Alkon historia kirjoittaa uusiksi monopolin tarinan
4.4.2007 12:44:15 EEST | Alko Oy | Tiedote
Yli neljän vuoden tutkimustyöhön perustuva dosentti Martti Häikiön Alkon 75-vuotishistoria julkistettiin 4.4.2007. Teoksessa on erittäin runsas kuvitus ja havainnollisia graafeja. Tutkimus on perusteellinen yritys- ja taloushistoriallinen analyysi alkoholimonopolista ja sen hajoamisesta, kulutuksesta ja sen juomarakenteesta. Siinä kerrotaan viinakortin ja viinikampanjan tarina, arvioidaan henkilöitä Pekka Kuusesta Ilkka Suomiseen. Historiateos on Alkon tilaama, mutta täysin itsenäinen työ, jonka sisällöstä yksin tekijä vastaa.
Dosentti Häikiö pitää Alkon historiaa yhteiskunnallisesti ja tieteellisesti merkittävimpänä teoksenaan. ”On vaikea kuvitella toista aihetta, joka yhtä ristiriitaisena koskettaisi suurinta osaa suomalaisista. On haastavaa tarjota tutkimustietoa alkoholista, josta kaikilla on mielipide. Monet vakiintuneet ennakkokäsitykset kääntyivät päälaelleen alkuperäislähteisiin perehtymisen myötä.”
Mikä oli suurin yllätys tutkijalle itselleen?
– Kulutuslukujen tutkiminen nosti teoksen merkittävimmäksi teemaksi vuosien 1969–1974 alkoholinkulutuksen rajun kasvun selittämisen. Noin suurta kasvua Alko ei suunnitellut, eikä Alko onnistunut sitä pysäyttämään. Kehitys karkasi täysin käsistä, Häikiö sanoo.
– Toinen perushavainto, joka sävyttää koko kirjaa, oli kieltolain määrätietoinen kaataminen vuosina 1931–1932. Kieltolaki ei kaatunut omaan mahdottomuuteensa, vaan valtion rahapulaan ja maan hallituksen haluun saada myynti- ja verotulot alkoholista valtion kassaan.
– Kolmas yllätys oli ”vanhan Alkon” määrätietoinen ja taitava sopeutuminen uuteen kilpailutalouden aikaan 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Euroopan integraatio purki täysmonopolin. Viinien ja väkevien vähittäismyyntimonopolin puolustukseksi luotiin osaava asiakaspalvelu ja monipuoliset valikoimat, jotka toivat yleisön luottamuksen.
Mitä tutkijan mielestä Suomen alkoholipolitiikassa pitäisi nyt tehdä?
– Alkoholihaitat ovat kulutuksen kasvaessa lisääntyneet hälyttävästi. Vastuullisuus – suomeksi: rajoitukset – on ollut ja on välttämätöntä kansanterveydellisten ja muiden alkoholihaittojen takia.
– Alkoholinkulutuksesta noin puolet on keskiolutta. Viinit ja siideri ovat kasvaneet. Haittojen vähentämiseksi myös mietojen juomien kulutusta on vähennettävä. Kokemus ja tutkimukset osoittavat, että kulutusta hillitsevät eniten saatavuuden rajoittaminen ja hintojen korottaminen.
Martti Häikiö: Alkon historia. Valtion alkoholiliike kieltolain kaatamisesta Euroopan unionin kilpailupolitiikkaan 1932–2006. Otava. 511 sivua. Teoksessa on 250 kuvaa, 35 graafia ja 90 taulukkoa sekä liitteenä luettelo Alkon valmistamista alkoholijuomista ja Alkon kaikkien myymälöiden myynnistä. Mukana on etikettejä ja tietoja tärkeimmistä alkoholijuomista. Teoksen alussa on 34-sivuinen yhteenveto ja lopussa 13-sivuinen jälkikirjoitus Kysymyksiä Alkon historiasta.
Dosentti Martti Häikiö on viimeksi kirjoittanut kolmiosaisen Nokia Oyj:n historian 1–3 (2001) ja teoksen Historia ja väärät profeetat. Kirjoituksia Suomen historian kipupisteistä (2003). Kotisivu: www.kolumbus.fi/martti.haikio
Lisätietoja: Martti Häikiö, puh. 050 505 7140
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Porin Eteläväylän Alko muuttaa Prisman liikekeskukseen – kesä näkyy myymälässä värikkäänä ja raikkaana valikoimana12.5.2026 06:59:16 EEST | Tiedote
Porin Eteläväylän Alkon myymälä muuttaa Prisman liikekeskukseen ja samalla myymälä saa nimekseen Alko Länsi-Pori. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki ovat tuoneet myymälään runsaasti kesäistä valikoimaa: värejä, kuplia ja raikkaita vaihtoehtoja.
Kuopion Haapaniemen Alko muuttaa uuden K-Citymarketin yhteyteen – upea keväinen juomavalikoima täyttää myymälän5.5.2026 10:51:35 EEST | Tiedote
Kuopion Haapaniemen Alkon myymälä muuttaa Saaristokadulle valmistuvaan K-Citymarketin kauppakeskukseen. Uusi sijainti tarjoaa Alkon asiakkaille sujuvaa asiointia kauppakeskuksen muiden palvelujen äärellä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kesäisen valikoiman runsautena.
Seinäjoen Nurmon Alko muuttaa uuteen liiketilaan – keväisiä juomia myymälä täynnä21.4.2026 09:39:18 EEST | Tiedote
Seinäjoen Nurmon Prisman Alkon myymälä muuttaa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Kevään juhlakausi ja lähestyvä kesäsesonki näkyvät myymälässä kuplivien, raikkaiden ja värikkäiden juomien runsautena.
Levin Alko muuttaa huhtikuussa20.4.2026 07:45:16 EEST | Tiedote
Kittilän Levin Alkon myymälä muuttaa uuden S-marketin yhteyteen. Myymälä on avoinna nykyisessä sijainnissa tiistaihin 21.4. saakka ja avataan uudessa sijainnissa torstaina 23.4.
Helsingin Munkkivuoren Alkon myymälä suljetaan ostoskeskuksen remontin vuoksi16.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Helsingin Munkkivuoren Alko suljetaan ostoskeskuksen peruskorjauksen alta ja palvelut keskitetään muihin alueen myymälöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme