Alko Oy

ALKON AVAA UUDEN MYYMÄLÄN NAUVON KUNNASSA

Jaa

Alko avaa uuden myymälän Nauvon kuntaan. Myymälä avataan tiistaina 24. huhtikuuta 2007 kello 10. Turun Osuuskaupalta vuokrattu liiketila on noin 120 m2 suuruinen. Turun Osuuskauppa avaa samassa kiinteistössä yhtaikaa uuden noin 800 m2 suuruisen Sale-myymälän.

Nauvon kunta on väkiluvultaan yksi Suomen pienimmistä Alkon myymäläpaikkakunnista. Myymälän avaamista puoltaa kuitenkin poikkeuksellisen runsas kesämökkien lukumäärä sekä erittäin suosittu Nauvon vierasvenesatama, joka sijaitsee aivan Nauvon keskustassa.

Asiakaspalvelua yhteistyössä

Alkon tavoitteena on hyvä asiakaspalvelu, johon kuuluu myös keskeinen liikepaikka. Myymälät pyritään sijoittamaan luontaisen yhteistyökumppanin päivittäistavarakaupan yhteyteen niin, että asiointiin voi luontevasti yhdistää viini- ja muut ateriajuomahankinnat Alkosta. Osana yhteistyötä Nauvon Sale vastaa pullojen kierrätyspisteestä. Sinne voi jättää myös Alkosta ostetut tyhjät pullot.

Aukioloajat ja tuotevalikoima

Alkon Nauvon myymälä palvelee asiakkaita talviaikaan (syys-toukokuu) maanantaista torstaihin klo 12.30–18, perjantaisin kello 9-20 ja lauantaisin klo 9–16. Kesäaikaan (1.6.–31.8.)) Nauvon myymälä on avoinna maanantaista torstaihin sekä lauantaisin kello 9-18 ja perjantaisin kello 9-20.

Myymälä työllistää neljä henkilöä ja sen päällikkönä toimii Matti Arjamaa. Myymälän tuotevalikoimassa on yli 700 tuotetta, joista noin puolet on mietoja viinejä.

Vastuullinen ja palveleva erikoisliike

Alko on koko maan kattava, tehokas ja asiantunteva erikoisliikeketju. Alkolla on Nauvoon avattavan myymälän jälkeen 335 myymälää 219 kunnassa ja 133 myymäläverkostoa täydentävää tilauspalvelupistettä. Alko perustaa maltillisesti uusia myymälöitä ottaen huomioon mm. alueen väestöpohjan, etäisyydet muihin Alkon toimipisteisiin, alkoholihaittojen ehkäisyn, kannattavuuden sekä asiakaspalvelulliset näkökohdat.

Myymälän yhteystiedot:

Alko Nauvo
Kirkkomäki, 21660 NAUVO
puhelin ja faksi 020 711 2228
s-posti ml2228@alko.fi

Lisätietoja:

aluepäällikkö Erkki Pakola
puh. 0400 438 718

myymäläpäällikkö Matti Arjamaa
puh. 020 711 2228

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Viiniselvitys: Viinien myynnin laajentaminen yhteiskunnallinen kysymys. Merkittävä vaikutus Alkon kansanterveydelliseen asemaan.16.4.2025 10:30:15 EEST | Tiedote

Selvityshenkilö Antti Neimalan viiniselvityksessä on arvioitu viinien myynnin laajentamisen vaikutuksia. Mikäli viinien myyntiä päätettäisiin laajentaa, olisi samalla linjattava, miten väkevien alkoholijuomien jakelu järjestettäisiin. Selvityksessä alkoholijärjestelmän ja viinien myynnin laajentamista pidetään merkittävänä koko yhteiskuntaa koskevana kysymyksenä, jonka valmistelutyö tulisi tehdä huolellisesti ja laajapohjaisesti. Mikäli viinien saatavuutta kuluttajille haluttaisiin maltillisesti laajentaa Alko ehdottaa myymälöidensä aukioloaikojen pidentämistä kokeiluluontoisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye