Luonnonvarakeskus

Lohennousu käynnistyy Tornion- ja Simojoella – seuraa lohimääriä netissä

Jaa
Luonnonvarakeskus (Luke) laskee kaikuluotaimilla kudulle nousevien lohia kahdessa Itämeren luonnonlohijoessa. Viime vuonna kudulle nousi ennätysmäärä lohia. Tämän vuoden nousumääriä voi seurata verkossa elokuun loppuun saakka, jolloin kutuvaellus päättyy.

Luke seuraa lohennousun runsautta ja ajoittumista kaikuluotaimilla, jotka sijaitsevat Tornionjoessa napapiirin tuntumassa Kattilakoskella ja Simojoella Simon keskustaajaman kupeessa. Tuoreita tietoja lohimäärien kehityksestä julkaistaan lähes päivittäin verkossa.

Nousulohimäärien seurantasivuilla on vierailtu aiempina vuosina ahkerasti. Viime kesänä Tornionjoen lohimäärien seuranta keräsi verkkosivulle noin 330 000 käyntiä.

Lohennousun seuranta nykymuodossaan alkoi Simojoella vuonna 2008 ja Tornionjoella vuonna 2009. Itämeren luonnonlohikannat ovat vahvistumassa, mikä näkyy myös kaikuluotauksissa: ensimmäisinä seurantakesinä Tornionjoella havaittiin 20 000–30 000 nousulohta, mutta viime kesänä peräti 100 000 lohta. Näin suurta nousulohimäärää ei ole rekisteröity missään muussa Atlantin lohen kutujoessa kahteen vuosikymmeneen. Simojoella lohimäärät ovat vastaavasti kasvaneet noin tuhannesta lohesta viime vuoden lähes 4000 loheen.

Lohennousun huippu ajoittuu vuosittain juhannuksen ja heinäkuun alun tienoille. Viime kesänä Tornionjoen seurantapaikan ohitti kiivaimman vaelluksen päivänä noin 10 000 lohta. Alkukesästä jokiin nousevat suuret ja vanhat lohet, kun taas heinäkuun lopulla ja elokuussa lähes kaikki nousulohet ovat pieniä ja nuoria yksilöitä.

Seurannassa käytettävä kaikuluotain on kehitetty tutkimuskäyttöön, ja se tuottaa vedenalaista videokuvaa, josta kalat lasketaan. Näitä ja muita lohikannoista kerättyjä tietoja käytetään lohikantojen hoidon ja kalastuksen säätelyn perustana. Seurantoja rahoittaa kalatalouden EU-tiedonkeruuohjelma.

Nousulohien seuranta Tornion- ja Simojoella 2015

Lohiseurannoista on ajankohtaista tietoa myös Luken Facebook-sivulla
 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkija Atso Romakkaniemi, Luke Oulu, puh. 029 532 7416
Suunnittelija Ville Vähä, Luke Oulu, puh. 029 532 7878
Tutkija Juha Lilja, Luke Jyväskylä, puh. 029 532 7525
sähköpostit: etunimi.sukunimi@luke.fi

Kuvat

Viime kesänä Tornionjoella havaitut päivittäiset nousulohimäärät, yhteensä noin 100 000 lohta.
Viime kesänä Tornionjoella havaitut päivittäiset nousulohimäärät, yhteensä noin 100 000 lohta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi
Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. Luke on muodostettu yhdistämällä kolme valtion tutkimuslaitosta (MTT, Metla, RKTL) ja Tiken tilastot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye