta tunnettujen korukasvojen käyttämisestä jo useilta vuosilta. Koruyhteistyötä on tehty Hanna Pakarisen, Michael Monroen ja viimeisimpänä Duudsonien kanssa.

– Nämä yhteistyömuodot ovat olleet antoisia, koska yhteistyö on perustunut aina vahvaan haluun luoda jotain uutta ja hienoa yhdessä. Yhteistyökumppanimme ovat itse olleet vähintään yhtä innoissaan koruyhteistyöstä kuin me, toteaa Riitta Huuhtanen. Myös palaute suurelta yleisöltä on ollut myönteistä.

***

Lisätiedot:

Kalevala Koru Oy/Petra Nikkinen, viestintä ja PR, puh. 040 521 7772, petra.nikkinen@kalevalakoru.fi

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvapyynnöt: Pirjo Helenius, puh. 0207 611 205 tai pirjo.helenius@kalevalakoru.fi.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kalevala Koru Oy
Kalevala Koru Oy
Hankasuontie 11 A
00390 Helsinki

https://www.kalevala.fi
Kalevala Koru Oy on alansa suurimpia yrityksiä Pohjois-Euroopassa ja markkinajohtaja alallaan Suomessa. Yritys suunnittelee, valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia kulta-, hopea- ja pronssikoruja tuotemerkeillä Kalevala Koru ja Lapponia Jewelry. Kaikki korut valmistetaan Suomessa ja niitä myydään valtuutetuissa jälleenmyyjäliikkeissä. Suomen lisäksi päämarkkinoita ovat Skandinavia, Saksa ja Benelux-maat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevala Koru Oy

Kalevala Koru esittäytyy Kööpenhaminan muotiviikoilla yhdessä Rolf Ekrothin kanssa3.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Kalevala Koru on ensimmäisenä suomalaisena korubrändinä mukana Kööpenhaminan muotiviikoilla. Uraauurtavan KALEVALA Pidetty -malliston second hand -korut ovat osa Rolf Ekrothin ja Kalevala Korun yhteismallistoa, joka lanseerataan muotiviikoilla 8. elokuuta. KALEVALA Pidetty -korujen ja Rolf Ekroth -yhteistyön esitteleminen Kööpenhaminan muotiviikoilla tukee Kalevala Korun kansainvälisen kasvun strategiaa tekemällä Suomen tunnetuinta korubrändiä tutuksi myös laajemmalle kansainväliselle yleisölle.

Ruusut puhkeavat pimeässä – Kalevala Koru lanseeraa vaatesuunnittelija Anni Ruuthin suunnitteleman korusarjan19.1.2023 12:00:00 EET | Tiedote

Kalevala Korun kevään uutuuskokonaisuuden avaa tänään julkistettava Kesäyön ruusu. Korusarjan on suunnitellut ylellisistä juhla-asuistaan tunnettu vaatesuunnittelija Anni Ruuth. Vintage pronssi -sävyinen Kesäyön ruusu -korusarja ammentaa suomalaisen kesäyön taiasta, menneiden aikojen lumosta ja kauniiden hetkien viattomuudesta. Se kannustaa haaveilemaan ilosta ja kauneudesta aikana, jona jokainen meistä odottaa muutosta parempaan. Kesäyön ruusu on ensimmäinen Anni Ruuthin suunnittelema korumallisto.

85 vuotta nuori – Kalevala Koru panostaa vastuullisuuteen ja kiertotalouteen, mutta hyvän tekeminen on edelleen kaiken ytimessä8.12.2022 08:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten naisten perustama ja omistama Kalevala Koru on aina ollut enemmän kuin muotoilutalo. Perustamisestaan lähtien yrityksen missiona on ollut naisten ja tyttöjen aseman vahvistaminen. Tänään 85 vuotta täyttävässä Kalevala Korussa hyvän tekemisen perinne elää vahvana edelleen: Tavoitteena on, että yhtiön vuosittaisesta tuloksesta kolmasosa jaetaan työntekijöille ja hyvän tekemiseen. Tänä vuonna yhtiö on ottanut monta merkittävää askelta matkallaan – niin vastuullisuudessa, hyvän tekemisessä kuin kansainvälistymisessäkin.

Kalevala Koru lähtee hakemaan kasvua second handista – “Haluamme osoittaa, että myös korubisnes voi rakentua vahvasti kiertotalouteen”15.11.2022 09:34:51 EET | Tiedote

Kalevala Koru lähtee ensimmäisenä suomalaisena korubrändinä rakentamaan liiketoimintaansa kiertotalouden varaan. Uusi korumallisto Kalevala Pidetty on kiertotalousponnistus, jonka kautta Kalevala myy uudenveroisiksi kunnostettuja korujaan. Tähtäimessä on, että vuoteen 2025 mennessä käytettyjen korujen myynti kattaa yhtiön suorasta kuluttajakaupasta neljänneksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye