Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe eduskunnan vaalikauden 2011–2015 päättäjäisissä Finlandia-talossa 15.4.2015

Arvoisa Puhemies,

Arvoisat Suomen kansan edustajat,

Avatessaan valtiopäiviä 2011 presidentti Halonen totesi, että ”emme voi tietää, mitä kaikkea tämä vaalikausi tuo tullessaan”. Emme tosiaankaan tienneet edes sitä, että presidentin ennakointi tulisi täysin toteutumaan.

Se, mitä vaalikauden alussa 2011 ajateltiin tai toivottiin tapahtuvan, ei koskaan tapahtunut, vaan tapahtui paljon sellaista, josta ei silloin ollut mitään käsitystä. Että näin kävi, siinä ei kylläkään ole mitään uutta. Liki aina vaalikauden päättyessä sen alun olosuhteet tuntuvat jo kovin etäisiltä.

Eduskunta on valtiopäivien ajan kiskonut ylämäkeen kivirekeä, joka on aina uudelleen täyttynyt, milloin euroalueen ongelmilla, milloin aina uudelleen heikkenevinä talouskehityksinä, milloin taas Ukrainan kriisin vaikutuksilla. Jos kohta mäen laelle ei olekaan noustu, niin alaskaan ei ole rysähdetty.

Olemme myös kuulleet, että ”politiikka on rikki” tai että ”liian laaja pohja lamaannutti” taikka että ”ideologian liimapinta on ollut ohut”. Tavalliselle eläjälle tuo ei kerro, lupaa eikä selitä mitään. Luulisin hänen nyt odottavan politiikalta eheyttä, toimivaa pohjaa ja riittävää koheesiota.

Alas ei ole rysähdetty, eikä tulla rysähtämään. Niin ei ole koskaan käynyt, kun on yhdessä pysytty. Mieleen tulee edellinen talouden karikkomme. Silloin puhuttiin tahdosta, tai ei edes puhuttu, se tunnettiin. Sanottiin, että on missio, suuri tehtävä, ja vähin julkisuuksin, enemmin töin siihen ryhdyttiin, ehkä osin täytettiinkin.

Sanotaan, että sellaiset edustajat kuin kansakin, ja hyvä niin. Mutta myös toisinpäin: sellainen kansa kuin edustajat. Teitäkin on tarkkaan seurattu ja toimintanne on vaikuttanut ihmisten mieliin. Valitettavan usein jää hyvä vähemmälle huomiolle.

Eduskunnan työtavat ja keskustelukulttuuri ovat selvästi tehostuneet. Ne kertovat edustajien arvostavasta suhtautumisesta työhönsä ja asemaansa. Tämä kehitys on tärkeää demokratian kannalta, ja siitä on kiittäminen niin eduskunnan puhemiestä virkakuntineen kuin kutakin edustajaa.

Yksilötasolla haluan muistaa erityisesti yhtä teistä. Edustaja Anssi Joutsenlahti on antanut meille mallia epäitsekkyydestä. Sille on käyttöä nyt vaikeina aikoina. Itsekkyyttähän olemmekin jo kylliksi nähneet.

* * *

Varsinaisten lainsäädäntötoimien ohella eduskunta lausuu näkemyksiään yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta. Otan tästä esimerkkinä tarkastusvaliokunnan laajan selvitystyön nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä. Tämäntapaiset eduskunnan keskustelunavaukset ovat ja niiden tulee olla tärkeitä herätteitä kansallisella tutkaruudulla.

Sallinette minun ottaa esille asian, joka koskee meidän yhteistä toimintaamme. Virkakauteni alussa 2012 tuli voimaan edellisen eduskunnan päättämä perustuslain muutos, jossa eduskunta otti ohjat käsiinsä säätämällä, että presidentin ja hallituksen mahdollisessa, vaikkakin teoreettisena pidetyssä erimielisyydessä eduskunnan kanta olisi ratkaiseva. Kun silloin puhemiehenä, jonka ansiot tähän muutokseen rajoittuivat muodolliseen nuijankopautukseen, tarkastelin täällä valtionpäivien päättäjäisissä vuonna 2011 mennyttä vaalikautta, pidin tuota säännöstä suurena saavutuksena.

Kun tarkastelen tänään samaa, katsoen nyt tältä puolen, pidän sitä vielä suurempana saavutuksena. Tällä kaikella haluan suoraan sanoa, että olen kokenut toimivani tavallaan epämuodollisen parlamentaarisen katteen alla ja saavani siitä tukea ja voimaa. Haluan vielä erikseen korostaa, että arvostan syvästi yhteistyötä eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien kanssa. Se on ollut välitöntä ja luottamuksellista ajatustenvaihtoa vailla muotoseikkoja. Tänä aikana juuri tällaista tarvitaan.

* * *

Talouden seitsemän laihan vuoden ohella myös Euroopan turvallisuusasema on päättyvän vaalikauden aikana vaikeutunut. Keväällä 2011 monenlaisin odotuksin käynnistynyt arabikevät on muuttunut joukoksi vaarallisia konflikteja Euroopan eteläisessä naapurustossa.

Kuluneen vuoden aikana Ukrainan kriisi ja Venäjän toimet ovat horjuttaneet turvallisuutta Euroopan itäreunalla. Tuhannet ovat saaneet surmansa, turvallisuuspoliittinen vakaus on vaarantunut ja keskeisiä kansainvälisen oikeuden periaatteita on rikottu. Samalla Venäjän ja lännen välit ovat kärjistyneet tavalla, jota ei ole nähty sitten kylmän sodan päivien.

Maanosamme ympärille ei siis muodostunutkaan toivotunlaista vakaiden ystävien piiriä, kuten vielä muutamia vuosia sitten saatoimme ajatella. Pikemminkin on muodostunut konfliktien kaarre. Tosiasioiden painosta tapahtuu nyt siirtymistä eurooppalaisesta ekspansiivisesta arvopolitiikasta defensiiviseen turvallisuuspolitiikkaan. Muutoksen suuruutta ei tarvitse erikseen alleviivata, se on ilmiselvää. Selvää on myös se, että Euroopan on tartuttava näihin haasteisiin tavoilla, joihin se ei ehkä ole tottunut.

Suomen linja on ollut vakaa ja johdonmukainen. Eurooppalaisena maana olemme aina kansainvälisen oikeuden ja kansojen itsemääräämisoikeuden puolella, tarvittaessa myös pakotteiden kautta. Olemme auttaneet ja autamme hädässä olevia. Olemme pyrkineet ja pyrimme jatkossakin edistämään vakautta Pohjois-Euroopassa.

Suurvalta Venäjä pysyy naapurinamme, ja me pysymme Venäjän naapurina. Naapuruus on joka sään tosiseikka, josta on huolehdittava niillä tavoin kuin se on mahdollista. Suomen ja Venäjän suhteet, erityisesti talouden saralla, eivät suinkaan ole olleet eivätkä ole immuuneja edellä kuvaamieni laajempien jännitteiden seurauksille. Mutta kenenkään etua ei palvelisi – kaikkein vähiten Suomen – jos ryhtyisimme keskinäisiä suhteitamme tarkoituksellisesti rapauttamaan.

Viime vuosina nähty kehitys osoittaa, että Suomen perusratkaisut puolustuskykynsä ylläpitämisessä ovat olleet oikeita. Muotien perässä juokseminen olisi vienyt harhateille. Vaalikauden kuluessa on mallikkaalla tavalla toteutettu puolustusvoimauudistus, joka on tehostanut toimintaa ja säästänyt kustannuksia.

Nyt edessä on uusi haaste: kansallisen puolustuskykymme ajantasaisen suorituskyvyn varmistaminen. Tämä tulee edellyttämään päätöksiä ja toimenpiteitä. Viimeaikaiset tapahtumat ovat muistuttaneet meitä myös siitä, että kansallinen turvallisuus edellyttää monipuolisia valmiuksia ja riskien hallintaa. Tämä tarkoittaa muun muassa ajantasaista tiedustelukykyä ja sen vaatimaa lainsäädäntöä.

Tiivis kansainvälinen yhteistyö on kuulunut turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaamme päättyvällä vaalikaudella. Näin tulee olemaan myös jatkossa. Yhteistyön sisältö elää ajassa, kriisinhallinnan ohella yhteinen harjoittelu ja suorituskykyjen ylläpito korostuvat. Suomen on syytä olla mukana yhteistyössä omista lähtökohdistaan, omia vaihtoehtojaan pois sulkematta.

Suomen turvallisuuden varmistamisessa ulkopolitiikka kulkee jatkossakin edellä, mutta uskottava puolustus on sen välttämätön liittolainen.

Arvoisa Puhemies,
Arvoisat Suomen kansan edustajat,

Kiitän eduskuntaa sen arvokkaasta työstä kansakuntamme hyväksi ja julistan eduskunnan työn tältä vaalikaudelta päättyneeksi.