HUS:n hoitojonot lyhentyneet
10.4.2015 13:59:20 EEST | HUS | Tiedote
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ryhtyi viime syksynä tehostetusti purkamaan potilaiden hoitojonoja. Toimenpiteet ovat tehonneet, sillä yli kuusi kuukautta jonottaneiden potilaiden määrä on saatu pudotettua lähelle nollaa. Esimerkiksi 10.3.2015 näitä potilaita oli koko sairaanhoitopiirissä vain 58.
Vielä viime kesänä yli kuusi kuukautta kiireettömään hoitoon pääsyä odottavia oli lähes 600. Pisimmät jonot olivat silmätautien ja fysiatrian erikoisaloilla. HUS:ssa tutkittiin syitä siihen, miksi yksittäiset potilaat joutuivat odottamaan pääsyään hoitoon. Kun syyt saatiin selville, ryhdyttiin korjaaviin toimenpiteisiin.
Terveydenhuoltolaki edellyttää, että potilaan on päästävä hoitoon kuudessa kuukaudessa.
Myös lähetteiden käsittely on nopeutunut. Tammi- ja helmikuun aikana käsiteltiin 53 921 lähetettä, joista 72 prosenttia käsiteltiin kolmessa vuorokaudessa. Vain 0,7 prosenttia oli niitä lähetteitä, joiden käsittelyaika venyi yli kolmen viikon.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira velvoitti viime elokuussa HUS:ia huolehtimaan siitä, että kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy saatetaan lain edellyttämälle tasolle. Valvira tehosti määräystään 900 000 euron sakon uhalla.
Valvira on nyt ilmoittanut, että kiireettömään hoitoon pääsy HUS:ssa on sellaisella tasolla, että syytä uhkasakon tuomitsemiseen ei ole.
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Dålig munhälsa hos barn är förknippad med ökad risk för kränkande behandling10.4.2026 09:31:51 EEST | Pressmeddelande
Det finns ett tydligt samband mellan munhälsan hos barn och risken för kränkande behandling, visar en färsk doktorsavhandling. Tidig identifiering av patienter är viktig och det behövs mer utbildning för vårdpersonalen.
Lapsen heikko suunterveys liittyy kohonneeseen kaltoinkohteluriskiin10.4.2026 09:31:51 EEST | Tiedote
Lapsen suunterveyden ja kaltoinkohteluriskin välillä on selvä yhteys, osoittaa tuore väitöstutkimus. Potilaiden varhainen tunnistaminen on tärkeää ja ammattilaisten koulutusta tarvitaan lisää.
Terapeutisk balans för långtidssjuka unga bevaras vid övergången till vuxensidan9.4.2026 08:37:05 EEST | Pressmeddelande
En nyligen färdigställd studie visar att övergången från den specialiserade sjukvården för barn till tjänster för vuxna gick bra för största delen av långtidssjuka unga. I synnerhet positiva vårdupplevelser och en välplanerad övergångsprocess stöder bevarad terapeutisk balans. Psykisk hälsa har en viktigare roll i övergångsskedet än man tidigare känt till.
Pitkäaikaissairaiden nuorten hoitotasapaino säilyy hyvin siirryttäessä aikuispuolelle9.4.2026 08:37:05 EEST | Tiedote
Vasta valmistunut tutkimus osoittaa, että pitkäaikaissairaiden nuorten siirtyminen lasten erikoissairaanhoidosta aikuisten palveluihin sujuu suurella osalla hyvin. Erityisesti myönteiset hoitokokemukset ja huolellisesti suunniteltu siirtymäprosessi tukevat hoitotasapainon säilymistä. Psyykkisellä hyvinvoinnilla on aiemmin tiedettyä merkittävämpi rooli siirtymävaiheessa.
Disease control in young people with chronic conditions remains stable during transition to adult healthcare9.4.2026 08:37:05 EEST | Press release
A recently completed study shows that the transition of young people with chronic conditions from pediatric specialized healthcare to services for adults goes well for most of them. Positive experiences of care and a carefully planned transfer process in particular support the stability of disease control. Mental wellbeing plays a more important role in the transition phase than previously known.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
