Luonnonvarakeskus

Kasvihuoneiden energiankulutus väheni – lämpöenergiasta uusiutuvaa 40 prosenttia

Jaa
Kasvihuoneyritykset kuluttivat energiaa viime vuonna 1 587 gigawattituntia (GWh). Kulutus väheni edelliseen tilastointivuoteen 2011 verrattuna 128 GWh:lla eli seitsemällä prosentilla. Sähkön kulutus sen sijaan kasvoi 547 gigawattituntiin (+14 prosenttia). Kotimaisen ja uusiutuvan energian merkitys kasvoi.

Kasvihuoneyritysten energiankulutusta on pyritty vähentämään sekä talous- että ympäristösyistä. Siinä onkin onnistuttu, sillä vaikka energiankulutus on vähentynyt, on kasvihuonevihannesten tuotanto lisääntynyt.

− Kasvihuonetuotannon osuus koko maatalouden energiankulutuksesta on vajaa viidennes, sillä vuoden 2013 maa- ja puutarhatalouden energiankulutustilaston mukaan kokonaiskulutus oli 10 030 GWh, laskee aktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Hake lämmittää kasvihuoneita

Kasvihuonetuotannossa on tapahtunut voimakas siirtymä pois öljyn käytöstä. Eniten väheni raskaan polttoöljyn käyttö. Sitä korvaamaan tulivat kiinteät turve-, puu- ja peltopohjaiset polttoaineet. Energialajeittain tarkasteltuna eniten kasvoi hakkeen käyttö. Lähes kolmannes lämmöstä tuotettiinkin hakkeella.

Kevyen polttoöljyn kulutus väheni, mutta selvästi raskasta polttoöljyä vähemmän. Kevyttä polttoöljyä on käytössä yrityksissä, joissa lämmitetty viljelykausi on lyhyt. Sellaisia ovat esimerkiksi kesäkukkaviljelmät. Näissä investointi kiinteän polttoaineen järjestelmiin ei ole ollut taloudellisesti järkevää.

Talvituotanto vie sähköä

Sähkön osuus kasvihuonetuotannon energiankulutuksesta oli kolmannes. Sen käytön lisääntyminen johtuu ennen kaikkea talviviljelyn lisääntymisestä, sillä valotus kuluttaa runsaasti sähköä. Vaikka edelliseen tilastointivuoteen verrattuna on valotetun koristekasvituotannon ala vähentynyt selvästi, on talvivihannesten tuotanto lisääntynyt. Esimerkiksi paljon energiaa kuluttava ruukkuvihannestuotannon ala lisääntyi kolmessa vuodessa peräti 25 prosentilla.

Yksi tulevaisuuden haasteista on kehittää kasvihuonetuotannon energiatehokkuutta. Lämmityksessä suuri osa öljypolttimista on jo vaihtunut uusiin kiinteän polttoaineen laitoksiin.

− Sähkön käytön tehokkuutta voidaan parantaa valotuslaitteistojen uusinnan yhteydessä ja viljelytekniikkaa kehittämällä. Investointien tulee olla myös taloudellisesti järkeviä, jotta niitä kannattaa tehdä, pohtii Jaakkonen.

Tilaston taustaa

Kasvihuoneiden energiankulutustiedot kerättiin puutarhatilastojen tiedonkeruun yhteydessä niiltä kasvihuoneyrityksiltä, joilla oli lämmitettyä kasvihuonealaa vähintään 1 000 neliömetriä. Energian kulutustiedot kerätään noin joka kolmas vuosi.

Tilastoon liittyvät taulukot ja graafit löytyvät Puutarhatilastojen kotisivuilta.
Puutarhatilastojen julkistukset voi tilata sähköpostiin täältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen, Luke, etunimi.sukunimi@luke.fi, Puh. 029 532 6787.

Kuvat

Kasvihuoneyritysten energian kulutuksen jakautuminen energiamuodoittain vuosina 2006, 2008, 2011 ja 2014.
Kasvihuoneyritysten energian kulutuksen jakautuminen energiamuodoittain vuosina 2006, 2008, 2011 ja 2014.
Lataa
Kasvihuoneyritysten energian kulutus vuosina 2006, 2008, 2011 ja 2014.
Kasvihuoneyritysten energian kulutus vuosina 2006, 2008, 2011 ja 2014.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi
Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. Luke on muodostettu yhdistämällä kolme valtion tutkimuslaitosta (MTT, Metla, RKTL) ja Tiken tilastot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye