

Haaga Instituutti -säätiö ja Helmi Liiketalousopisto Oy ovat tänään allekirjoittaneet aiesopimuksen uuden koulutusyhtiön perustamisesta
Koulutus toteutetaan nykyisissä toimipisteissä eli Ravintolakoulu Perhossa Helsingin Perhonkadulla, jonne valmistuu lisärakennus kesällä 2015 myös aikuiskoulutuksen käyttöön sekä Helmi Liiketalousopistossa Helsingin Malmilla Latokartanontiellä.
Perustettava osakeyhtiö luo opiskelijoille joustavat mahdollisuudet tutkinnonalarajat ylittäviin, yksilöllisiin oppimispolkuihin sekä koulutusmahdollisuuksiin ja henkilöstölle nykyistä paremmat mahdollisuudet ammatissa kehittymiseen ja profiloitumiseen omalla osaamisalueellaan.
Järjestelyllä vastataan myös valtion rakennepoliittisen ohjelman haasteisiin, jotka koskevat mm. toisen asteen koulutuksen järjestäjäverkon tiivistämistä. Yhdistymisen avulla voidaan paremmin kohdentaa supistuvia taloudellisia voimavaroja toimintojen tehostamiseen sekä koulutus- että hallintoprosesseissa. Myös muiden palvelualoja täydentävien oppilaitosten ja toimialojen liittämistä uuteen yhtiöön selvitetään.
Lisätietoja antavat:
Gun Marit Nieminen
toimitusjohtaja, rehtori
050 539 5636, marit.nieminen@perho.fi
HAAGA INSTITUUTTI -SÄÄTIÖ,
RAVINTOLAKOULU PERHO
Juha Ojajärvi
toimitusjohtaja, rehtori
0400 939 269, juha.ojajärvi@liiketalousopisto.fi
HELMI LIIKETALOUSOPISTO OY
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga Instituutti -säätiö/Haaga-Perho
Suomeen ensimmäinen nuorten ammattitaidon EM-kultamitali kokkilajissa14.12.2016 11:26:31 EET | Tiedote
TIEDOTE 14.12.2016. 19-vuotias Ravintolakoulu Perhon kasvatti Johan Kurkela teki historiaa nuorten ammattitaidon EM-kilpailuissa voittamalla Suomeen kautta aikojen ensimmäisen kultamitalin kokkilajista. EuroSkills 2016 kilpailut pidettiin Göteborgissa 30.11.- 4.12.2016.
Mediakutsu: KOREALAISEN KEITTOKIRJAN ”BAP” JULKISTUS RAVINTOLA PERHOSSA 29.9. KLO 149.9.2016 13:34:24 EEST | Kutsu
Korealaisten ruokien keittokirja ”Bap” julkaistaan suomenkielisenä painoksena 29.9.2016. Keittokirjan on toimittanut Mr. Ryu Sangwon. Suomenkielisen käännöksen on tehnyt Mrs. Han Heeyoung, kuvituksesta on vastannut Mr. Park Jaeseong ja graafisesta suunnittelusta AÄÅ.
ROBOTTI KAATAA KUOHUVIINIÄ RAVINTOLAKOULUN VALMISTUJAISISSA1.6.2016 11:13:56 EEST | Tiedote
Palvelurobotiikkaa Ravintolakoulu Perhon valmistujaisissa 2.6.
Ruokakulttuurin moniottelija Kim Palhus Suomen Gastronomien Seuran johtoon5.4.2016 10:38:45 EEST | Tiedote
Suomen Gastronomien Seura ry:n 30.3.2016 pidetyssä vuosikokouksessa valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi keittiömestari, ravintoloitsija Kim Palhus.
Roux on Vuoden ravintola 201616.2.2016 14:00:00 EET | Tiedote
Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt Vuoden ravintola 2016 -tunnustuksen lahtelaiselle ravintola Rouxille. Vuoden ravintola -valinnasta 31 vuoden ajan vastanneet gastronomit perustelevat valintaansa Rouxin pitkäjänteisellä työllä korkealaatuisen klassisen ranskalaisen keittiötaiteen vaalimiseksi. Jo yhdeksänvuotias ravintola Roux on kunniakkaasti kantanut Lahden parhaan ravintolan titteliä avaamisestaan lähtien ja panostanut erinomaisen ruoan lisäksi myös maamme parhaimpaan palveluun.