Diakonissalaitos

Kutsu: Urheilugaalassa palkittu Leena Huovinen lahjoittaa palkintonsa Vamos-nuorille 21.5.klo 11.00

Jaa
Suomalaisten arvokisajoukkueiden kisapappina toiminut Leena Huovinen palkittiin tämän vuoden Urheilugaalassa Taustavoima-tunnustuksella. Nyt Huovinen lahjoittaa palkintorahansa Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten Vamos-palveluille.

Huovinen kokee, että liikunta ja sen harrastaminen on jokaisen oikeus riippumatta iästä, sosiaalisista, taloudellisista, terveydellisistä tai muista syistä.  Siksi hän haluaa lahjoittaa palkintorahansa Vamokselle.

– Liikunta ja urheilu tukevat henkisten ja hengellisten harjoitusten ohella kasvua. Urheilun kautta opimme myös ymmärtämään toisiamme ja vähentämään ennakkoluulojamme. Samalla opimme tuntemaan ja ilmaisemaan itseämme, Leena Huovinen kertoo.

Lahjoitus tapahtuu torstaina 21.5. kello 11.00 Vamos Herttoniemessä, osoitteessa Hitsaajankatu 4.

Tuolloin paikalla ovat Leena Huovisen lisäksi Suomen Urheilugaalan pääsihteeri Riia Martinoja ja Vamos-palvelualueen johtaja Ulla Nord.

Paikalla olevat Vamoksen nuoret kertovat, mihin lahjoitettuja varoja käytetään.

Tiedotusvälineiden edustajat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi.

Vamos on nuorille suunnattua toimintaa, joka vahvistaa nuoren voimavaroja ja tukee häntä kiinnittymään koulutukseen tai työhön. Vamoksessa nuorta autetaan rakentamaan ja toteuttamaan oma tulevaisuudensuunnitelma sekä löytämään tarvitsemansa palvelut. Toiminta on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta. Toiminnan tulokset ovat erittäin hyviä. Kaksi kolmesta toiminnan piirissä olevasta yli 1500 nuoresta kiinnittyy alle vuodessa opiskeluihin, työhön tai niihin valmentaviin toimiin.

Leena Huovinen on ollut yli 10 vuotta urheilijoiden taustavoimana kymmenissä arvokisoissa, muiden muassa kuusi kertaa olympialaisissa. Hän on jakanut onnistumiset mutta myös ne hetket, jolloin asiat eivät suju toivotulla tavalla. Huovinen työskentelee myös Helsingin seurakuntien oppilaitospastorina Helsingin yliopistolla. Hän on saanut tunnustusta työstään jo ennen Urheilugaalaa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on myöntänyt hänelle kunniamerkin, ja hänet on valittu vuoden papiksi vuonna 2007. 


Lisätietoja antavat:

Palvelualuejohtaja Ulla Nord, Helsingin Diakonissalaitos, p. 050 5781259, ulla.nord@hdl.fi

Johtava oppilaitospappi ja kisapappi, Leena Huovinen, p. 050 3019613, leena.huovinen@evl.fi

Pääsihteeri Riia Martinoja, Suomen Urheilugaala, p.040 5551597, riia.martinoja@valo.fi

www.vamosnuoret.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi
HDL on julkista palvelujärjestelmää täydentävä yleishyödyllinen säätiö, joka muodostaa tytäryhtiöineen yhteiskunnallisen konsernin. Se tuottaa monipuolisia sosiaali-, terveys-, ja koulutusalan palveluja. Toiminnan ja omaisuuden tuotto käytetään terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen. HDL on yhteiskunnallisten ongelmien asiantuntija. Se on erikoistunut vaativien erityisryhmien palveluihin lastensuojelussa, nuorten palveluissa, asumis- ja työllistämispalveluissa sekä päihde- ja mielenterveystyössä. Koulutuspalveluissa HDL täydentää pääkaupunkiseudun muuta koulutustarjontaa painopisteen ollessa sosiaalisen syrjäytymisen kysymyksissä. Diakonissalaitos harjoittaa myös kehitysyhteistyötä. Kaikissa toiminnoissa palvelutuotannon rinnalle vahvistetaan kansalaistoimintaa. Säätiön toiminnassa korostuu rohkea diakonia. Tämä tarkoittaa tuen tuottamista ihmisille, jotka ovat suurimmassa avun tarpeessa ja jotka eivät saa muuten tukea. Lähes 150 vuoden ajan HDL on ollut luomassa uusia ratkaisuja niillä yhteiskunnan alueilla, joilla ihmisarvo on uhattuna.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

Väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisy vaatii luottamusta, ymmärrystä ja konkreettisia ratkaisuja20.10.2025 09:12:23 EEST | Tiedote

Yhä useammat ammattilaiset kohtaavat työssään väkivaltaiseen radikalisoitumiseen liittyviä ilmiöitä. Diakonissalaitos tarjoaa konkreettisia työkaluja ja menetelmiä, joilla voidaan tukea yksilöitä muutoksessa, ehkäistä väkivaltaistuneita asenteita ja vahvistaa yhteisöjen resilienssiä. Exit-työ on osa laajempaa yhteiskuntarauhan rakentamista, jossa ammattilaisten ja yhteisöjen rooli on keskeinen.

Diakonissalaitos ja valtiovarainministeriön Avoin hallinto yhteistyöhön tulevaisuusvallan laajentamiseksi13.10.2025 14:00:17 EEST | Tiedote

Demokratia tarvitsee kaikkien ääntä. Diakonissalaitos ja valtiovarainministeriön Avoimen hallinnon toimintaohjelma aloittavat yhteisen kehittämistyön, jonka tavoitteena on saada haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ääntä päätöksentekoon ja samalla linkittää Diakonissalaitoksen kehittämä osallistavan tulevaisuustyön malli osaksi valtionhallinnon kehittämistyötä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye