Planeetta Internet Oy

Planeetta Internet ostaa Servian kotisivuliiketoiminnan

Jaa
Planeetta Internet Oy on ostanut Servia Finland Oy:n kotisivuliiketoiminnan. Liiketoimintakaupan myötä Servian noin 500 asiakkuutta siirtyvät Planeetta Internetille. Myös Servian asiakaspalveluhenkilöstö siirtyy Planeetta Internetin palvelukseen.

Servia on käyttänyt Planeetta Internetin kapasiteetti-, ylläpito- valvontapalveluita kotisivupalveluidensa tuottamisessa vuodesta 2007. Kaupan myötä Planeetta Internet vastaa palveluiden teknisen ylläpidon lisäksi myös asiakaspalvelusta, teknisestä tuesta ja laskutuksesta.

Kaupalla Planeetta Internet vahvistaa kotisivupalveluiden valikoimaansa.

”Ostettu Servian kotisivuliiketoiminta parantaa mahdollisuuksiamme palvella kattavammin verkkotunnusliiketoiminnan asiakkaitamme. Jo olemassa olevien itsepalveluun perustuvien kotisivupalveluiden lisäksi voimme nyt tarjota räätälöidympiä projekteja.

Toimialallamme tulee jatkossakin tapahtumaan konsolidointia ja Planeetta Internet etsii jatkossakin aktiivisesti uusia ostokohteita. Yrityskaupat ovat hyvä tapa löytää osaavaa henkilökuntaa kasvavaan liiketoimintaamme ja toisaalta parantaa kannattavuutta kasvavien volyymien avulla”, sanoo Planeetta Internet Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kasti.

”Pitkään kestäneen yhteistyön perusteella Planeetta oli luonnollinen jatkaja kotisivuliiketoiminnallemme. Asiakkaamme saavat jatkossakin ensiluokkaista asiakaspalvelua ja sivustot pysyvät luotettavaksi todetussa kotimaisessa palvelinkeskuksessa.

Olen tyytyväinen myös siihen, että kotisivuasiakkaitamme palvellut henkilöstömme pääsee kehittämään taitojaan Planeetan organisaatiossa.”, sanoo Servian hallituksen jäsen Jani Karhunen.

Planeetta Internet Oy:n tarjoamat palvelut jakautuvat verkkotunnus- ja hosting-liiketoimintoihin. Verkkotunnusliiketoiminta tarjoaa helppokäyttöisiä palveluita verkkotunnusten, sähköpostien ja kotisivujen hallintaan. Hosting-liiketoiminta kattaa kotimaisen joustavan palvelinkapasiteetin sekä asiantuntija-, ylläpito- ja tukipalvelut. Planeetta Internet on suomalainen toimivan johdon omistama vuonna 2002 perustettu yritys.

Servia Finland Oy kehittää ja myy internetpohjaisia sähköisen viestinnän ja kaupankäynnin ratkaisuja, joiden avulla pk-yritykset voivat tehostaa liiketoimintaansa. Servian ratkaisujen avulla yritykset voivat myydä ja markkinoida tehokkaammin, karsia kustannuksiaan, tehostaa liiketoimintaansa ja parantaa kannattavuuttaan.

Lisätietoja liiketoimintakaupasta:

Lauri Kasti, Planeetta Internet toimitusjohtaja, puh. +358 10 525 1458, lauri.kasti@planeetta.net

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Planeetta Internet Oy
Planeetta Internet Oy
Mannerheimintie 105
00280 Helsinki

010 5251 440https://www.planeetta.fi

Planeetta Internet Oy on toiminut vuodesta 2002 lähtien ja yksi Suomen suurimmista verkkotunnus- ja hostingpalveluiden tarjoajista. Tällä hetkellä Planeetta Internetillä on yli 15 000 yritysasiakasta, 45 työntekijää ja toimipisteet Helsingissä, Turussa, Rovaniemellä sekä Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Planeetta Internet Oy

Loopia Group kasvattaa markkinaosuuttaan Suomessa ostamalla nopeasti kasvavat Suomen Hostingpalvelu Oy:n ja Domainhotelli Oy:n6.4.2020 08:30:00 EEST | Tiedote

Loopia Group AB on 2.4.2020 allekirjoittanut sopimuksen Suomen Hostingpalvelu Oy:n ja Domainhotelli Oy:n koko osakekannan ostamisesta tytäryrityksensä Planeetta Internet Oy:n nimissä. Yritysosto on Suomessa järjestyksessään toinen, kun Loopia Group hankki Planeetta Internet Oy:n elokuussa 2019. Yritysosto on osa konsernin kasvustrategiaa Pohjoismaissa sekä Itä-Euroopassa.

Loopia acquires Planeetta Internet Oy - one of the leading web hosting providers in Northern Europe30.8.2019 14:59:35 EEST | Press release

Loopia Group AB has today signed an agreement to acquire Planeetta Internet Oy. The business provides sustainable cloud driven webhosting solutions, including e-commerce, to companies of all sizes. For Loopia, this is well aligned with the strategy for growth in the Nordic countries and Central Eastern Europe and another step towards having the scale to provide an even better user experience for our 500 000+ customers.

Suurin kotimainen webhotelli syntyi yhdistymisen tuloksena29.6.2017 07:00:00 EEST | Tiedote

Planeetta Internet Oy ja K & T Neutech Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Neutechin henkilökunta, webhotellitoiminta ja asiakkuudet liittyvät osaksi Planeettaa. Yhdistymisen myötä Planeetta ja Neutech muodostavat suurimman kotimaisessa omistuksessa olevan webhotellipalveluntarjoajan Suomessa. Toimiala on keskittynyt voimakkaasti tänä vuonna ja yritysostojen tekeminen kuuluu Planeetankin kasvustrategiaan.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye